Kapkaupungista löytyy paljon nähtävää ja tehtävää. Kaunis ja monipuolinen kaupunki pitää sisällään paljon erilaisia kohteita, ja ehkä jopa hieman yllättäviäkin asioita. Yksi näistä on viininrakastajan unelma – viinitila keskellä kaupunkia. Eikä kyseessä ole edes mikään kovin pieni tila, sillä aivan pöytävuoren kupeessa levittyy viiniköynnökset Groot Constantian tilalla, jonka historia ulottuu yli 300 vuoden päähän ja tilukset yli 165 hehtaarin alueelle. Tässä on tila, joka pystyy tuottamaan jopa 650 tuhatta litraa viiniä vuodessa.
Kun Kapkaupunki varmistui tammikuun matkamme yhdeksi etapiksi, päätin mahduttaa myös viinitilakierroksen mukaan, sillä ovathan Kapkaupungin itäpuolella levittyvät viinialueet Stellenboschin johdolla maailmalla hyvin tunnettuja ja viinitilavierailut suosittuja matkailijoiden keskuudessa. Halusin siis itsekin päästä niiden keskelle. Halusin nähdä ja selvittää, onko Stellenbosch kaikkien niiden kehujen arvoinen alueena..
Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän ei edes pitänyt vierailla Groot Constantialla, vaan tarkoitus oli tutustua vain Stellenboschin alueen tiloihin. Suunnitelmiin tuli kuitenkin pieniä muutoksia matkan varrella ja jotenkin yllättäen löysimmekin itsemme sitten yhtenä iltapäivänä suuntaamasta kohti viiniköynnöksiä Pöytävuorella vierailtuamme, ikään kuin lämmittelynä parin päivän päästä edessä olevalle Stellenboschin kierrokselle.
Groot Constantian historiallinen tila on paitsi palkittu ja arvostettu, myös yksi Kapkaupungin Big7-kohteista, tarkoittaen, että tänne suuntaa hyvin moni viinifani kaupungissa vieraillessaan. Tilan suosio on perusteltua, onhan tila Etelä-Afrikan vanhin. Täällä viinintuotanto on alkanut jo 1600 luvulla ja tilan ylpeys, Grand Constantia on ollut rikkaiden ja kuuluisien suosiossa vuosikausia, jopa itse Napoleon lähetytti kyseistä viiniä itselleen 30 pulloa kuukaudessa vuosien ajan.
Ja mikäpä Groot Constantialla vieraillessa, viinit ovat niittäneet mainetta ja kunniaa monien eri kilpailujen ja tunnustusten kautta, ja puitteet Kapkaupungin sydämmessä ovat kerrassaan upeat. Vähemmilläkin meriiteillä sitä on paikoista kiinnostuttu.
Tilalla vierailu on matkailijalle miellyttävä kokemus. Mennä ja tulla saa melko vapaasti aukioloaikojen puitteissa ja alle kymmenellä eurolla saat tehdä omaan tahtiin kierroksen, jolla pääset tutustumaan tilan museoon ja taannoisen omistajasuvun elämään, saat katsauksen tuotantotiloihin ja pääset maistelemaan tuotoksia.
Saavumme tilalle iltapäivällä kierrettyämme ensin Pöytävuorella useamman tunnin. Aloitamme tilaan tutustumisen kiertäen rauhassa museota, saamatta siitä juuri mitään irti. Vanhat huonekalut ovat toki hienoja, mutta ilman sen suurempaa taustoitusta niiden merkitystä on vaikea ymmärtää, eikä pienellä printattua tekstiäkään määräänsä enempää jaksa lukea. Jossain kohtaa museon työntekijä nappaa meitä hihasta, taidamme olla ainoat paikanpäällä ja sedällä on palava halu kertoa tarinoita. Hän kierrättää meitä ympäri entistä päärakennusta, kertoen perheen elämästä, rakennusta piinanneista tulipaloista ja tilan historiasta. Hän näyttää meille esillä olevien huonekalujen erikoisia ominaispiirteitä, huoneiden välisiä salakuunteluaukkoja, sekä kellarin ankeita tiloja. Tilat alkavat avautumaan aivan eri tavalla.
Museosta kierros jatkuu tehdastiloihin. Kierrämme läpi tuontantotilojen ja kävelemme ohi lukemattomien viinitynnyreiden. Vain kolme kuukautta aiemmin sain tehdä kovin samanlaisen tehdaskierroksen Australiassa Domaine Chandonin tiloissa, mutta silti kierroksen sisältö on kovin erilainen, esiteltävien asioiden painotus eroaa kovasti, vaikka samat lainalaisuudet toki toiminnassa onkin.
Kun museo ja tuotantotilat saatiin kierrettyä, oli aika siirtyä siihen odotetuimpaan osioon – viinien maisteluun. Lasi kouraan ja tiskille valitsemaan, mistä sitä haluaisi aloittaa. Tarjolla olevien viinien listassa on parikymmentä nimikettä ja maisteluannoksia kierrokseen kuuluu viisi. Meinaa iskeä valinnanvaikeus.
Vaikka museo ja tuotantotilakierros olivatkin mielenkiintoisia, jäi viininmaistelu kokemuksena lopulta yllättävän heikoksi, muutamastakin syystä. Jotenkin kummasti olimme ehtineet viettämään pöytävuorella sen verran pitkään ”koska ei ollut mihinkään kiire”, että Groot Constantialle jäi lopulta vain reilut pari tuntia aikaa. Se on vähän silloin, kun kiertää sekä museon, käy tehdaskierroksella, että osallistuu viininmaisteluun. Viimeinen jäi siis auttamatta hätäiseksi. Toisaalta todettakoon, että omaan makuun tarjolla olleet viinit eivät olleet mitenkään erikoisia, eikä maistelutilan teollisen moderni miljöökään sytyttänyt merkittävää hengailun tarvetta, mutta muutama minuutti enemmän ei olisi ollut pahitteeksi.
Vaikka museossa ja tehtaalla vierailu oli lopulta mielenkiintoisia molemmat, viininmaistelu jätti kylmäksi. Jäin kaipaamaan leppoisaa ulkoilmassa istuskelua, kera viljelmien yli levittäytyvän maiseman, mutta sitä en saanut. Tilalla on kyllä upeat maisemat, mutta maistelutilan ja ravintoloiden yhteydessä ne näkyvät harmillisen heikosti.
Vaikka viininmaistelu ei suuria hurraa-huutoja saanutkaan aikaan, oli Groot Constantian vierailu tästäkin huolimatta lopulta ihan positiivinen kokemus. Tilan keskeisen sijainnin ja pitkän historian vuoksi suosittelisinkin tilalla pyörähtämistä lämpimästi kaikille Kapkaupungissa vieraileville, ainakin siinä tapauksessa, ettei koko päivän retkelle Stellenboschin viinitilojen keskelle ei ole aikaa.
