Kathmandu, tuo Nepalin monikasvoinen pääkaupunki jätti lähinnä hämmentyneeksi.
Muutamalle olen kuvaillut Kathmandun olevan kiehtova. Toisille olen sanonut sen olevan järkyttävä. Jossain kuvasin sitä väsyttäväksi ja toisaalla sikolätiksi. Todellisuudessa se on sitä kaikkea, ja hyvin paljon muutakin.
Liikenne Kathmandussa on järkyttävä, kaupunki on aikanaan kasvanut niin valtavaa tahtia, että infra ei sitä enää kestä. Lopputuloksen näkee kun kaupunkia kiertää ympäriinsä. Kaikkialla on kaaos. Liikenteen meteli tuhoaa kuulosi, hiekka pöllyää kaduilla, tunkeutuen ihan jokaiseen ihohuokoseen ja keuhkojesi sopukoihin. Lisäksi jätteiden käry saa silmät kirvelemään ja ihmispaljoudessa tulet tönityksi. Välillä vastaan tulee kaduilla kulkevat lehmät, välillä kierrät villinä juoksevia apinoita. Ainoat pakopaikat ovat suosituimmat turistikohteet ja satunnaiset puistot.
Kathmandun kaaoksessa tulee helposti mietittyä, miksi ihmeessä tällaiseen paikkaan piti tulla. Samalla pieni innostus valtaa mielen, onhan kaikki niin erilaista ja kiehtovaa, kun mihin matkoilla yleensä törmää. Kathmandu ei ole se kohde, joka päästää helpolla. Se ei suinkaan ole se kohde, jonne ihan kenen tahansa suosittelisin matkaamaan. Mutta toisaalta, ei ole Nepal sellainen muutenkaan. Kathmanduun matkaavan pitää pystyä sietämään kaaosta, sekavuutta ja likaisuutta. Se tulee turhauttamaan, ahdistamaan ja tuskastuttamaan. Mutta se todennäköisesti tulee myös paikoin ihastuttamaan, innostamaan ja saamaan aikaan uteliaisuutta, iloa ja uusia oivalluksia elämästä. Päivät Kathmandussa ovat voimakkaiden tunteiden kirjavaa kilvanhuutoa.
Kathmandun kaupunkiin tutustuessa pidimme tukikohtana Thamelin aluetta kaupungin ytimessä. Thamel on vahvasti turismin ympärillä pyörivä pakopaikka Kathmandun todellisuudesta. Pääosin liikenteeltä suljetut kadut ovat niitä harvoja paikkoja, joissa voi kävellä rauhassa pelkäämättä tulevansa yliajetuksi. Kapeita katuja reunustaa pienet liikkeet, josta voi hankkia ihan kaiken. Ravintoloiden musiikki pauhaa, kaduilla turistit liikkuvat sulavasti huumekauppiaiden keskellä. Täällä näet enemmän länsimaalaisia kuin missään muualla.
Ei Thamelilla ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä Kathmandu muuten on. Se on alue, jossa saat cappucinosi täydellisesti vaahdotettuna, kaljasi kylmänä ja pitsasi suussasulavana. Se on alue, josta löydät kauniit boutique-hotellit ja reppureissaajien kansoittamat baarit. Se on täydellinen turistiansa, maustettuna lukuisilla kopiotuotteita kauppaavilla liikkeillä, matkatoimistoilla ja turistikrääsällä.
Normaalisti vihaisin tällaisia paikkoja, mutta Kathmandussa jopa minä koin kaipaavani sen turistikuplan, jonne mennä hengähtämään ja illalla sulattelemaan kaikkea sitä, mitä sen kuplan ulkopuolella koin. Olin hyvin onnellinen että päädyimme ottamaan majapaikan juuri Thamelista.
Kathmandu on intensiivinen. Se on kaoottinen. Se on pölyinen, paskainen ja niin monin tavoin ihan hirveä. Mutta samalla se on kiehtova sekoitus miljoonaa erilaista elementtiä. Sitä on oikeastaan aika vaikea sanoiksi edes laittaa, se on parempi vain kokea.
Paras valinta, mitä Kathmandussa teimme, oli ottaa yhdeksi päiväksi opas ja kuski käyttöömme ja kiertää heidän johdattelemana Kathmandun tunnetuimpia nähtävyyksiä. Oppaan avulla paikalliseen elämään pääsi taas paljon paremmin sisälle, kuskin avulla ei tarvinnut turvautua taksikuskien kanssa tappeluun tai siihen epätoivoiseen yritykseen ottaa selvää siitä, miten kaupungin sekava bussiliikenne toimii, tai ei toimi. Kierroksen jälkeen oli helpompi käydä sitten ne jäljelle jääneet kohteet omatoimisesti, täydentää sillä Kathmandun kokemusta enemmän, kun alkuun oli päässyt kädestä pidettynä paremmin sinuiksi kaupungin kanssa.
