Italian kaunein järvi. Sellaiseksi Dolomiittien Lago di Braiesia kuvataan.
Lausahdus on rohkea, sillä onhan Italiassa lukemattomia kauniita järviä. Jopa Dolomiiteilla kilpailu on kovaa. Tietysti aina tällaisten väittämien kohdalla on hyvä muistaa, että kauneus on aina katsojan silmissä. Silti, Lago di Braies nauttii tällä hetkellä jonkin sortin kulttimainetta, hype järven ympärillä tuntuu olevan kova, ainakin kaikessa Dolomiitteihin liittyvässä keskustelussa ja järvi on synonyymi Dolomiittien kauneimmalle järvelle.
Mutta onko se sitä todellakin?
Kyllä Lago di Braies on valtavan kaunis, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Kirkas, kauniisti auringonvalossa väriään muuttava vesi, taustalla kohoavat vuoret ja vehreä ympäristö ovat omiaan tekemään paikasta hurjan kuvauksellisen. Auringon paistaessa koko asetelma on todella upea. Aamun varhaisina tunteina olisi helppo kuvitella tunnelma seesteiseksi.
Lago di Braiesista näkee lukemattomia kauniita kuvia. Peilityyni pinta, josta heijastuu taustalla kohoavat vuoret. Soutuveneestä otetut kuvat idyllisistä soutuhetkistä kirkasvetisten vetten päällä. Ne lukemattomat tunnelmakuvat laiturilla, lierihattuine ja hulmuhelmaisine kesämekkoineen. Niitä on ainakin instagram niin täynnä, että välillä jo naurattaa. Lago di Braies on monelle se tunnetuin paikka Dolomiiteilla, ja se ultimaattinen matkahaaveiden päänäyttämö alueella. Moni julistaa Lago di Braiesin ykköskohteeksi tällä Italian kuvankauniilla vuoristoseudulla.
Suosio on helppo ymmärtää, sillä onhan järvi kaunis.
MUTTA
Kauneinkaan paikka ei pysty täysin hurmaamaan, jos ympärillä on bussilasteittain selfietikkujen kanssa heiluvia turisteja. Kun meteli luontokohteessa nousee korvia huumaavaksi, ollaan aika kaukana siitä seesteisestä tunnelmasta, mitä ne suosituimmat kuvat antavat ymmärtää.
Sanovat että Lago di Braiesin suosio on viime vuosina räjähtänyt niin, että rauhallista hetkeä järvellä ei yksinkertaisesti enää saa. Ainakin heinäkuussa tämä oli ikävän todentuntuinen väittämä. Ensimmäiset autot saapuvat jo aamun ensimmäisten valonsäteiden hämärästi ympäristöä valaistessa, viimeiset lähtevät vasta kun tähdet ovat tuikkineet taivaalla jo pitkän hetken. Talvella, keväällä ja myöhään syksyllä tilanne on ehkä toinen, mutta kesällä meno alkaa olemaan jo aika hurjaa.
Kesän sesongin aikaan järvelle vievä tie suljetaan jo 10.30, koska viimeistään siihen mennessä satoja paikkoja sisältävät parkkialueet ovat täyteen ammuttuja. Seuraavan kerran järvelle voi ajaa vasta iltapäivällä kello kahden jälkeen. Välissäkin järvelle toki pääsee, mutta silloin bussikuljetus Ferrarasta on ainoa vaihtoehto.
Me saavuimme järvelle jo kello kahdeksan aikaan aamulla. Siinä vaiheessa parkkipaikat olivat jo puolillaan, näköpiirissä oli helposti satoja ihmisiä. Kun lähdimme pois kello kymmenen aikaan, väkeä oli jo niin paljon, että ahdisti. Olo oli kuin suurkaupungin vilinässä. Ja minä olin tullut järvelle, luonnonrauhaan.
Ristiriita oli järjetön, luonto oli kyllä läsnä, mutta rauhasta ei enää ollut tietoakaan. Tiesin kyllä etukäteen jo Lago di Braiesin olevan todella suosittu, joten olin henkisesti varautunut.
Meillä jokaisella on yhtäläiset oikeudet matkustaa eri paikkoihin, joten ei tästä väenpaljoudesta oikein jaksanut kierroksiakaan ottaa, olinhan minä sielä ihan yhtälailla sitä väkimassaa lisäämässä kuin kaikki muutkin. Mutta se väkimäärä sai kyllä miettimään. Se sai miettimään niin massaturismia, sosiaalisen median vaikutusta ja elämää ylipäätään. Näitä ajatuksia ehkä vielä joku päivä avaan tarkemminkin, mutta onhan se nurinkurista että muutamat kauniit kuvat syrjäiseltä kohteelta saavat aikaan sen, että siitä tulee turismin tärvelemä. Mutta se taitaa olla nykyajan trendi aika monessa muussakin paikassa matkustamisen lisääntyessä ja sosiaalisen median voiman kasvaessa. Myönnän, niiden kauniiden instagram-kuvien innoittamana minäkin siellä olin, vaikka jälkikäteen ehkä mietinkin, olisiko sittenkään pitänyt.
