Huonona turistina Kuala Lumpurissa

Olen käynyt Kuala Lumpurissa yhteensä viisi kertaa. Kertaakaan sinne mennessä, tai sieltä lähtiessä minulle ei ole tullut varsinaista jee-fiilistä. Tiedättehän, sitä ”onpas kiva päästä sinne”-tunnetta, siitä huolimatta että matkalle nyt on aina mukava lähteä. Kuitenkin Kuala Lumpuriin tulee tästäkin huolimatta aina silloin tällöin suunnattua. Joku voisi ihmetellä, että miksi ihmeessä, mutta monelle Aasian matkaajalle syy on kuitenkin selvä. No siksi että se nyt vain on niin hyvä lentoliikenteen hubi.

En koskaan ole tainnut Kuala Lumpuriin matkata kaupungin itsensä takia, vaan siksi, että sen kautta pääsee varsinaiseen kohteeseen – Indonesiaan, Borneolle, tai vaikkapa Sri Lankaan kuten tällä kertaa. Kuala Lumpuriin kun pääsee helposti lähes jokaiselta Kaakkois-Aasian isommalta Aasian lentokentältä, kuten myös Euroopastakin. Ja kerta usein lennot kaupungin kautta kulkevat, on helppo todeta, että mikäpä toisikaan paremmin erilaisuutta ja vaihtelua rantalomalle, kuin muutama päivä suurkaupungin sykkeessä matkalla lopullisen kohteen ja kodin välillä. Vähän samasta syystä sinne päädyin nytkin. Uusi vuosi Kuala Lumpurissa matkalla Myanmarista Sri Lankaan. Ei pöllömpää.

Tällä kertaa kaupungissa pysähtymiseen toki oli myös toinen kannustin sopivan lentoreitin lisäksi – pienimuotoinen sukukokous uuden vuoden juhlinnan merkeissä. Myönnettäköön, että en kyllä Kuala Lumpurin kautta olisi varmaan päätynyt menemään tällä kertaa, jos olisin itse päättänyt. Olisin ehkä mennyt ennemmin Singaporeen. Kuala Lumpur toimi kuitenkin kokonaisuuden kannalta paremmin ja kun sisko ilmoitti viettävänsä perheineen vuoden vaihteen kaupungissa, oli helppo todeta että me kans! Saatiinpa vielä vanhempammekin innostumaan tähän tapaamiseen. Kolme päivää perheen kesken, viiden tähden hotelli, kunnollinen uima-allas ja suurkaupungin syke. Eihän se huono tapa ole viettää vuoden vaihdetta ja muutamaa lomapäivää, vaikka kaupunki ei suosikki olisikaan.

Kuala Lumpuriin saapuessa takana oli jo kaksi viikkoa matkustusta. Myanmar oli kaikessa upeudessaan pölyinen ja valtavan köyhä, joten aasialaisessa mittakaavassa siistin suurkaupungin syke todellakin oli tervetullutta vaihtelua. Ympäristö ja olosuhteet olivatkin täysin erilaiset pariin edelliseen viikkoon verrattuna. Hieman tuli jopa sellainen lomaa lomasta -fiilis kun aamiaisella sai kunnon kupin kahvia, taksissa pyöri mittari ja kauppakeskuksissa näkyi tuttuja brändejä. Mutta ennenkaikkea taisin nauttia siitä, että sai vain olla.

En tiedä ennakoinko potentiaalista reissuväsyn iskemistä, vaikka oireita ei vielä ollutkaan. Takana oli kaksi viikkoa melko intensiivistä kiertelyä, nähtävyyksien bongailua ja jatkuvasti liikkeessä olemista. Ja vielä olisi pari viikkoa edessä. Kuala Lumpur oli jo mukamas ”niin nähty”, että täällä uskalsi ottaa jo pienen rentoutumistauon, eikä tarvinnut sinkoilla ympäri kaupunkia nähtävyyksien perässä,  joten oli helppo valita rentoutuminen ja perheen seurasta nauttiminen. Vietin useamman tunnin päivässä allasalueen nurkassa, lukien kirjaa ja selaillen nettiä varjossa, tai lilluen mukavan viileässä uima-altaassa yhdessä muun seurueen kanssa.

En minä oikeastaan halunnut edes kaupunkia kiertää.  Kun muu matkaseurue lähti kohti Twin Towersien huippua, minä jäin altaalle – siitäkin huolimatta että lukuisista KL-vierailuista huolimatta en koskaan ollut torneissa käynyt ylhäällä. Olin hyvällä omallatunnolla huono turisti. Ja oli muuten kivaa. Ja niin taisi olla muullakin seurueella kun he pääsivät tornin huipulla kiikareilla vakoilemaan mitä minä siellä altaalla puuhasin. Tuomio oli tyly (etenkin näin vuosia kilpauintia harrastaneelle) – en kuulemma osannut uida… Että se siitä, isoveli (tässä tilanteessa tarkemmin ottaen isosisko) valvoo näemmä aina suurkaupungeissa.

Joku saattaisi ajatella että on suorastaan ajan ja loman hukkaan heittämistä päätyä viettämään suurin osa ajasta hotellin uima-altaalla kaupunkilomalla, etenkin silloin kun käytössä on vain pari hassua päivää kyseisessä paikassa, mutta eipä kyllä kaduta. Jonkin verran kaupunkia tuli toki tuosta ”huono turisti”-moodista huolimatta nähtyä. Moskeija ja muutamat ostoskeskukset tuli kierrettyä, kaupungin yleistä vilinää tunnusteltua ja katukeittiöt testattua.  Ruoka oli edelleenkin hyvää, kaupunki oli siisti ja kelit suosi. Päällimmäiseksi jäi jo tutuksi tullut ”ihan ok”-fiilis kaupungista, mutta kuitenkin hieman mitäänsanomaton – seura onneksi paikkasi asian ja viihdyin silti. Vierailun ehdoton kohokohta oli kuitenkin vuoden vaihtuminen – ja se ei kyllä ollut mitäänsanomaton.

Suuntasimme pienellä porukalla KLCC:n edustalle, yhdessä muutaman muun tuhannen ihmisen kanssa. Olimme ottanut selvää etukäteen että puisto on hyvä paikka seurata ilotulitteita ikonisten Petronasin tornien juurella. Hieman ihmettelimme paikalle saapuessamme sitä, että puistoon pääsy oli evätty kokonaan ja meidät ohjattiin sen ulkoreunalle katsomaan. Miksi ihmeessä puistoon pääsy oli kielletty, jos se oli koko tapahtuman paras paikka olla? Kellon lyödessä kaksitoista syy selvisi – puisto oli miinoitettu ilotulitteilla. Ilotulitteilla, jotka pitivät huolen siitä, että seuraavat viisitoista minuuttia tuijottaisin taivaalle haavi auki ihmetyksestä ja samalla olisi vaikea kuulla mitä vieressä sanotaan. Osasin odottaa huikeaa ilotulitusta, mutta tämä ylitti kyllä odotukset. Raketteja ammuttiin taivaalle uskomattomalla intensiteetillä koko viidentoista minuutin ajan ja loppuhuipennuksen aikana tanner tömisi niin, että en ollut varma olisiko pitänyt jo alkaa pelkäämään ettei vauhti ollutkaan aivan suunniteltua..

Viimeisen pommin pamahdettua tuli hiljaisuus. Sen jälkeen oli pakko vain vetäistä henkeä ja todeta – WAU!