Eläimiä tiellä! – omatoimisafarilla et koskaan tiedä, mitä puskasta autosi eteen pomppaa

Autolla ajaessa sitä tyypillisesti toivoo, että mitään yllättävää ei tule eteen. Suomessa sekä pelotellaan, että nähdään painajaisia tielle säntäävistä hirvistä. Jo pelkkä tielle pysähtynyt lintu saa helposti pelkäämään, miten pian käy.  Kuolleet supikoirat teiden varsilla, sekä raportit hirvikolareista pistävät aina miettimään, kuinka tarkkaan sitä todella sitten edes ympäristöään havainnoi autoa ajaessa.

Lähtökohtaisesti kukaan ei kai halua nähdä eläintä hyppäämässä tielle suoraan edessänsä. Eikä etenkään vieraassa ympäristössä, jossa olo väkisinkin on pikkuisen epävarmempi kuin niissä tutuissa ympäristöissä.

Kun sitten hyppäät kuskin penkille vieraassa maassa, jossa liikennekulttuuri voi pahimmillaan olla hyvinkin erilainen kuin mihin olet kotona tottunut, saattaa kokeneempikin kuski olla hieman hermostunut. Etenkin jos vielä käy niin, että kyseisessä maassa on vasemmanpuoleinen liikenne.

Mutta safarillapa tilanne on toinen. Kun ajat kansallispuiston porteista sisään, mikään edelläoleva ei tunnu enää pätevän. Tai ainakin niin meille kävi. Sekä Etoshan kansallispuistossa Namibiassa, että Krugerin kansallispuistossa Etelä-Afrikassa ajelimme tuntikaupalla ympäri puiston teitä omatoimisesti. Liikenne on rauhallista, eikä vasemmanpuoleinen liikenne aiheuttanut päänvaivaa ollenkaan. Ja niitä eläimiä todellakin haluttiin ilmestyvän auton eteen.

Hyvä puoli molemmissa puistoissa oli se, että liikenne on lähes olematonta, joten ajamista ei juuri tarvitse stressata, ja niitä eläimiä todella tuli eteen. Paljon.

Omatoimisella safarilla jalka saa todellakin olla valmiina survaisemaan jarrupoljinta mitä ihmeellisimmissä tilanteissa. Yleisin tilanne on toki se, kun joku matkustajista huudahtaa näkevänsä kirahvin jossain kauempana, tai kun huomaat tien vierustalla rennosti ottavan norsun. Tai vaihtoehtoisesti huomaat suoraan edessäsi ison autohärdellin parkkeeranneena holtittomasti miten sattuu, kymmenien kiikareiden ja kameroiden sojottaessa sivuikkunasta. Silloin todennäköisesti näköpiirissä on iso kissapeto tai sarvikuono.

Satunnaisesti kuitenkin huomaat yllättäen edessäsi eläimen. Se voi olla seisomassa keskellä tietä, tai juosta salamannopeasti tien yli, kadoten puskiin ihan yhtä nopeasti kun oli sieltä ilmestynytkin. Tai eläin voi löntystellä vailla minkään sortin kiirettä pitkin tietä. Voi se myös säntäillä aivan päättömästi ympäriinsä. Niitä on isoja ja pieniä, yksin ja laumassa. Ihan kaikkialla, tai sitten ei missään.

Saatat päätyä satapäisen puhvelilauman pysäyttämäksi, ajella norsusaattuessa rauhakseen eteenpäin, tai seurata kuinka pieni impala on aivan hämillään siitä, mikä tuo  vastaantuleva iso monsteri tiellä onkaan. Tai sitten seurata, kuinka pieni kilpikonna yrittää parhaansa mukaan ylittää tien nopeasti, siinä täysin onnistumatta.

Voi jopa olla, että joskus tien tukkeena on iso leijonalauma, etkä hetkeen pääse matkaasi jatkamaan. Youtube on pullollaan videoita tilanteista, joissa nämä viidakon kuninkaat korvaansa lotkauttamatta tukkivat tien autoilta, paistatellen päivää keskellä asfalttia. Ihan sellaista emme vielä kokeneet, mutta täysin tavatonta sekään ei olisi.

Omatoimisesti safarilla ajaessa tilannetta toki helpottaa se, että niitä eläimiä odottaakin kohtaavansa ja nopeusrajoitukset ovat varsin alhaiset (ja optimaalinen eläintenbongailunopeus vielä rajoituksiakin alhaisempi), mutta silti tilanteet voivat yllättää, joten väsyneenä ei todellakaan rattiin kannata hypätä.

Yleisesti ottaen koskaan et voi tietää, mitä nurkan takana odottaa, tai mitä puskasta eteen pomppaa, joten hereillä kannattaa ehdottomasti olla. Sekä muistaa, kumpi on jarru- ja kumpi kaasupoljin.

Sen jälkeen voitkin vain nauttia siitä upeasta tunteesta, mikä syntyy, kun näet jälleen kerran yhden upean eläimen keskellä tietä. Se on omatoimisafaria parhaimmillaan.