Dolomiiteilla on lukuisia muita järviä, jotka ovat ihan yhtä kauniita, tai vielä kauniimpiakin. Kyllä, sen minä sanon, että hypestä huolimatta ei ollut tämä järvi se kaunein kaikista, ruuhkaisin kylläkin. Ehkä on kuitenkin vain hyvä, että Lago di Braies kerää kaiken sen suosion ja massan, silloin ehkä nämä muut kauniit paikat pysyvät rauhallisina. Aika näyttää.
Lago di Braiesin rantalehmät
Väkimäärästä huolimatta meidän lyhyt pyörähdys Lago di Braiesilla oli lopulta ihan onnistunut, vaikka viimeinen ajatus järvellä olikin ”nyt äkkiä pois täältä”. Kiersimme rauhallista tahtia järven ympäri, katsellen sitä vähän jokaisesta vinkkelistä. Valtaosa järvellä vierailevista ihmisistä tyytyy pyörimään vain rannalla sijaitsevan hotellin ja venevajan ympäristössä, joten toisella puolella järveä on selkeästi rauhallisemmat oltavat. Paitsi jos satut paikalle oikeaan aikaan, kuten me, ja pääset seuraamaan rantapäivää viettämään tullutta lehmälaumaa, silloin myös rauhallisempi puoli on aika eläväinen.
Täytyy sanoa, että monia kuvia Lago di Braiesista olin ennen matkaamme nähnyt, mutta kertaakaan niissä ei esiintynyt lehmä. Kun sitten järveä kiertäessä kuulin kaukaa iloisen lehmänkellojen kilkatuksen ja pian näin rantavedessä kahlaavia lehmiä, innostukseni pystyi varmasti havaitsemaan kilometrien päähän. Kokemus Lago di Braiesista muutti muotoaan hyvin nopeasti.
Rannalla aamuauringossa köllötteli parikymmenpäinen lehmälauma, ottaen rennosti, kahlaten vedessä ja nauttien kauniista aamusta. Eivätkä nämä kaverit olleet moksiskaan ympärillä pörräävistä ihmisistä. Ei edes siitä hullusta suomalaisesta, joka terrorisoi rentoutumishetkeä kamera ojossa ihan sieraimissa kiinni.
Vaikka nämä lehmät hiukan hämmennystä ovat aiheuttaneetkin, mistään superharvinaisesta tilanteesta tuskin kuitenkaan oli kyse, sillä rantaviivassa näkyi selkeästi hyvin eri ikäistä miinoitusta. Askeleidensa kanssa sai todellakin olla tarkkana. Hetken lehmien rantavedessä puuhastelua seurattua, tuli myös hyvin selväksi, että tuossa järvivedessä ei todellakaan tehnyt mieli käydä uimassa…
Lago di Braies ei sytyttänyt lehmiä lukuunottamatta sellaisia ilon ja onnen tunteita, joita niin monista lähteistä lukemani hehkutus ehkä antaisi odottaa. Onneksi nykyään jo osaan suhtautua kevyen skeptisesti siihen, kuinka voimakkaasti supersuositut paikat enää pystyvät jalkoja alta pyyhkäisemään. Ainakin omalla kohdalla huomaan liian usein, että se ihmispaljous vana varastaa sen huomion siitä oleellisemmasta, eli kohteen kauneudesta.
Kyllä järvi kaunis on, ja siellä pyörähtäminen kannattaa, jos lähistöllä on. Liikoja ei tästä kuitenkaan kannata odottaa, ainakaan jos ehtii muitakin järviä Dolomiiteilla kiertämään, sillä ei tämä niin erikoinen niihin muihin verrattuna ole.
6 comments
Kiitos rehellisestä kirjoituksestasi. Oli hyvä nähdä myöskin nuo kuvat ihmismassoista. En ole vielä käynyt Dolomiiteillä, mutta kohde on alkanut kiinnostaa. Ajankohtana joku muu kuin nuo kesän parhaimmat kuukaudet olisi varmasti hyvä valinta. Lehmäkuvat olivat hienoja 🙂
Oli myös mukava lukea tekstejäsi USA:n matkasta ja kokemuksiasi siitä kun teit sen yksin. Olen myös matkustellut yksin, syystä tai toisesta ja joskus kuulen ihmettelyä valinnastani. Kuitenkaan aina ei ole edes mahdollista valita sitä lähteekö reissuun yksin vai seurassa. On vain mentävä, jos haluaa. On helpottavaa tietää, että sama ilmiö toistuu muidenkin kohdalla. Blogisi on muutenkin ihan huippu!
