Eli terve Fidziltä!
Tuli näemmä sekin päivä, jolloin tässä blogissa päivänvalonsa saa ihka ensimmäinen ”miten menee”-postaus reissun päältä. Älkää huoliko, ei tästä tapa tule, nyt vain ensimmäistä kertaa oli sekä aikaa, että mahdollisuus kun läppärikin harvinaisesti on mukana reissussa, mutta seuraa ei.
Syksyn reissu siis tuli, muttei onneksi vielä mennyt, vaan etenee vauhdilla. Jotenkin tuntuu, että vielä lähtiessänikään en ollut päässyt alkuvuoden tiheän reissaamisen aiheuttamasta ähkystä yli – siitäkään huolimatta, että olen varmasti ollut joka päivä kesälomankin jälkeen metsästämässä hyviä lentotarjouksia, koska jonnekin on vain päästävä nyt heti, huomenna ja ensikuussa. Niin, ja tulihan ne vuodenvaihteen lennot Afrikkaankin ostettua…
Mutta kyllähän se ähkystä huolimatta hieman pisti hymyilyttämään aina, kun tuleva matka tuli puheeksi. Eihän ajatus Fidzille pääsystä koskaan voi kai kylmäksi jättää. Mutta silti, matkaan tuli lähdettyä ehkä kuitenkin vähän meeh-asenteella. Kumma kyllä edes se tosiasia, että olin lähdössä ensimmäistä kertaa ihan yksikseni matkaan, ja vieläpä näin pitkälle, ei jaksanut jännittää. Taisi olla oikeastaan vasta Singaporesta lähtiessäni, kun nousun jälkeen koneen kapteeni aloitti kuulutuksensa paksulla aussi-murteella, kun kunnolla alkoi innostamaan ja aloin oikeasti hymyilemään – ei vitsit, mä oon ihan oikeasti menossa Australiaan ja Fidzille!
Että niin, täällä sitä ollaan, Fidzillä. On oltu jo pari päivää. Sitä ennen piipahdin Sydneyssä. Ja pakko sanoa, että on aika mahtavaa. Siitä meeh – asenteesta ei ole enää tietoakaan, se kai jäi Singaporen lentokentälle.
Kaksi päivää Sydneyssä kului hujauksessa. Rakastuin kaupunkiin uudelleen ja ilokseni huomasin, että aika ei ollut sen kohdalla kullannut muistoja, vaan kaupunki oli jopa vieläkin mahtavampi kuin muistin.
Ja mitenkäs sitten tämä Fidzi. Joku joskus sanoi, että unelmat on tehty elettäviksi ja kun vain tarpeeksi pitkään ja lujasti niitä tavoittelee, ne yleensä toteutuvat. Just nyt voin allekirjoittaa tämän täysin. Vaikka ei Fidzi itsessään toki ole ollut se unelmieni kohde, haaveissa on vain geneerisesti ollut päästä tyynenmeren pikkuisille paratiisisaarille ”sitten joku päivä”. Ja sellaiselta itseni maanantaina sitten löysin. Kirjaimellisesti pikkuiselta saarelta, sillä tällä pienellä Mamanucan saariryhmään kuuluvalla saarella läpimittaa on vain noin sata metriä. Sen kävelee ympäri viidessä minuutissa, sitä reunustaa kaunis valkoinen hiekkaranta toiselta puolelta ja kivikkoinen koralliranta toiselta puolelta, ympärillä on kristallinkirkasta vettä. Täällä on siis vaikea eksyä. Sen sijaan täällä on varsin helppo irtautua arjesta, nauttia rauhallisesta saari-elämästä ja ottaa rennosti. Ihmisiä täällä on vain kourallinen. Sopivan paikan kun rannalta valitsee, voi kääntää katsettaan kumpaan suuntaan tahansa näkemättä muita kuin korkeintaan resortin työntekijän, joka huikkaa ohi kävellessään hymyillen ”Bula!” ja jatkaa matkaansa.
