Itselleni Slovenia oli täysin tuntematon kaikilla tasoilla ennen tämän reissun alkua. Ljubljanasta olin kyllä kuullut jo ennen, mutta lähinnä vain kaupungin nimen ja muutaman hassun lauseen siellä täällä. Jostain syystä olin piirtänyt itselleni mielikuvan sisämaassa sijaitsevasta pölyisestä ja vanhasta, jokseenkin ränsistyneestä itä-eurooppalaisesta kaupungista, joka ei juuri herättäisi tunteita suuntaan eikä toiseen, eikä siellä olisi juurikaan nähtävää tai tehtävää – etenkään kun kaupunki ei edes sijainnut rannikolla. Ei kyllä olisi enempää pieleen voinut mielikuva mennä, kaupunki herätti paljonkin tunteita, mutta vain ja ainoastaan positiivisia sellaisia.
On sinäänsä hassua, että ennen matkan suunnittelua muistin vain yhden kaverini käyneen Ljubljanassa, mutta kumma kyllä kun matkasuunnitelmista aloin kertomaan, sain kuulla yhdeltä sun toiselta ihmiseltä – joskus vielä hieman yllättäviltäkin henkilöiltä, pelkkää ylistystä kaupungista. Tämä se vasta saikin minut sitten hämilleen tulevasta kohteesta, etukäteen kun en löytänyt kaupungista varsinaisesti paljoa nähtävää tai tehtävää. Ja pienikin se kaupunki vielä on. Lopulta totesin, että parempi on olla edes yrittämättä ymmärtää ja jätin suosiolla Ljubljanan suunnitelmat taka-alalle hautumaan ja keskityin niihin muihin kaupunkeihin, joita reissullamme olisi ensin edessä. Lopulta kävikin niin, että viimein Ljubljanaan päästessämme, oli ne tarkat suunnitelmat aikalailla edelleenkin siellä taka-alalla ja kaupunkia tuli tutkailtua melko spontaanilla asenteella – mennään sinne minne jalat vie.
Jo ensimmäisenä iltana Ljubljanassa ymmärsin hyvin, mistä kaikki kuulemani ylistys oli peräisin. Oli täysin totta, että kaupunki on varsin pieni ja nähtävyydet on jo päivässä helposti kierretty, eli varsinaista nähtävää ei paljoa olekaan – aivan kuten olin mielessäni pohtinut reissua suunnitellessakin. Kaupungin mahtavuus piileekin lähes täysin sen eloisassa keskusta-alueessa, joka levittäytyy Ljubljanica-joen molemmin puolin.
Kaupungin keskusta on täysin rauhoitettu liikenteeltä laajalta alueelta ja pakollinen nelipyörä-liikenne on hoidettu tilauksesta saatavilla, pienillä sähköautoilla, joita satunnaisesti tuli kaduilla vastaan. Kadut eivät tästä huolimatta olleet suinkaan hiljaisia, vaan oli käsittämätöntä kuinka paljon ihmisiä näkyi kaduilla läpi päivän. Etenkin joen molemmin puolin, mutta myös sen lähistön muiden katujen varret on täytetty erilaisilla kahviloilla, kuppiloilla ja ravintoloilla, joista kantautui aina iloista puheensorinaa, pitäen huolen että kadut olivat täynnä elämää aamusta iltaan. Kauniit ja hyvässä kunnossa olevat rakennukset reunustivat eläväisiä katuja ja niitä pitkin tasaisessa ihmisvilinässä kävellessä tuli väkisinkin hyvälle tuulelle. Lisäksi katujen varsilla tapahtui jatkuvasti jotain; torikauppa kävi vilkkaana, katumuusikot ja –taiteilijat esittelivät taitojaan ja sattuipa yhtenä päivänä keskustan vilkkaimmalla kohtaa olemaan myös iso jooga-tapahtuma. En sitten tiedä kuinka siinä joogatessa pystyi rauhoittumaan ja rentoutumaan, mutta hauskaa vaihtelua se katukuvaan ainakin toi.
Lisäksi näin säätelyiden ja kieltojen luvatusta maasta tullessa, ensimmäisenä iltana kaupungin keskeisimmällä paikalla järjestetty viini-festivaali lämmitti myös kovasti mieltä. Kolmisillan kupeeseen oli järjestetty tapahtuma jossa paikalliset viinituottajat myivät kojuistaan viiniä. Kojuja oli useampi kymmentä, ihmisiä kymmenkertaisesti. Ei ollut aitoja, ei tarkkoja anniskelusäädöksiä, oli vain paljon ihmisiä vaeltelemassa kaduilla viinilasi kädessä, nauttimassa auringosta ja katumuusikoiden soitosta. Jos halusit päästä maistelemaan paikallisia viinejä, sen kun lunastit 10€ panttia vastaan viinilasin infosta, ostit haluamasi määrän lipettejä (1 lipetti = 1€ = 1 lasi viiniä) ja kävelit kojulle lasi kädessä. Ennen kuin huomasitkaan, kävelit jo joen vartta viinilasi kädessä nauttien elämästäsi, aivan kuten kaikki muutkin. Ei ihan heti onnistuisi Suomessa, kiitos ”kielletään kaikki”-asenteen. Ja ei, ei muuten nähty yhtä ainutta humalaista, ei tappelua, eikä muutakaan alkoholin aiheuttamaa lieveilmiötä, ainoastaan hyvällä tuulella olevia ihmisiä.