Oi, ihanaa Anna, kiitos kommentistasi, se lämmitti mieltä hurjasti! 🙂
Mietin pitkään miten tämän jutun kirjoitan. Vaikka toisaalta teki mieli keskittyä itse kohteeseen, ei tuota väenpaljoutta vaan voinut ohittaa. Olisi kurja luoda illuusiota sellaisesta, mitä ei todellisuudessa olekaan, ja sitten joku pettyy,jos tuonne matkaa minun juttuni perusteella. Rehellisyys yleensä kantaa näissä pidemmälle, vaikka onkin vähemmän täydellistä. 😉
Dolomiitit on ehdottoman hieno kohde ja siellä on paljon upeita paikkoja. Me olimme tosiaan heinäkuun puolivälissä matkalla ja silloin väkeä oli monin paikoin jo aika paljon. Kesäkuu olisi ehkä se kaikista paras ajankohta, tai sitten syys-lokakuun vaihde. Silloin kelit on vielä/jo kesäiset, eikä lumi aiheuta haasteita, mutta pahin sesonki ei ole käynnissä. Toki tuolla talvellakin voi vierailla, mutta silloin reissun luonne on jo vähän erilainen ja ihan kaikkialle ei lumen vuoksi pääse.
Kiva myös jos nuo USA:n jutut ovat kiinnostaneet. Meitä on onneksi muitakin, jotka tekevät muiden mielestä “kummallisia” valintoja, joten ainakin virtuaalista tukea ja kannustusta päätöksilleen saa. 🙂 Mä ainakin olen todennut että en anna muiden ihmisten rajoittaa menemisiäni, eli jos reissuseuraa ei ole tarjolla, menen sitten yksin, ennemmin kun jään kotiin. Otan muuten tuon “on vain mentävä, jos haluaa” myös omaksi motokseni! 😀
Niin totta 😅 Me käytiin helmikuussa ohikulku matkalla tuolla ja jäin kyllä haaveilemaan reissusta keväämmällä tai syksymmällä 🙂 tuo kaaos on vastassa nykyään ihan joka paikassa, mistä on vähäänkään enemmän suosittuja kuvia instassa :/ todella kauniita kuvia oot saanut ja nuo lehmät on ❤👌
Kiitos Sandra! Mä muistan lukeneeni keväällä tuon sun jutun täältä. Onhan tuo aika erilainen paikka talvella monessa mielessä!
Tuo instagram on kyllä jännä ilmiö, niin hyvässä kuin pahassa. Paljon (ehkä jopa liikaa) sieltä itsekin ammentaa sitä inspiraatiota, mutta tällaisissa paikoissa sitä kyllä kyseenalaistaa koko homman, sillä kyllähän aika iso paikan viehätyksestä katoaa kaaoksen keskellä. Kaupungeissa sen vielä kestää, mutta tällaisissa luontokohteissa se lyö vasten kasvoja aika pahasti. Toki, enhän voi tietää onko kaaos lopulta instagramin syytä, mutta ihmisiä ja heidän poseerauksiaan seuratessa aika vahva fiilis tuli, että on.
Olen itsekin huokaillut Instagramissa usealle kuvalle, että tuonne on päästävä. Ymmärrän hyvin, että upeat paikat täyttyvät turisteista ja silti se harmittaa kun itse joutuu jakamaan paikan tuhansien muiden kanssa. Ei siinä vaan pääse samaan fiilikseen kuin ilman niitä kaikkia muita. Usein kuitenkin auttaa, että lähtee vähänkin syrjemmälle, kun ne turistimassat jännästi parveilevat vain ihan siitä ilmeisimmässä kuvauspaikassa. Heti auringon noustua on useissa paikoissa se ainoa mahdollisuus saada nauttia fiiliksestä edes suunnilleen rauhassa.
Niinpä, melkoisen ristiriitainen olo tuollaisessa paikassa kyllä iskee! Mä pyrin ensisijaisesti etsimään aina niitä vähemmän tunnettuja paikkoja, mutta jotenkin tuntuu että silti sitä on hirveän vaikea vastustaa kiusausta käydä niissä suosituissa paikoissa, sillä eihän ne suosittuja suotta ole.
Tuo on kyllä totta että heti auringonnousun jälkeen on yleensä paras hetki iskeä niihin suosituimpiin kohteisiin ja sitten myöhemmin päivällä siirtyä niihin vähemmän suosittuihin, silloin yleensä välttää ne pahimmat rysät ja saa päivistä eniten irti! 🙂
Comments are closed.