Kun aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja turkoosi meri suorastaan häikäisee kirkkaudellaan, on elämä aika leppoisaa. Aamun suurin ongelma oli päättää, minkäväriset bikinit laittaa päälle, ja meneekö saaren itä- vain länsirannalle. Iltapäivän tärkein pohdinta taas on, mitä tilaisi rantabaarista, ja tekisikö sen tilauksen ennen vai jälkeen saaren ympäri melomisen.. Jotkut päivät vain ovat aika täydellisiä. Tänään oli juuri sellainen päivä, niin oli eilenkin. Toivottavasti huomennakin.
Tähän asti reissu on ollut pelkkää kokemusten ilotulitusta, ystäväni sanoin pelkkää #superhuippuajapelkkäätäydellistä. Saa nähdä kuinka loppumatkan käy, parin päivän päähän on jo luvattu sateita, huomenna vaihdan toiselle saarelle ja ensi viikolla matka jatkuu sitten Melbourneen.
#äitioonhengissä!
8 comments
On kyllä, miten sen sanoisi, sangen paratiisimaiset maisemat. Varmaan karisee meeh-asenne! 🙂 Kivaa Melbourneakin sulle, Sydney oli musta kauniimpi, mutta Melbourne muuten vain kiinnostavampi. Mahtavia paikkoja molemmat.
Täytyy kyllä itsekin joskus ottaa ja lähteä paratiisiin, mua on vaan aina pelottanut, että tylsistyisin. Tosin se voisi tehdä myös hyvää!
Kiitti! Nää on lähes liian täydellisiä nurkkia. Pelkäsin itsekin, että musta ei enää olisi ranta-löhöilyyn, mutta ilokseni oon huomannut, että tää tekee järjettömän hektisen syksyn keskellä yllättävän hyvää. Onni on vesiaktiviteetit, hyvä kirja ja pitkät yöunet 😉
Ihana Fidzi <3 Edelleen meidän lempparipaikka, edes Malediivit ei voittanut Fidziä <3 Laittelehan viestiä jos tarviit vinkkejä Melbourneen tai kerkeet kahville! 🙂
Täällä on vähän liiankin täydellistä, viestittelin jo kotiväellekin että tiedän jo nyt haluavani ehdottomasti takas tänne vielä! Ja kiitti, tartun varmasti tarjoukseen, paikallisen vinkit ja kahviseura kuulostaa liian vastustamattomilta, palaan tähän vielä! 🙂
Oi ihana Fidzi! 🙂 Oltiin viime talvena siinä vieressä Yasawa-saarilla ja ne oli kanssa upea paratiisi. Ja paikalliset ihmiset on hurjan iloisia ja ystävällisiä. Meidän päivä saarella oli myöskin täynnä yhtä vaikeita päätöksiä, lukeako kirjaa riippumatossa, ottaako aurinkoa rannalla vai lähtisikö snorklaamaan 😀 Me oltiin tuolla hurrikaani Winstonin aikaan, joten ihan mielenkiinnosta kysyn, vieläkö siellä näkyy myrskyn aiheuttamat tuhot? Nauti ajasta paratiisissa! 🙂
Kiitos Hanna, Yasawat vaikuttaa kanssa aika täydellisiltä, hieman harmitti että aika ei riitä sinne asti, mutta kyllä nää Mamanucatkin aika upeet on! Kyselin paikallisilta mielipidettä Winstonin jäljistä, sanoivat että kaikki on lähes ennallaan jo rakennusten osalta, mutta muutamilla saarilla palmuissa alkaa vasta nyt kunnolla näkymään taas lehtiä ja näin sukeltajana harmillisesti koralleissa tuhot on edelleen aika pahat.. :/
Oi mitä paratiisimeininkiä! Nauttikaa ja oikein upeeta Melbournen aikaa. Ehdoton suosikkini Ausseissa 🙂
Kiitos, tää on aika täydellistä kyllä. En haluaisi lähteä pois ollenkaan, mutta toisaalta myös ihan innolla odotan Melbourneakin. 🙂
Comments are closed.