Isoja, kummallisenmuotoisia kalliolohkareita. Hassunnäköisiä puita. Avaraa maisemaa. Kuivaa ja karua aavikkoa. Joshua Treen kansallispuisto on hyvin kummallinen paikka. Se on toisaalta hyvin tylsä, mutta samalla niin hurjan mielenkiintoinen.
Kalifornian eteläosassa sijaitseva Joshua Treen kansallispuisto on yksi Yhdysvaltojen suurimmista kansallispuistoista yli 3000 neliökilometrin alallaan ja on tunnettu nimensä mukaisesti runsaasta määrästä Joosuanpuita, noita eriskummallisen näköisiä puita jonka latvat tavallaan muistuttavat kaukaa katsottuna hiukan kaktusta, mutta samalla eivät sitten mitään sinne päinkään.
Puiston läheinen sijainti suositun Palm Springsin lomakohteen läheisyydessä tekee siitä varsin suositun vierailukohteen, eikä parin tunnin ajomatka Los Angelesistakaan mikään mahdoton oli.
Minulle Joshua Tree oli kuitenkin vain välietappi. Road trip alkoi Los Angelesista ja seuraava kunnon kohde oli Grand Canyon. Ajomatka näiden välillä on kuitenkin yli kahdeksan tuntia ja Joshua Tree osui sopivasti reitin varrelle, joten päätin pätkäistä pitkän siirtymän ja vietinkin Joshua Treen kansallispuiston vieressä yhden yön, tutustuen varsin pikaisesti tähän hassun, mutta kovin kiehtovaan kansallispuistoon.
Ihan kaikkialle puistossa ei tuossa ajassa mitenkään ehtinyt, mutta varsin hyvän pysähdyksen siinä sai kuitenkin.
Joshua Treessä on runsaasti patikkapolkuja, joiden varsilta löytyy niin vanhan kaivostominnan jälkiä, upeita maisemapaikkoja ja yllättävän monimuotoista maisemaa – kohtaahan puistossa kaksi erilaista ekosysteemiä, Mojaven ja Coloradon autiomaat. Kyllä, puiston kohokohdat muodostuvat kivistä ja puista, vieläpä hyvin samanlaisista, mutta silti siellä saa aikansa hyvin kulumaan. Toisaalta, kun on hetken puistossa viettänyt, on saanut jo hyvän kuvan siitä, mitä puisto tarjoaa. Joshua Tree toimii sekä lyhyen pyörähdyksen, että pidemmän vierailun taktiikalla.
Joshua Treen kansallispuistoa kiertäessä ei tarvitse ihmetellä mistä puisto on saanut nimensä. Joosuanpuita vilisee silmän kantamattomiin. Maasto on välillä niin tasaista, että näiden kummallisten, piikkilatvaisten puiden meri näyttää jatkuvan kilometrien päähän.
Joosuanpuut dominoivat maisemaa joka puolella, mutta juuri muuta täällä ei sitten kasvakaan. Maasto on kuivaa ja karua. Elämää tuntuu olevan hyvin vähän, jopa niin vähän, että huomaan pysähtyväni ihailemaan kukkivaa kaktusta haltioissani, ja kun polulle osuu pari pikkuista jänistä, huomaan olevani hämmentävän tohkeissani.
Niin, ei tässä puistossa ihan oikeasti niin hirveästi ole virikkeitä sitten kuitenkaan, mutta tarviiko luonnossa ollakaan, kun luonto itsessään on niin erilainen kuin mikään, mitä koskaan aiemmin on nähnyt?
Ajattelin etukäteen, että Joshua Tree olisi hyvä lyhyeen pysähdykseen – pari tuntia varmasti riittäisi, sillä kukapa näitä puita jaksaisi pitkään tuijotella, eikä puistossa tuntunut olevan suuresti muuta kiinnostavaa. Olin kuitenkin taas hyvin väärässä. Aikaa vierähti paljon kauemmin, ja pidempäänkin olisi viihtynyt.
Viihdyin Joshua Treessä lopulta niin pitkään, että löysin itseni vielä patikkapolulta auringon laskiessakin, ihailemassa punertavaksi muuttuvaa taivasta ja horisontista kohoavaa täysikuuta. Tämä puisto oli road tripin ensimmäinen pysähdyspaikka ja siellä polkuja pitkin pinkoessa huomasin loman ensimmäiset vaikutukset. Sen, kuinka hartiat alkoivat rentountumaan, kuinka lomafiilis alkoi vähitellen ottamaan mielessä vallan ja kuinka olo kummasti keveni askel askeleelta.
Loma oli vasta aluillaan ja jo tässä kohtaa hymyilytti kovasti. Joshua Treesta oli hyvä aloittaa Yhdysvaltojen seikkailu.