Kiersimme päivän aikana ne kuuluisat nähtävyydet, neljä eri UNESCO-kohdetta. Aloitimme Swayambhu Maha Chaitya-temppeliltä, joka tunnetaan myös apinatemppelinä. Alusta asti ei ollut epäselvyyttä mistä epävirallinen nimi koostuu. Apinoita vilisi aivan kaikkialla. Korkealla kukkulalla sijaitseva temppelialue oli kaunis, runsaine yksityiskohtineen sen tutkimiseen kulutti mielellään aikaa, vaikka alue pieni onkin. Kiersimme, kuvasin, ja ihmettelimme jopa niin pitkään, että oppaamme tuntui jo hiukan hermostuvan odotteluun.
Jatkoimme matkaa Patanin durbar squarelle, eli kuninkaallisen temppelin aukiolle, jossa ensimmäistä kertaa sai konkreettisesti nähdä, millaista tuhoa vuoden 2015 maanjäristys oli saanut aikaan pääkaupungin alueella. Vaikka Patan edelleenkin on kaunis, on vielä neljän vuoden jälkeenkin valtaosa historiallisista palatseista ja temppeleistä raunioina. Tämän jälkeen maanjäristyksen tuhoja alkoi katselemaan Kathmandun laaksossa aivan eri silmin, nähden jälkiä tuhosta aivan kaikkialla.
Myöhemmin kävi myös ilmi, että Patan oli itseasiassa paljon paremmassa kunnossa, kuin muutaman kilometrin päässä sijaitseva Kathmandun Durbar square, jossa raunioiden keskellä vierailu oli ehkäpä pahinta rahantuhlausta mitä tällä reissulla koimme.
Päivän aikana vierailimme myös tunnetulla hindulaistemppelillä, Shree Pashupatinathilla – kohteessa, jossa mielummin olisin ehkä jättänyt käymättä. Vaikka temppelialue onkin kohtalaisen kaunis, ainakin Kathmandun mittakaavassa, jäi tästä vierailusta mieleen lähinnä palavat liekit, savun katku ja hysteerisesti itkevät ihmiset. Temppelin viereinen joenranta nimittäin on yleinen polttohautauspaikka ja lyhyen vierailun aikana näimme jopa neljän ruumiin roihahtavan liekkeihin joen toisella puolen. Kokemus toki on mieleenpainuva, mutta silti päällimmäisenä jäi tunne, että tunkeilin jonnekin, mihin en kuulunut osalliseksi vaikka julkisella alueella olimmekin.
Kathmandun nähtävyyksistä mieluisin oli lopulta Bouddhanath-temppeli, joka on tunnettu paitsi valtavasta stupastaan, myös yhtenä maailman suurimmista tiibetiläisten keskittymästä Tiibetin ulkopuolella. Söimme lounaan aukion kattojen yläpuolella ja ihailimme valtavaa Stupaa, sen hehkuvia seinämiä, sen uteliaana tarkkailevia silmiä ja tuulessa liehuvia rukouslippuja. Aurinkoisena päivänä liikenteeltä suojassa olevalla temppeliaukiolla tunnelma oli Kathmandun standardein varsin rauhallinen. Illuusio seesteisestä alueesta kuitenkin särkyi heti, kun siirtyi aukion ulkopuolelle, palasi takaisin liikennekaooksen, pölyn ja metelin keskelle.
Jäin jälleen miettimään, kuinka erilaisia kokemuksia Kathmandustakin voisi saada, riippuen ihan siitä, kuinka rajallisesti kohteet valitsee. Kathmandu voisi olla pelkästään pölyä, kaaosta ja köyhyyttä. Se voisi olla myös kuuman kosteita öitä Thamelin kliinisen kuplan sisällä. Se voisi olla pelkkää temppeleiden kiilloitettua kiehtovuutta. Todellisuudessa, Kathmandu taitaa olla niitä paikkoja, joita kaksi ihmistä ei voi kokea samalla tavalla.
Se mikä Kathmandussa on erityistä, on alueen lukuisat UNESCO-kohteet, niitä löytyy laaksosta yhteensä seitsemän kappaletta – näistä kuudessa ehdin tällä vierailulla käymään.
Vietin matkallani Kathmandussa yhteensä viisi yötä, ja lisäksi vielä sen laitamilla kolme lisää. Yksikään näistä päivistä ei mahtunut Nepalin kohokohtien joukkoon. Kathmandu oli nimittäin aika karsea mesta, ainakin jos vertaa siihen, mitä sen ulkopuolella näin.
Moni sanoo Kathmandun olevan pahinta, mitä Nepal tarjoaa, eikä sinne kenenkään kannattaisi matkallaan jäädä. Vaikka olen vahvasti sitä mieltä, että Kathmandu ei ollut minun paikkani, eikä missään nimessä sitä parasta Nepalia, olin silti iloinen että siellä tuli aikaa vietettyä. Sillä sai taas hiukan laajennettua sitä käsitystä tästä uskomattoman monipuolisesta ja upeasta maasta, siitäkin huolimatta että fiilikset kaupungista jäivätkin selkeästi negatiivisen puolelle. Olin onnellinen että Kathmandussa kävin, mutta vähempi aika olisi kyllä riittänyt.
