”Kato, tuolla on hevonen!” kuului autossa kun ajoimme pitkin Namibian teitä ensimmäisinä päivinä. ”Eiku…sillä oli sarvet….no ei se varmaan ollutkaan hevonen” täydentyi hetken päästä huomattavasti hiljaisemmalla äänellä..
”Kato, tuolla on taas tuollanen musta sarvekas” kuului lausahdus ensimmäisenä päivänä Etoshan kansallispuistossa.
”Onks toikin antilooppi?” kysyi toinen toiselta kesken safarin.
”No se semmonen… iso eläin, jolla on sarvet.” oli kuvaus kun kävimme läpi päivän saldoa safaripäivän jälkeen.
”Hei, tuolla on gepardi… Tai leopardi… No joku kissapeto nyt kuitenkin.. Tiikeri se ei kuitenkaan oo!” yksinpuhelu osoitti kuinka suurista eksperteistä on kyse.
Näistä lähtökohdista kaksi suurta safarieksperttiä lähti matkaan tammikuussa, tavoitteena bongata toinen toistaan hienompia eläimiä Namibiassa. Vaikka olinkin selvittänyt kaikkea mahollista maasta taivaisiin kohteena ollesta Etoshan kansallispuistosta, lähedettiin tänne silti lopulta hyvinkin takki auki, melkoisen vajailla tiedoilla. Tällä matkalla oli niin monta ensimmäistä kertaa eri asioiden osalta edessä, että ihan kaikkea ei vain voinut etukäteen opetella. Ja eläinlajien tunnistaminen oli yksi niistä.
Ei, ne lähtökohdat eivät siis olleet kovin kaksinaiset. Etenkin kun ottaa huomioon että meillä ei koko kolmen yön safarilla ollut opasta minään hetkenä, vaan koko safarin onnistuminen oli ihan meidän kahden, täydellisen amatöörin vastuulla. Toinen oli kuski, toinen kartturi. Kunnes roolit kyllästytti ja niitä vaihdettiin päikseen. Jos ei eläimiä tullut vastaan, pystyi kartturi vain sättimään kuskia surkeista reittivalinnoista ja kuski huomauttamaan kartturille kenen se navigointivastuu oli..
Mutta oli lähtökohdat kuinka otolliset täydelle katastrofille tahansa (mainitsinko että lisäksi olimme matkalla myös sadekaudella – tietoisesti), oli kolme päivää Etoshan kansallispuistossa aikamoista kokemusten ilotulitusta, eikä allekirjoittanut meinannut pysyä housuissaan toinen toistaan hienompien eläinbongausten hetkellä. Joko kaikki bongaukset oli ensikertalaisen tuuria, tai sitten jatkossa voi odottaa vieläkin mielettömämpiä kokemuksia.. Joka tapauksessa kolmen yön safarin jälkeen matkaa jatkettiin älyttömästi eläinkunnasta oppineena.
Tämä oli minulle ensimmäinen kunnollinen safari. Olin minä vuosi takaperin norsujen perässä kurvaillut Sri Lankassa, mutta ihan oikeaa safaria en ollut aiemmin päässyt kokemaan. Siksi en oikein tiennyt mitä Namibian safarilta odottaa. Minulla oli haaveena päästä näkemään norsuja. En nähnyt. Sen sijaan ne ”en uskalla edes toivoa”-asiat, juova kirahvi (huvittavinta ikinä!) ja nukkuva leijona, ne sain nähdä, toisen jopa useampaan otteeseen. Pääsin näkemään elämän kiertokulkua kaikessa kauniudessaan ja karuudessaan, näkemään valtavat määrät eri lajien edustajia, sekä katselemaan tuntikaupalla sellaisia tapahtumia, joista aiemmin osasin vain haaveilla. Ensikertalaisen omatoimisafari oli suorastaan menestys!
En minä mikään suuri eläinekspertti ole, enkä yritä edes sellaista esittää. Voisin kirjoittaa ummet ja lammet safarilla bongaamistani eläinlajeista asiantuntevana, antaen ymmärtää että tiesin kaiken tämän jo ennen matkaan lähtöä. Totuus kuitenkin on, että puolet siitä, mitä tiedän nyt, opin vasta tällä matkalla. En opi lukemalla läheskää niin hyvin, kuin opin näkemällä ja tekemällä. Ja tällä matkalla opin, mitä eroa on gepardilla ja leopardilla. Opin luonnonlaeista ja elämän kiertokulusta. Opin tunnistamaan eri antilooppilajeja ja ymmärtämään eläinten käyttäytymistä aivan eri tavalla kuin aiemmin. Ja opin, että sydämeni sykkii Afrikan eläimille.
Ei mikään turha reissu taas. Matkailu todellakin opettaa ja juuri tällaisten kokemusten takia minä matkustan.
8 Comments
Kirahveja! Mä haluan nähdä kirahveja!! Hyvä, että teitte tämänkin reissun. Seuraavalla safarilla osaat jo eläimet 😉 Upeita kuvia!
No siitä ei voi mennä takuuseen, sitä oppii kyllä nopeesti, mutta unohtaa lähes yhtä helposti! 😀 Mut kirahveja riitti, niitä melko varmasti näkee jos Etoshaan päätyy!
Oijoi, mitä bongauksia! En osaisi kyllä kuvitella itse liikkuvani safarilla omin nokkineni, vähän kuumottaisi suoraan sanottuna. 😀 Tuo teidän ongaama leijona oli kyllä joku kulmakunnan kovis ihan selvästi, muutaman kerran on ollut taisteluissa. Ja aika huikea tuo kirahvin raato, jotenkin epätodellinen!
Kiitos! Tuo oli yllättävän helppoa kyllä liikkua omatoimisesti, eikä oikeastaan missään kohtaa hirveästi kuumottanut, edes siinä vaiheessa kun tuo heräilevä leijona alkoi venyttelemään ja lipomaan huuliaan 5m päässä avoimesta ikkunasta kuvatessani.. 🙂 Noita kirahvin raatoja tuli parikin vastaan, kieltämättä tuossa ympäristössä ne oli aika upea näky!
Mä en osaa sanoa kun vau, ilmeisen onnistuneesta omatoimisafarista. Tuo kolme kirhavia taivasta vasten on kyllä kuvista aika hieno – sellainen hyväntuulen kuva.
Kiitos, tää oli todellakin onnistunut! Mua kanssa hymyilyttää joka kerta kun tuota kolmikkoa kuvista katson – ja vielä enemmän hymyilytti niiden seurailu ihan lähietäisyydeltä! 😀
Jotenkin on ihan uskomatonta, että jossain päin maailmaa on tuollaisia elukoita kuljeskelemassa. Käsittämättömän ihanaa!Jonain päivänä lähden niitä katsomaan…Ja toivottavasti myös pelastamaan, WWF:n sivuilla on hirveitä lukuja siitä, kuinka nimenomaan Afrikassa eri maissa näitä eläimiä salametsästetään.
Minä näin muuten villejä norsuja luonnonpuistossa Intiassa!!Sitä(kään) en osannut odottaa 🙂
Tää oli kyllä uskomaton kokemus! Afrikan salametsästystilanne on monenkin lajin osalta aika sydäntäraapaisevaa. Hyvä uutinen toki on se, että Kiina on tämän vuoden aikana kieltämässä norsunluukauppaa, joten ehkä tuo osaltaan helpottaa tilannetta, tai sitten ei, mutta toivoa saa aina!