Elämyksiä raiteilla – maisemien lumoissa Sri Lankassa

Juna keinuu kolisten läpi teeviljelmien aurinkoisessa säässä. Istuskelen oviaukossa ja onnellisena heiluttelen jalkojani ulos liikkuvasta junasta. Välillä joku tulee taakseni, kyselee kuulumiset ja nappaa muutaman kuvan. Istun hiljaa ihaillen maisemia ja mietin, miten oikeastaan päädyin haluamaan tähän likaiselle lattialle istuskelemaan Sri Lankalaisen junan kakkosluokkaan – minulla kun on se paikka varattuna ihan ykkösluokassa, omalla nimetyllä paikallani. Kuitenkin istun mielummin tässä ja fiilis on mitä parhain.

Sri Lankan kiertoreittiä suunniteltaessa menin kaksi juttua edellä – Norsut (näistä lisää myöhemmin) ja junamatka Ellasta Colomboon. Olin kuullut ja lukenut tuosta junamatkasta paljon. Moni oli kehunut, olipa osa jopa väittänyt pätkää yhdeksi maailman kauneimmista reiteistä. Halusin siis todellakin myös itse kokea tämän, joten suunnitelmat hiottiin niin, että viimeinen siirtymä Sri Lankan sisällä olikin sitten tämä kovasti odotettu junamatka.

Tiesin reitin olevan suosittu, eikä junia kulkenut kuin muutama päivässä, joten saapuessamme maahan suuntasimme jo ensimmäisenä aamuna ostamaan junaliput tälle välille puolentoista viikon päähän. Juna-asemalla turisti-infossa setä kertoi meille lippujen olevan kovin haluttua kamaa tuolla välillä näin vuodenvaihteen korkeasesongin aikaan, emmekä välttämättä saisi paikkoja haluamallemme päivälle. Sensijaan hän yritti ehdottaa autokuskia käyttöömme (riistohinnalla tietysti). Meinasin jo pelästyä. Jotenkin kuitenkin sedän sanat epäilyttivät ja siirryimme lipunmyyntipisteelle. Lippupisteen taululla usean lähdön kohdalla luki ”full”. Vaikka taulu olikin hieman vaikealukuinen, eikä kaikkia lähtöjä mainittu, aloin jo epätoivoisesti miettimään vaihtoehtoisia päiviä tarkkaan suunnitellussa aikataulussamme, kunnes totesin ettei vaihtoehtoja ole, liput on saatava. Ja saimmekin. Olin aika helpottunut. Jostain kumman syystä kuitenkin puolitoista viikkoa myöhemmin tuolla junalla matkatessamme, totesimme että ensimmäisen ja toisen luokan istuimista puolet tuntuivat olevan tyhjillään. Mene ja tiedä siis olisiko liput saanut vielä lähtöaamuna asemaltakin..

Saimme siis vaivatta kaksi ykkösluokan lippua tuolle kuvankauniille reitille puolentoista viikon päähän. Matkan kesto olisi yhteensä jotain 8-10 tunnin välillä – koskaan ei kuulemma voi tietää tarkasti. Lipuilla hintaa yhteensä 2500 rupiaa, eli 15 euroa. Siis kahdelta, ykkösluokassa. Suomessahan tuolla hinnalla ei pääse edes Helsingistä Kirkkonummelle. Ihan kaikki ei siis Sri Lankassa ole onneksi riistohintaista turistillekaan.

Aamu sarastaa Ellassa, kun kävelemme reppuinemme majapaikalta rautatieasemalle kiskoja pitkin. Odottelemme muutaman minuutin laiturilla, kunnes junan tuuttaus kuuluu kukkuloiden välistä.  Ihmiset alkavat liikehtimään laiturin toisessa päässä, keräilevat tavaroitaan kasaan. Sinisen veturin vetäessä kymmenkunta vaunua laiturin kylkeen kiinni, kyynärpäät alkavat viuhumaan ja kaikki pyrkivät pääsemään ensimmäisenä junaan. Kolmanteen luokkaan ei paikkalippuja ole, parhaat palat viedään päältä. Toisin on toisessa päässä, jossa ensimmäisen ja toisen luokan varatut paikat sijaitsevat. Kiire ei ole, tiedän paikkani ja sille saan istua, olin ensimmäisenä kyydissä tai en. Ihmisten raivokasta tunkemista junan ovista sisään on tavallaan viihdyttävää katsella, silloin kun itse ei tarvitse olla osallisena.

Pääsemme paikoillemme ja petyn. Tiesin ensimmäisen luokan lipun oston olevan potentiaalinen riski, joka sitten myös kävi toteen. Kyllähän meillä on kallistuvat penkit ja ilmastoitu vaunu, mutta se myös tarkoittaa lukittuja ja likaisia ikkunoita. Eipä niistä kauniista maisemista olisi paljoa iloa eikä kerrottavaa täällä istuessa. Lisäksi ilmastointi on säädetty todella kylmälle ja ulkona on varsin miellyttävä +22 astetta. Ilmastoinnille ei siis todellakaan olisi tarvetta.

