Kuuma ja pölyinen Yangon

Pölyä, hikeä, likaa ja melua. Näillä neljällä sanalla kuvailisin tiivistetysti Myanmarin *entistä pääkaupunkia Yangonia. Vaikka Myanmar muutoin valloitti sydämeni täysin, ei Yangon onnistunut voittamaan minua puolelleen. Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti meillä piti olla lähes kaksi kokonaista päivää Yangonissa. Air Asian peruttua lentomme, suunnitelma muuttui puoleentoista. Baganin ja Yangonin välisten yöbussien ollessa täynnä, päädyimme lentämään tuon välin, ja yhtäkkiä meillä olikin yksi kokonainen ja kaksi lähes täyttä päivää Yangonissa. Ja minä olin tuskissani. En muista olisinko koskaan ollut yhtä ärsyyntynyt siitä, että jossain on liikaa aikaa käytettävissä.. Mutta Yangonissa olin, siitäkin huolimatta että tiedostin sen olevan naurettavinta ikinä. Meillä oli liikaa aikaa, jotta kaupungissa olisi riittänyt kiinnostavaa tekemistä koko ajalle, mutta liian vähän, että olisi voinut lähteä vaikkapa pidemmälle päiväretkelle järkevästi.

Kuukauden Aasian matkan suurin ongelma oli se, että meillä oli päivä liikaa aikaa yhdessä kaupungissa – meillä taisi mennä aika pirun hyvin.

Tapasin Sri Lankassa erään tanskalaisen tytön, joka oli jokin aika sitten ollut lomalla Myanmarissa. Kun hän kuuli meidän tulleen juuri sieltä, aloimme vaihtelemaan kokemuksiamme junaa odotellessa. Nyökyttelimme vuoron perään hyväksyvästi toisen kertoessa omista kokemuksistaan, kokemuksemme olivat hyvin samanlaisia ja molemmin puolin tunnuimme vain ylistävän maata kilpaa. Kunnes mainitsin että Yangonista en kyllä tykännyt. Hetken keskustelukumppani katsoi epäuskoisena, kunnes parahti lähes kauhuissaan ”Oh – I LOVED Yangon!”. Ja minä kuumeisesti taas pohdin että mitä en tuosta kaupungissa sitten taas ymmärtänyt. Moni sitä kehui, mutta minä en innostunut. Vähän niin kuin kävi Pariisinkin kanssa.

Kaupungissa toki riittää tekemistä ja nähtävää. Pagodia on kymmeniä, mutta jo reilun viikon lähestulkoon pelkästään erilaisia temppeleitä kiertäneenä, raja niissäkin tulee jossain kohtaa väkisinkin vastaan. Keskustan siirtomaa-aikaiset, kauniit rakennukset ovat kyllä hienoja ja toivat melkoista kontrastia kaupungin muutoin melko köyhään ilmeeseen. Mutta muutamassa tunnissa nämäkin oli nähtyjä. Markkinoitakin oli kiva käydä kiertämässä, mutta vain pikaisesti – kovassa tungoksessa ja läkähdyttävässä helteessä ahtailla kaduilla olosta oli vaikea nauttia. Kadut ovat ruuhkaisia, jalankulku ei niin miellyttävää ja meidän siellä ollessa ainakin aurinko paahtoi niin kuumasti, että olo oli aina ulkona liikkuessa erittäin tuskainen.

Parhaimpina paloina kaupungista jäivät mieleen joen toisella puolella oleva Dala, joka tarjoaa kurkistusmahdollisuuden täysin toisenlaisen (erittäin köyhään) maailmaan, mutta sinnekään ei puolta päivää enempää saanut kulumaan. Samoin kaupungin ympäri kiertävän junan kyydissä pääsi näkemään Yangonin monet kasvot mukavasti.

Vaikka pagodia oli tullut nähtyä lukuisia jo ennen Yangonia, pisti maailmankuulu Shwedagon Pagoda kyllä aika hiljaiseksi. Kukkulan päälle rakennettu pagoda on paitsi maan suurin, myös täysin käsittämätön – vai mitäpä sanotte 110 metriä korkeasta, täysin kullalla päällystetystä stupasta, jonka korkein huippu on koristeltu vaatimattomasti yli 4500 timantilla, joista suurin on kooltaan 72 karaattia. Ikääkin tällä rakennelmalla on yli 2500 vuotta, tosin ei suinkaan nykyisessä muodossaan vaan vuosien varrella paikka on kokenut aika monta kasvojen kohotusta. Kuitenkin äärettömästä köyhyydestä kärsivän kansan takapihalla tällainen rakennelma tuntuu enemmän kuin käsittämättömältä. Koska mittasuhteet helposti kuvissa vääristyvät, esimerkkinä alla olevassa kuvassa näkyvät kaksi pistettä pagodan reunoilla eivät suinkaan ole kärpäsiä, vaan kaksi munkkia kävelemässä auringon laskun aikaan pagodan ympäri.

Shwedagon pagoda pääsee parhaiten oikeuksiinsa auringon laskiessa. Toki se on hieno ihan milloin vain, mutta taivaan tummuessa ja kynttilämeren syttyessä näky on uskomaton.

Vaikka Shwedagon pagoda ihastutti, junamatka ympäri kaupungin viehätti ja retki joen toiselle puolelle Dalaan pisti nöyräksi, en silti oikein tuntenut Yangonia omakseni. Lieneekö syynä ollut se, että olin jo ehtinyt täysin ihastumaan Baganiin ja Mandalayhin, eikä Yangon juuri pystynyt enää tuomaan samanlaista uutuudenviehätystä? Tai se, että kaupungissa oli aivan tappavan kuuma? Vaiko peräti se, että tuskailin vain tekemisen puutetta? Mene ja tiedä, mutta Yangon ei päässyt lempikaupunkieni joukkoon ja mielestäni se hävisi kirkkaasti Baganille ja Mandalaylle viehättävyydessään ja kiinnostavuudessaan.

En toki kadu että Yangonissa tuli käytyä, onhan se sentään maan suurin kaupunki ja jollain tasolla kiehtovakin kohde, mutta yksi päivä vähemmän olisi riittänyt. Myanmarissa riittää niin valtavasti nähtävää ja tehtävää, että olisin mielelläni käyttänyt päivän enemmän muualla, jos olisin saanut valita.

—–

*korjattu jälkikäteen