Takana on puolitoista viikkoa mitä mahtavinta reissua Thaimaan pohjoisosissa. Lähdin karkuun pimeyyttä ja kylmyyttä, ja näin reissun vasta lähestyessä puoliväliään, on jo helppo sanoa, että kyllä valo ja lämpö tekevät ihmiselle ihmeitä.

Jos unohdetaan se, että alkureissun ajan olin sitkeän flunssan kourissa ja siksi vähintäänkin puolitehoinen, sään tuomat muutamat pienet takaiskut värittivät alkumatkaa, ja pienet vastoinkäymiset, kuten bussin hajoaminen keskelle Thaimaan syrjäseutuja on tullut koettua, on kaikki mennyt tähän asti paremmin kuin olisi voinut toivoa.

Oikeastaan olen jo saanut tältä reissulta kaiken mitä halusinkin. Ja matkaa on jäljellä vielä lähes kaksi viikkoa. Pohjois-Thaimaa on kohdellut minua niin hyvin, että en oikein tiedä taas miten päin olla.

Kun kelaa päiviä taaksepäin, miettii kaikkia niitä paikkoja, joissa on tullut käytyä, niitä kokemuksia joita on tullut koettua, tuntuu kuin olisin ollut matkalla jo pienen ikuisuuden. Niin paljon on mahtunut näihin päiviin tropiikissa, siitäkin huolimatta että ensimmäiseen viikkoon mahtui myös monta tuntia ihan arkisia työtuntejakin.

Olen katsellut auringon nousua vuorenrinteellä olevan temppelin syleilyssä, sekä seurannut kuinka uusi päivä valkenee uinuvan kaupungin kaduilla. Olen kuullut lukemattomia sydäntä särkeviä tarinoita norsujen turvakodissa, kuullut ihmisen pahuudesta ja kohdannut mitä sydämmellisimpiä henkilöitä.

Olen juonut aivan liian paljon kookosvettä ja hedelmäsmoothieita, syönyt herkullisia ruokia ja ottanut useamman rentouttavan hieronnan.

Olen tutkinut Thaimaan ensimmäisen pääkaupungin raunioita, sekä käynyt Thaimaan korkeimmalla huippuilla. Olen myös vieraillut niin monessa temppelissä, että en enää parin päivän jälkeen pysynyt laskuissani.

Olen katsellut useampaan otteeseen auringon nousevan, ja myös laskevan. Ihaillut luonnon kauneutta ja alueen monipuolisuutta.

Olen ajanut moottoripyörällä ja polkupyörällä, sekä matkustanut lentokoneella, junalla, bussilla, taksilla, tuktukilla ja songthaewilla. Kulkenut lukemattomia kilometrejä jalkaisin, niin kaupungissa, kylissä kuin metsässäkin.

Olen uinut vesiputouksen alla, käynyt syvällisiä keskusteluita munkkien kanssa, ja tavannut loputtomasti ystävällisiä ihmisiä.

Olen rakastunut pohjoisen Thaimaan aitoon tunnelmaan, halpaan hintatasoon ja alueella matkustamisen helppouteen.  

Olen ollut ilahtnunut siitä, kuinka vähän turismin lieveilmiöitä näillä seuduilla näkyy, kuinka roskatonta pohjoisessa on verrattuna etelän turistikohteisiin. Olen iloinnut siitä, kuinka 7-elevenissä ei enää vesipulloa pakata kolminkertaiseen muovipussiin ja lyödä kahta muovipilliä päälle automaattisesti, vaan kysytään niiden tarvetta. Olen iloinnut siitä, kuinka paljon kasvisruokaa on tarjolla ja kuinka paljon paremmin nykyään eettisyys ja ympäristö otetaan huomioon. Yhä useampi yritys mainostaa että heidän retkillään ei norsuilla sitten muuten enää ratsasteta.

Muutos ei toki ole vielä täydellinen, mutta ensimmäisiä merkkejä siitä on selkeästi havaittavissa.

Olen myös keskustellut useamman ensimmäisellä Thaimaan lomalla olevan kanssa, heistä jokainen on hämmästellyt sitä, kuinka Thaimaa ei ole ollut ollenkaan sellainen kuin he kuvittelivat. Kun kysyn mitä he sitten odottivat, kuvaillaan hyvin pitkälti se, mitä Phuketin tai Pattayan kaltaisissa kohteissa odottaa.

Niin, mutta Thaimaa on niin paljon muutakin. Ja pohjoinen todella on erilainen kuin se, mitä rannikolla kohtaa.

Mutta ei kaikki ole täydellistä täälläkään. Olen myös ehtinyt menettämään hermoni loputtomaan kiinalaisten virtaan ja röyhkeisiin tuktuk-kuskeihin. Olen tuntenut pääni pehmenevän helteessä ja korvieni soivan loputtoman liikenteen metelissä. Olen yskinyt katujen pöllytessä pölyä keuhkoistani ja kironnut sitä, miksi se ilmastointi vedetään usein niin äärimmilleen, että villatakkia tulee sisätiloissa ikävä.

Mutta nyt kun on aika jatkaa reissun toiseen osioon, saarihyppelyyn rannikolla, olen hiukan haikein mielin. Olen viihtynyt niin hyvin kaikkialla missä tähän mennessä olen ollut –  Chiang Raissa, Chiang Maissa ja Sukhothaissa, että minua jopa hiukan kaduttaa, että en lopulta päätynytkään viettämään pohjoisessa koko reilua kolmiviikkoista lomaani, kuten alkuun suunnittelin. Viihdyin niin hyvin, ja samalla niin monta kiehtovaa paikkaa jäi seudulla näkemättä, että edes se kolme viikkoa ei olisi ollut riittävästi.

Niin, Pohjois-Thaimaa on ollut vain niin kovin ihana.

Ainakin on hyvä syy tulla takaisin. Mutta nyt, nyt on aika kaivaa rantavaatteet esiin ja nauttia elämisen sietämättömästä keveydestä kauniissa rantamaisemissa ja upottaa varpaat siihen pehmeään rantahiekkaan. Aikaa ja aurinkoo!

Kyllä se rantalomakin ihan odotettu juttu tässä vaiheessa on.