Juna nytkähtää liikkeelle ja tuijotan likaista ikkunaa. Huomaan vaunumme tyhjenevän nopeasti – yksi valittaa kylmyyttä, toinen likaisia ikkunoita. Lienee sanomattakin selvää että ykkösluokkaan oli päätyneet vain hölmöt turistit. Kakkosluokan vaunu vieressä on tyhjillään lähtiessä, mutta pian kaikki ovat siirtyneet sinne istumaan ykkösluokasta. Toisen luokan vaunu on yllättävän siisti, istumet ovat samalaiset kuin ykkösluokassa, tosin niitä ei saa kallistettua. Täällä kuitenkin ilmastointi hoidetaan luonnollisella tavalla – pitämällä ikkunoita auki. Viileä vuoristoilma kiertää vaunussa, lämpötila on miellyttävä ja maisemat ikkunoista kertakaikkisen upeat. Täältä minäkin paikkani löysin lopulta. Ainakin hetkeksi. Muutaman asemanvälin kuluttua täti kolkuttaa olkapäätäni, osoittaa lippuaan merkiksi siitä, että olen hänen paikallaan. Nousen ylös ja siirryn viereisen vaunun oviaukkoon josta juuri sopivasti setä on poistumassa. Harmittelen että tuli ostettua lippu ykkösluokkaan eikä kakkosluokkaan – tässä tapauksessa huonompi olisi ollut parempi. Istun siis oviaukkoon.

Vaunu keinuu tasaisesti puolelta toiselle, maisemat vilisevät silmieni edessä. Välillä mennään läpi tiheän metsän, välillä laaksot avautuvat silmieni edessä, paljastaen kukkuloiden ympärillä leviävät teeviljelmät. Jossain Nuwara Eliyan lähellä, reitin korkeimmalla kohdalla, ajaudumme kulkemaan pilvien seassa, jolloin oviaukosta kurkistaessa näkee juuri ja juuri edellä menevän vaunun kokonaisuudessaan.

Aurinko kuitenkin paistaa pääsääntöisesti, maisemat vaihtuvat tasaisesti. Juna mutkittelee pitkin vuortenrinteitä ja minä napsin kuvia vimmatuisti. Välillä mennään tunneliin tiheässä metsässä ja toisella puolella ollaankin jyrkän rinteen reunalla. Jalkojeni alla avautuu yhtäkkiä kymmenien metrien lähes pystysuora pudotus. Nappaan oviaukon kaiteesta kiinni, etten vain horjahtaisi ulos juuri tässä. Eipä sillä, en välttämättä viimeisessä vaunussa istuvana haluaisi pudota muussakaan kohdassa, mutta tasaisella pätkällä oviaukossa keikkuminen tuntuu huomattavasti miellyttävämmältä.

Juna kulkee välillä tuskastuttavan hitaasti eteenpäin. Ellasta Kandyyn on vain 135 kilometriä tietä pitkin, junalla tämä matka kesti 7 tuntia. Ei tätä reittiä nopeuden takia valita. Jos on kiire, otetaan taksi tai bussi. Muuta näitä maisemia ei kyllä voita mikään. Oviaukossa istuessa tulee pohdittua onko tällaista vihreyttä tullut nähtyä missään aiemmin. Teeviljelmiä on silmänkantamattomiin, vuorten rinteet ovat joko tiheän kasvuston peitossa tai paljasta kalliota. Korkeuseroja on paljon, palmut huojuvat satunnaisesti näköpiirissä. On myös banaanipuita ja kaikkea muutakin kasvustoa, jota ei joka päivä tule nähtyä. Satunnaisesti asemilta kyytiin nousee kaupustelijoita – toinen myy pähkinöitä, toinen hedelmiä, kolmas friteerattua jotakin. Jos nälkä iskee, nämä herrat auttavat. Myös junan vessat ovat yllättävän siistit, odotin paljon pahempaa. Matkanteko on siis varsin mukavaa.

Matka itsessään kestää koko päivän – olemme Colombossa vasta seitsemältä, matkaan lähdettiin yhdeksältä. Kandyyn asti maisemat ovat kerrassaan upeita, sen jälkeen maasto tasoittuu, junan vauhti kiihtyy ja 120 kilometrin matka Colomboon kestääkin enää kolme tuntia. Aurinko alkaa laskemaan, kunnes ulkona pimenee.  Maisemien tasoittuessa ei enää jaksaisikaan oviaukossa istua, vaan voi siirtyä paikalleen. Kandyyn asti matka on elämys, sieltä eteenpäin matka on täyttä matkantekoa, onneksi kohtuullisen reipasvauhtista sellaista kuitenkin.