Glasgow jätti kaksijakoiset fiilikset

Saavun Glasgown rautatieasemalle myöhään sunnuntai-iltana. Takana on viiden tunnin junamatka halki vihreiden peltojen. Olen matkan aikana ihaillut pehmeänä kumpuilevaa maastoa, sekä miljoonia lampaita. Skotlanti antoi junan ikkunasta juuri sellaisen ensivaikutelman kuin oletinkin. Niin kaunista, niin vihreää. Ja lampaita enemmän kuin voi käsittää. Talot ovat kauniita ja taivas pilvetön. Olen aika varma että edessä on loistava viikko Skotlannissa.

Rautatieaseman sivuovesta ulos käveltyäni hämmästyn. Edessäni aukeaa katu, jonka varrella kohtaan kolmeen otteeseen vahvasti pubi-ilmaa haistelleita, horjuvin askelein ja täysin ymmärtämättömin murtein varusteltuja, tarpeettoman tuttavallisia vastakkaisen sukupuolen edustajia. Sunnuntaina. Matkani hotellille on alle 500m. Hotellini on kadulla, jota reunustaa täysin ränsistymään päässyt iso rakennus. Kolmannen kerroksen tasolla seinästä kasvaa puu. Ikkunanpielet ovat vinksallaan ja monista seinien halkeamista pilkottaa vihreää kasvustoa. Katutasossa seinät ovat täynnä graffittia. Viereisestä kadunkulmasta näkyy romahtanut rakennus, toisessa suunnassa taas kohoaa moderni, lasiverhoiltu toimistorakennus. Ja ollaan siis ihan ydinkeskustassa. Olen hämmentynyt. Olin piirtänyt mielessäni kuvan kauniista kaupungista, joka on täynnä vuosisatoja vanhoja, hienoja rakennuksia. En minä tällaista odottanut näkeväni. Astelen sisälle hotelliin ja painelen nukkumaan.

Seuraavina päivänä hämmennys vain lisääntyy kun kävelen pitkin keskustaa ja kaupungin itäisiä osia. Teen useamman kerran samanlaisen havainnon kaupungin katukuvasta. Vanhat, uudet ja ränsistyneet rakennukset vierivieressä reunustavat useita katuja. Yleisilme ei ole kaunis. Kierrän kaupunkia ympäri. Olen katsonut läpi monta eri listaa parhaista nähtävyyksistä ja kaksi kolmasosaa näistä kierreltyäni totean kaupungin hienoimman nähtävyyden ja maisemat tarjoavan kukkulalle kohoava hautausmaa, Necropolis.. Ei anna kovin mairittelevaa kuvaa.

Glasgow’sta moni sanoo että kaupunki on näkemisen arvoinen, sanoo olevan hyvä vaihtoehto Edinburghille. Mutta keskusta nyt vaan oli tylsä. Ehkä jopa hieman mitäänsanomaton. Kyllä, hienoja rakennuksia oli satunnaisesti katujen varsilla, kävelykadut olivat jokseenkin viihtyisiä, jollain mittapuulla jopa kauniita ja niin edelleen, mutta kokonaisuus oli sekava ja hoitamaton. Paikoitellen keskustasta jäi ränsistynyt fiilis. Vierivierestä löytyi modernia teräksistä, vanhaa viktoriaanista, sekä täysin ränsistynyttä rakennusta. En minä silti rumaksi tai huonoksi kohteeksi Glasgowta olisi sanonut, se ei vain tuntunut yltävän omiin odotuksiini. Se tuntui pliisulta.

Vaikka omaan silmään Glasgow ei pysty kilpailemaan kauneudessa Edinburghin kanssa, tarjoaa kaupunki kyllä paljon kulttuurin ja taiteen ystäville. Itselleni se ei paljoa lisähohtoa kaupunkiin kuitenkaan tuo, sillä oma taiteen arvostus kun on tasoa ”Joo, on se taulu” kun katselin Dalin (ilmeisesti) kovinkin kuuluisaa maalausta Kelvingroven taidegalleriassa. Enemmän vaikuttunut olin rakennuksesta itsestään kuin tuosta taulusta. Lisäksi ravintola- ja pubikulttuuri mainitaan monessa lähteessä. Itsellä osui vain pääsääntöisesti ehkä huonoja valintoja kohdalle, joten en liiemmin siihen puoleen osaa ainakaan puoltavaa mielipidettä antaa.

Mutta löytyy Glasgowsta paljon kaunistakin. Melko poikkeuksellisesti vain totesin että ne parhaat alueet eivät vain sijaitse keskustassa, vaan sen reunamilla. Necropolis ja sieltä aukeavat maisemat ovat kyllä näkemisen arvoisia kaupungin itäpuolella, mutta parhaat palat mielestäni löytyvät kuitenkin muuten länsipuolelta, muutaman kilometrin päässä keskustasta, West Endin alueella ja sen läheisyydessä. Tätä aluetta kiertelin vasta viimeisenä iltana ja totesin, että onneksi päädyin myös tänne, sillä ilman West Endin kauniita katuja, vihreitä puistoja ja upeita maamerkkejä, olisi mielipide Glasgowsta ollut kovin erilainen, melkein voisin jopa todeta olleeni tuohon asti jokseenkin pettynyt kaupunkiin.

Viimeistään kasvitieteellisen puutarhan ja kymmenkunta viihtyisää korttelia läpikäveltyäni, saapuessani varsin vaikuttavalle Glasgown yliopistolle, katsellessani vieressä kohoavaa mahtipontista yliopistokampusta ja vieressä avautuvaa maisemaa yli Kelvingroven museon, olin muuttanut mieleni. Totesin, että Glasgowssa sittenkin on nähtävää, ainakin päiväksi tai pariksi. Todennut että ei sittenkään harmittanut että kaupungissa tuli vietettyä useampi päivä. Ihmettelin vain, miten kaupungin keskusta voi jäädä niin pahasti ympäröivien alueiden varjoon? Jos olisin viipynyt Glasgow’ssa vain päivän, olisin saattanut jopa jättää käymättä West Endin alueella kokonaan. Kaupunki olisi silloin näyttäytynyt täysin erilaisena. Nyt taas voin todeta, että jos minä uudestaan Glasgowssa vierailisin, keskittyisin todennäköisesti keskustan sijaan tutustumaan vielä paremmin nimenomaan West Endiin ja sen ympäristöön.