Horroksessa

Takaraivossa se on jo jyskyttänyt pidempään. 

Ei huvita niinkuin aiemmin.

Se alkoi matkustamisesta. Huomasin tahtomattani ja myös tarkoituksella pyrkiväni rauhoittamaan tahtia jo viime vuonna. Vaikka matkalle lähteminen on edelleen ihanaa ja nautin seikkailuista milloin missäkin, huomaan tyytyväni tällä hetkellä aika paljon vähempään, kuin mitä pari vuotta sitten. Todella paljon vähempään itseasiassa. Se, jos mikä, on erittäin hämmentävä tunne ihmiselle, joka on vuosia elänyt ja hengittänyt matkustamisesta.

Ja sitten viime talvena se tunne alkoi lisääntyä myös blogin osalta. Talvi ja kevät meni harvinaisen hitaan julkaisutahdin parissa, kesällä se muuttui satunnaiseksi ja syksyllä tahti on kuollut kokonaan. Niin paljon olisi kirjoitettavaa, muistoja taltioitavaksi ja kuvia läpikäytäväksi, mutta pelkkä ajatus tietokoneen ääreen istahtamisesta on tympäissyt – siitäkin huolimatta että valtaosa viimeisen vuoden reissujen kokemuksista on taltioituna vain korvienväliini, vaarassa kadota unohduksiin.

Norjasta, Yhdysvalloista, Nepalista ja jopa alkuvuoden Thaimaan reissustakin on kerrottuna vain murto-osa.

Tällä hetkellä pelkkä ajatus reissuun lähtemisestä tuntuu enemmän uuvuttavalta kuin innostavalta, ja kaikki matkailuun liittyvät jututkin tulee sivuutettua ennenkuulumattoman nopeasti.

Syksyn reissukalenteri on tyhjä, talvellekin vain yksi matka varattu. Ja se taitaa riittää. Välillä tuntuu että sekin voi olla jopa liikaa. Vuosi sitten nauroin idealle että olisin puoli vuotta lentämättä, nyt se tulee tapahtumaan ihan huomaamatta. On muuten rauhallisin tahti yli kymmeneen vuoteen.

En myöskään tiedä, tulenko menneen kevään ja kesän reissuista kirjoittamaan enää yhtään mitään, vai tykitänkö talvi-iltojen pimentyessä kohta sisältöä eetteriin sarjatulella. Tiedän vain että en aio väkisin vääntää mitään tai suorittaa, teen niinkuin hyvältä tuntuu. Ehkä sammaloidun täysin, tai sitten kuukauden päästä ilmoitan innon matkailuun ja bloggailuun olevan ennennäkemättömän korkealla. Mene ja tiedä.

Sen vain halusin sanoa, että just nyt halu elää muun kun matkailun kautta on aiempaa korkeammalla. Välillä ajatus siitä, että pitkä syksy tulee vietettyä kokonaan kotinurkissa ahdistaa, mutta valtaosan ajasta se tuntuu vain ja ainoastaan oikealta ratkaisulta.

Minä porskutan, blogi ei. Blogi jatkaa elämää jossain muodossa, ehkä joskus päivittyenkin. Todennäköisesti tahti on nyt hetken paljon aiempia vuosia rauhallisempaa. Onko tuo hetki sitten lyhyt vai pitkä, jää nähtäväksi.

Mutta en minä ihan kodin seinien sisälle silti jumahtanut ole, on sitä pienempiä retkiä tehty kotimaassa pitkin kesää ja syksyä, näiden kuvien tunnelmissa.