Kevätretki Atlantin yli – Torontosta New Yorkiin

Reissukevät on taas ollut vilkas (eikä se viime vuosikaan mitenkään tylsä tällä saralla ollut), kaiken näköisiä paikkoja on tullut tutuksi taas. Mutta vaikka paljon vauhtia matkailun saralla onkin ollut (ja tulee olemaan), oli silti toukokuinen, kymmenen päivän retki rapakon taakse yksi odotetuimmista. Tyttöjen retki rakkaaseen New Yorkiin lävähti suunnittelupöydälle joskus viime vuoden alkupuolella. Sovittiin, että kunhan hyvät lennot tulee eteen, niin keväällä lähdetään. Ja alkuvuodesta Ne Oikeat tuli vastaan ja helatorstain ympärille varatut lennot kolahti sähköpostiin.

Mutta ei New York jäänyt ainoaksi kohteeksi, vaikka se reissun pääkohde olikin. Matka nimittäin alkoi parin yön stopilla Torontoon. Ensimmäinen kerta Kanadassa jäi tyngäksi, mutta tänne tultiinkin vain Niagaran putousten takia. New York oli reissun todellinen kohde, mutta levoton sielu ei kykene samassa kaupungissa yli viikkoa viettämään, ei edes siinä tapauksessa että kyseessä on ylivoimaisesti rakkain kaupunki – kaupunki, jonne palaan vuosi toisensa jälkeen aina yhtä innoissani. Sinnekin pari päivää kerrallaan on minulle riittävä. Jotain muutakin oli saatava siis reitille ja onneksi Icelandairin lentotarjoukset teki suunnittelun helpoksi – multi-city lennot Torontoon ja New Yorkiin oli yhtä edulliset kuin menopaluu New Yorkiin, ja kaupungit ovat sen verran samalla suunnalla, että niiden yhdistäminen on melko vaivatonta. Olisi meillä Icelandairin turvin vaihtoehtona ollut myös stopover Islannissa, sieläkään ei reissukaveri ollut käynyt, mutta parin päivän stoppi Islannissa ei tuntunut houkuttelevalta, olinhan juuri siellä puolitoista vuotta sitten käynyt ja todennut, että seuraavalla kerralla haluan maahan ainakin viikon. Kanada sen sijaan houkutteli molempia.

Tuulinen ja tulviva Toronto ei lopulta jäänyt mieleen kaupunkina, jonne tarvitsisi nopeasti palata. Ei siinä mitään vikaa ollut, mutta ei toisaalta mitään ihmeellistäkään, siitäkin huolimatta että niin moni kaupunkia kehuu. Kivoja elementtejä oli useita, mutta kokemus jäi mitäänsanomattomaksi. Toisaalta, pari päivää miljoonakaupungissa tarjoaa vain pintaraapaisun. Kaupunkia myös luonnehditaan New Yorkiksi pienoiskoossa, joten kaiken järjen mukaan minun olisi siellä pitänyt viihtyä. Ehkä en vain päässyt sisälle kaupunkiin vielä, eihän aina rakkaus sytykään ensisilmäyksellä. Ja toisaalta, New York oli odotuksissa niin korkealla, että ehkä en vain antanut edes mahdollisuutta.

Torontosta matka jatkui Greyhoundin parhaat päivänsä nähneellä bussilla sateiselle Niagara Fallsille. Tuulet puhalsivat epäsuotuisasti ja tuuli yhdessä sateisen sään kanssa piti huolen, ettei putouksista nähnyt juuri muuta kuin sumua.  Niagaran varalle oli paljon suunnitelmia, lopulta ei tehty niistä juuri mitään. Sadetta ei ikkunan takaa kauaa jaksettu pidellä, eikä ulkoilu houkuttanut, joten teimmekin extempore-retken Yhdysvaltojen puolelle rajan tuntumassa olevaan outlet-kylään ja palasimme Kanadan puolelle illaksi, ihan vain jotta seuraavana aamuna voisimme taas hypätä rajan yli. Kävellen jenkkeihin ja takasin siis, olihan sekin ihan jännä kokemus.

