Lontoo – on se kiva, muttei sen enempää

“Oi, Lontoo on niin ihana!!”, “Lontoo on mun lempikaupunki”, “Lähtisin milloin vain Lontooseen”… Ja ne lukuisat muut Lontoota ylistävät kommentit joita sain kuulla, kun mainitsin seuraavan reissuni suuntautuvan Lontooseen. Ja olin taas hämilläni. Miksi minä en ollut yhtä tohkeissani? Rakkauteni New Yorkia kohtaan ei liene jäänyt epäselväksi, ja Lontoo lähes järjestäen kohtalontovereiden puheissa mainitaan hyvänä kakkosena kilpailussa suosikkikaupunkien listalla. Vuosien varrella on alkanut melkein tuntumaan siltä, että minussa on jotain vikana, kun en ole suuri Lontoo-fani. Jos kerta tykkään New Yorkista, niin pitäähän minun sitten tykätä myös Lontoosta (koska kaikki muutkin…). Ajattelin, että ehkä en vain ole tajunnut jotain, sitä kriittistä jotakin, joka tuntuu saavan monen muun niin hullaantumaan kaupungista. Halusin jollain tavalla ajatella että kyllä minäkin siis Lontoosta tulisin lopulta pitämäään.

Tämä olisi kolmas kertani Lontoossa, mutta kaupunki ei aiemmilla kerroilla vielä ollut minua temmannut mukaansa. Aiemmilla vierailuilla koin, että Lontoo oli “ihan kiva”, mutta ei sen enempää. Vaikka uutta Lontoon vierailua oli meillä väläytelty jo pidemmän aikaa puheissa, en ehkä myöskään ollut tohkeissani siksi, että en alunperin edes varsinaisesti halunnut tänä kyseisenä viikonloppuna Lontooseen. Olisin mielummin viettänyt viikonlopun Edinburghissa. Saatavilla olevat lennot päättivät kuitenkin toisin.

 

Viikonlopun aikana Lontoon katuja tuli tallattua kymmeniä kilometrejä. Tuli käytyä teatterissa ja museoissa. Tuli istuttua puistoissa, syötyä hyvin, tavattua Lontoossa asuvaa ystävää. Ihasteltua uusia alueita. Todettua että Lontoossa on vielä kolmannen kerrankin jälkeen paljon näkemättä olevia paikkoja.  Todettua, että kovin kiva tuo kaupunki on. Mutta se jokin siitä edelleen puuttuu, se “jokin” jäi edelleen pimentoon, en hullaantunut vieläkään. En siis vielä tämänkään kerran jälkeen lähde ylistämään kaupunkia, vaikka jo hieman sille lämpeninkin. Lontoo on kiva, enemmän kuin “ihan kiva”, mutta vähemmän kuin “tosi kiva”.

Sunnuntaina aamupäivästä tilanne jollain tavalla valkeni kun ehkä hieman omaksi yllätyksekseni totesin, että Lontoo voisi olla kaupunki jossa voisin oikeastaan nähdä asuvani. Siitä puuttu se tajunnanräjäyttävä ja mukaansatempaava tunnelma, joka saa minut heti viihtymään, mutta se tuntuu kovin helposti lähestyttävältä. Sieltä  löytyy myös paljon asioita ja paikkoja joissa voisin hyvin haluta kierrellä rauhassa, tutustua tunnelmaan syvällisemmin jotta osaisin sitä arvostaa sen ansaitsemalla tavalla. Näillä lyhyillä viikonloppureissuilla en vain niin pitkälle ole ehtinyt. Siksi Lontoo on ainoastaan kiva. Ehkä seuraavalla kerralla se onkin jo tosi kiva, sen mahdollisuuden tulen varmasti kaupungille antamaan.