Yhtenä päivänä kävimme myös tutustumassa pikaisesti hieman ydinkeskustan ulkopuolella sijaitsevassa Metelkova-alueessa, jota yleisesti verrataan Kööpenhaminan Kristianiaan. Kyseessä siis entisen armeijan tiloihin rakentunut omanlainen vapaakaupunki omine sääntöineen. Päiväsaikaan alueella on varsin hiljaista ja huomio kiinnittyy mitä värikkäimpiin graffiteihin, sekä muuhun katu”taiteeseen”. Ilta-aikaan Metelkova on taas melkoisen suosittu alternatiivisen musiikin piireissä myös yöelämänsä puolesta. Ihan metka mesta, sanoisin, mutta eipä siellä paljoa aikaa tullut lopulta vietettyä.
Ei liene mikään yllätys, että myös Ljubljanasta löytyi linna aivan keskustasta. Kuten muissakin kaupungeissa, oli se täälläkin yksi suosituimpia nähtävyyksiä kaupungissa. Linnalle pääsee noin reilussa kymmenessä minuutissa kävellen kolmisillalta, tai sitten vaihtoehtoisesti voi hypätä torin alta funikulaarin kyytiin ja hurauttaa mäkeä ylös muutamassa minuutissa. Sisäänpääsy linnaan maksaa 7,5€ ja funikulaarilla menopaluun ostaessa kokonaishinta matkoille ja sisäänpääsylle on 10€. Mielestäni kyllä sisäänpääsy linnaan ei välttämättä ole se paras sijoitus, linnasta ei juurikaan ole paljoa ulkokuorta enempää jäljellä mitään alkuperäistä ja sisätilat (tai ainakin ne minne me lipullamme pääsimme) oli muunnettu pääosin erilaisiksi kliinisiksi näyttelyiksi, info-pisteiksi tai ravintolaksi. Hienoinen pettymys siis kaiken kaikkiaan, vaikkakin muutamissa kohdissa ihan mielenkiintoisia pätkiä alueen historiasta tulikin luettua. Lisäksi linnassa oli sillä hetkellä myös vaihtuva-aiheisen näyttelyn aiheena keskiaikaiset kidutusvälineet. Kyllä niitä katsellessa täytyi taas ihmetellä näiden kaikkien laitteiden keksijöiden ajatuksenjuoksua, sen verran oli karmivan oloisia vempaimia näytillä. Sanotaanko näin, että ilman tuota näyttelyä koko linna olisi kyllä ollut täysi pettymys, näyttelyn kanssa tuntui että käynnissä oli edes etäisesti järkeä.
Koska meillä oli kolme päivää aikaa Ljubljanassa, eikä kuitenkaan jaksettu ravintolassa istua koko tätä aikaa, lähdimme toisena päivänä vielä pienelle päiväretkelle kaupungin ulkopuolelle. Hyppäsimme keskusasemalla linja-autoon (piti mennä junalla, mutta se oli peruttu) kohti Postojnan kylää, joka sijaitsi noin tunnin matkan päässä Ljubljanasta. Postojna on tunnettu siellä sijaitsevasta luolastosta, joka on yksi maailman suurimpia, jonne matkailijat pääsevät tutustumaan. Huonona puolena kuitenkin on, että luoliin pääsee vain opastetulla kierroksella, joissa olo on kuin paimennettavalla karjalla. 22€ maksavat kierrokset vievät kerralla satakunta matkaajaa luolan uumeniin, kierrokset starttaavat kesäaikaan tasatunnein aina aamu yhdeksästä ilta kuuteen ja opastuksen voi valita neljällä eri kielellä. Kierrokset alkavat ja loppuvat noin 1,5km juna-ajelulla luolassa ja juna-ajelujen välissä on noin kahden kilometrin mittainen kävely luolan uumenissa. Luoliin on tehty helppokulkuiset, kaiteilla reunustetut käytävät ja kunnollinen valaistus, joten mistään valtavasta seikkailusta ei tässä tosiaan ole kyse, mutta silti kokemuksena luolakierros oli varsin mahtava ja olimmekin tyytyväisiä että täällä tuli käytyä, eihän tuon kokoluokan luolia ihan joka päivä pääse näkemään.
Luolilla on helppo vierailla päiväreissulla Ljubljanasta, junat ja bussit kulkevat säännöllisesti väliä, juna-asemalta luolille oli matkaa noin 2km, bussiasema taas on 1,5km päässä. Edestakainen matka on noin 10€ henkilöltä. Jos vierailua luolaan suunnittelet, on suositeltavaa ottaa riittävästi lämmintä vaatetusta mukaan, sillä kierros kestää 1,5 tuntia ja luolassa lämpötila on vuoden ympäri 8-10 astetta. Koko Postojnan reissuun meillä meni alle 6 tuntia, joten illalla oli vielä hyvin aikaa vaellella pitkin Ljubljanan katuja.
Kaiken kaikkiaan Ljubljana oli kaikkea muuta kun mitä alkuperäiset mielikuvat siitä kertoivat – se on todellakin kaukana rumasta ja pölyisestä kaupungista. Omasta mielestäni kaupungin viehätys piilee sen rentoudessa ja vehreydessä. Lisäksi se on kooltaan varsin kompakti, joten siihen tutustuu nopeasti. Ydinkeskustan joenranta toimii käytännössä kaiken keskittymänä, ja melkeinpä parasta mitä kaupungissa voi tehdä, onkin istua joen reunalla ja katsoa ohi lipuvia veneitä, nauttien kiireettömyydestä.
