“Welcome to Fiji’s party island“.
Tuijotin ruutua epäuskoisena. Tavasin noita viittä pelottavaa sanaa uudelleen ja uudelleen, tietämättä miten tähän juuri löytämääni määritelmään seuraavasta rantakohteestani nyt sitten pitäisi suhtautua.
Olin joitain päiviä aiemmin varannut majoituksen ja kyydit pienelle Beachcomberin saarelle Fidzillä, monien epätoivoisten hetkien päätteeksi. Olin hyvin tyytyväinen siitä, että viimein sain hyvän suunnitelman muodostettua. Pienen pieni saari kaukana kaikesta tuntui varsin hyvältä kohteelta monella tapaa. Ja sitten törmään näihin sanoihin eräällä sivustolla. En minä mitään bilesaarta halunnut, ajattelin tuskistuneena. Halusin rentoutumaan lähes autiolle saarelle – ja nyt selviää, että edessä olisi bilehelvetti!
Kaduin valintaani heti, mutta totesin, että enää ei muutokset olisi järkeviä. Kaksi päivää kestäisin kyllä, ei olisi vaihtoehtoja. Päätin, että aion nauttia hetkistäni tuolla pienellä ja kuvauksellisella saarella vaikka väkisin. Pakkasin korvatulpat kuitenkin mukaan, ihan vain varmuuden vuoksi.
En tähän mennessä ole oikeastaan kertaakaan blogissa kertonut kovin tarkkaan paikoista, jossa olen syönyt tai majoittunut matkalla, se kun ei oikein ole tuntunut omalta jutulta. Mutta Fidzin osalta on kai pakko – jos siis haluan kirjoittaa siitä, missä olin ja missä aikaa vietin. Etenkin Beachcomber-saaren kohdalla, sillä tuo pienenpieni saari on yhtä kuin hotelli. Saari nimittäin on halkaisijaltaan vain noin sata metriä, sen kiertää tunnissa aika monta kertaa ympäri rauhallisestikin kävellen. Mitään muuta saarella ei ole kuin tuo hotelli, ihan vain siksi että ei sinne muuta mahtusisi. Lomapäivät Beachcomberilla pyörii siis täysin tuon yhden pienen hotellin ympärillä – kirjaimellisesti.
Vaikka saari on aivan minikokoinen, on jännä kuinka erilaiset maisemat ovat, riippuen siitä millä puolella saarta on. Yhdellä puolella saarta reunustaa kirkkaan valkoinen hiekka ja uskomattoman turkoosi meri, toisella puolella maisemaa dominoi kallioranta ja korallien värittämä vihreään sinertävä riutta.
Päivät Beachcomberilla keskittyvät rantaelämään sen eri muodoissa. Voit meloa, snorklata tai uida uskomattoman turkoosissa vesissä. Rantaelämän täydennykseksi saarelta löytyy pieni matkamuistomyymälä, baari ja hierontakoppi. Lisäksi hotellilla on pienenpieni allas rannalla, mutta kertaakaan saarella oloni aikana en nähnyt kenenkään sitä käyttävän – pieni allas ei näytä läheskään yhtä houkuttelevalta kuin vieressä kimaltava turkoosi meri.
Pehmeällä rantahietikolla maatessa aika tuntuu pysähtyvän. Pilvet leijailevat horisonttiin ja aallot liplattavat vieressä. Hento merituuli heiluttaa palmunlehtiä. Vallitseva ajatus on toistuvasti se, kuinka elämä on aika upeaa toisinaan. Päivät rytmittyvät ruoka-aikojen ympärille, täysihoito kuuluu pakollisena majoitukseen. Ruokailujen välisenä aikana suurimmat pohdinnat pyörivät sen ympärillä, makoillako auringossa, lillua vedessä vai hengailla varjossa. Ja se, tekeekö edellisiä drinkki kourassa vai ei.
Vaikka pienellä saarella olisi mahdollista kiskoa järkyttävää ylihintaa juomista, mutta hinnat ovat varsin kohtuulliset – kolme euroa kylmästä oluesta baarissa on varsin maltillinen pyynti. Se saattaa tosin olla syy sille, että saari on leimaantunut bilesaareksi.
Mitenkäs sitten se määritelmä bilesaaresta? Ensimmäisenä iltana todistan kaljanjuontikilpailun käynnistyvän, jonka seurauksena harpon pikavauhtia mökkiini. Kuulen takanani kuinka DJ alkaa virittämään tunnelmaa korkeammalle ja basso jytisee.
Täti ei nyt oikein jaksa, ajattelen samalla kun toivon, että yön meteli ei yllä kovin kovaksi. Saarella majoittuu minun lisäkseni noin kolmekymmentä henkeä ja suurimmalla osalla on illallisen alkaessa jo ollut useampi kaljapullo naamansa edessä. Lukumäärällisesti porukka on pieni, mutta eipä tuon kokoiselle saarelle paljoa väkeä muutenkaan mahtuisi. Ja tuosta porukasta lähtee jo auringon laskiessa melkoisesti ääntä.
“Welcome to Fiji’s party island” – sanat kummittelevat edelleen mielessäni kävellessäni pitkin hiekkaisia polkuja kohti huonettani.
Nukun kuitenkin yöni sikeästi ilman häiriötekijöitä ja ensimmäsenä aamuna autiota rantaa aamupalapöydästä hiljaisuuden keskellä tuijottaessani totean, että ei bilesaari ollutkaan ainakaan tällä kertaa maineensa veroinen. Jos tässä on Fidzin kovin bilepaikka, niin railakkaita iltoja rakastavalle keksin aika monta parempaa matkakohdetta. Kun vielä huomaan tuntia myöhemmin valtaosan saaren vieraista poistuvan ja resortin jäävän lähes autioksi, huokaisen entistä tyytyväisempänä. Saarelle jää vain kourallinen ihmisiä, eikä uusia juurikaan tule päivän mittaan. Toisena päivänä on siis entistä helpompi näinkin pienellä saarella löytää paikka, jossa ei näe ristin sielua.
Toinen päivä ja ilta ovat siis vielä edellistäkin rauhallisempia ja uskomattoman ystävällinen henkilökunta tekee olosta entistä mukavamman ja ilta vierähtää muiden saarella vierailijoiden kanssa leppoisasti jutellen. Bilesaari tai ei, Beachcomber oli lopulta varsin rento kohde. Elo Beachcomberilla tuntuu aika mahtavalta. Jopa niin mahtavalta, että kun seuraavana päivänä on aika jatkaa matkaa, en lopulta haluaisi lähteä – viihdyin alkujärkytyksen jälkeen niin hyvin, että en uskonut seuraavan kohteen olevan yhtä upea kokemus.