Mutta ei vierailu Niagaralla aivan hukkaan mennyt säästä huolimatta. Illan pimennyttyä vahvasti 80-luvun tuulahduksia huokuva kaupunki ja harmaa taivas jäi piiloon ja huomio oli helppo kohdistaa valaistuihin putouksiin, jotka nousivat esiin aivan eri tavoin pimeässä. Viimeistään siinä vaiheessa kun ilotulitusnäytös putousten yllä lähti käyntiin, oli todettava, että onhan ne upeat.

Niagara pysyi sateisena ja sumuisena myös toisena alueelle suunniteltuna päivänä, joten matka jatkui jo aamusta takaisin Yhdysvaltojen puolelle rajaa, josta napattiin vuokra-auto alle ja pyyhkäistiin halki New Yorkin osavaltion. 700km ajomatkalla pysähdyttiin yöksi Woodburyn outlet-kylän viereen ennen lopulliseen kohteeseen pääsyä.

Vuokra-autolla New Yorkin ytimeen, minä kuskina, huvittuneen kauhistunut kaveri kartturina. Niin, hulluksihan monet etukäteen kutsuivat, mutta niin vain käänsin vuokra-auton täysin kolhuitta keskelle Manhattania SoHoon, eikä paniikkia tai road rageakaan tällä retkellä pikkuisessa Yariksessamme todistettu. Kaikesta selviää, kun vain niin päättää.

Totta puhuen ei Manhattanin liikenne juurikaan edes hirvittänyt, edes etukäteen. Sen sijaan enemmän hirvitystä aiheutti lopulta 130km/h vauhdilla motarilla pikkukotteroamme ohittavat vuorien kokoiset rekat, joiden rinnalla suomen teillä puksuttelevat täysperävaunulliset kuljetukset vaikuttavat lähinnä söpöiltä pikku kotteroilta. Muuten se liikenne nyt vain on hyvin samanlaista, kuin muuallakin, voluumit on ehkä isompia kun Kiteellä, mutta pitkälti samat lainalaisuudet molemmissa pätee.

Mutta New York – se oli se, mitä matkalta eniten odotin. Kuudes kerta kuuteen vuoteen kaupungissa antoi jo etukäteen paljon aihetta hymyyn, eikä se varsinaisesti pettänyt tälläkään kertaa. En vieläkään tiedä tarkalleen, mikä kaupungissa niin viehättää, sillä siinä on hyvin paljon elementtejä, jotka eivät lähtökohtaisesti niin miellytä – roskaa, köyhyyttä ja räikeitä vastakohtia löytyy vaikka muille jakaa. Silti se on vaan niin rakas. Se on kaupunki jonne aina palaan perhosia vatsassa.

Mutta vaikka New York on ihana, upea, jännittävä ja kaikkea muutakin mahtavaa, huomasin, että viidessä päivässä sain taas tarpeekseni, ja vähän ylikin. Kolme-neljä päivää on minulle optimi, sen enempää ei vain pysty sielläkään viettämään kerrallaan niin, että into säilyy korkealla. Levoton sielu ei vain mahda itselleen mitään, sen huomasin jo viime kerralla, ja tällä kerralla se tunne vain vahvistui. Kolmessa-neljässä päivässä ehdin hyvin tekemään ne kaikki asiat jotka jokaiseen New Yorkin reissuun vaan yksinkertaisesti kuuluu, sekä kokemaan vähän uuttakin. Päivät suurkaupungissa on väkisinkin intensiivisiä, eikä minun mieleni enempää kestä kerrallaan. Toisaalta, lyhyillä pyrähdyksillä kaupungista myös jää aina hurjasti kokematta, antaen hyvän syyn tulla takaisin. Ja sen minä varmasti tulen tekemäänkin. Kyllä yksi New Yorkin reissu vuoteen pitää sisällyttää. Aiempien reissujen myötä New York on tullut tutuksi vain vuoden alkupuoliskolla, joten seuraava kerta voisikin sitten olla syksyllä!

New York  – olet sä vain aina yhtä ihana!