Maailmassa ei liene montaa yhtä paljon ylistettyä kaupunkia kuin Pariisi – tuo rakkauden kaupunki, muodin mekka, maailman kuvatuimpien nähtävyyksien koti. Monelle se on unelmien matkakohde. Moni vannoo ikuista rakkautta sitä kohtaan ja harvoin isossa seurueessa pystyy keskusteluissa kaupunkia sivuamaankaan ilman että joku ihastuneena tuo ilmi kuinka iiiihana kaupunki on.
Olen käynyt nyt Pariisissa kaksi kertaa, ensimmäisen kerran reilu kolme vuotta sitten ja toisen kerran nyt lokakuussa. Ensimmäisestä matkasta olin etukäteen melko innoissani ja pidin kyllä kaupungista, vaikkakaan mitään järjetöntä wau-fiilistä ei silloin tullutkaan – päinvastoin. Kaupunkia kohtaan oli niin valtavat odotukset, että tunsin melkein pettyneeni, kun ei se saanutkaan omia polviani veteläksi ja sydäntä pamppailemaan ihastuksesta.
Nyt toisella kerralla kohde oli kyllä edelleen ihan mieluisa, mutta kohdetta enemmän innostusta aiheutti kyllä ajatus viikonlopusta yhdessä moninkertaisen matkakaverini Jennan kanssa, jonka kanssa edellisestä matkasta olikin kulunut jo aivan liian pitkään. Ajattelin kuitenkin, että ehkäpä tällä kertaa pääsen kaupunkiin ja sen tunnelmaan paremmin sisään, kun ei ole tarve juosta niin kovaa nähtävyyksien perässä kuin ensimmäisellä kerralla. Mutta ei, toisesta kerrasta jäi ihan samanlaiset tunteet kuin ensimmäisestä, ellei jopa vaisummat.
Sitä ei ole kieltäminen, etteikö kaupunki olisi kaunis ja tarjoa paljon nähtävää. Eiffel-torni on varsin upea etenkin iltavalaistuksessaan, kaupungista löytyy paljon kauniita katuja ja kahviloita ja Seinen ranta mitä oivallisin paikka romanttiselle kävelylle käsi kädessä sen rakkaimpansa kanssa. Ensimmäisen kerran jälkeen kotiin tullut luottokorttilasku todisti että varsin pätevä shoppailupaikkakin se on. Minulla ei myöskään ole mitään pahaa sanottavaa pariisilaisista, eikä omalle kohdalle ole osunut yhtään huonoa asiakaspalvelukokemusta kaupungissa muutenkaan. Kaikki on siis teoriassa kohdallaan.
Kaupungissa saa kulumaan viikonlopun varsin mukavasti kiertämällä nähtävyyksiä, istumalla viihtyisissä ravintoloissa ja katselemalla ohikulkevaa ihmisvirtaa. Aikaa saa helposti kulumaan myös kiertelemällä toreilla, puistoissa ja kaupoissa, sekä ihan vain ihmettelemällä kaikkea sitä, mitä ympärillä tapahtuu.
Näistä huolimatta kaupunki on jotenkin omaan makuun, noh, hieman tunkkainen ja levoton. Ihmisiä on monin paikoin tungokseksi asti jopa pahimman turistikauden ulkopuolella, mutta tätäkin pahempi on jatkuva liikenteen melu ja pöly. Minne tahansa menetkin, autot vilisevät ohitse, skootterit ja moottoripyörät meluavat niin, että omia ajatuksia on vaikea kuulla välillä ja kadut ovat melko kaoottisia monin paikoin. Hieman sitä on vaikea virittäytyä tunnelmaan, jos kadunvarsikuppilassa joutuu vieressä istuvalle toistuvasti huutamaan, jottei viesti huku metelin sekaan. Lisäksi kaupunkia on aivan mahdoton hahmottaa, jopa minun, jolla sanotaan kaupungin kuin kaupungin kartan piirtyvän sekunneissa mieleen jopa niin tarkasti, että kartan voi helposti heittää laukun perälle loppupäiväksi. En siis saa kaupungista kiinni, en alkuunkaan, enkä siksi myöskään hirveästi viihdy siellä. Haluaisin kyllä niin kovasti liittyä Pariisin ylistyskuoroon, mutta kun en vain voi. Oma mielipide nyt vain on että maailmassa on parempiakin paikkoja kuin Pariisi. Ainakin minulle.
Sitä ei ole kiistäminen, etteikö kaupunki olisi koettava kerran elämässä, tai etteikö siellä olisi monta näkemisen arvoista kohdetta. “Paris is always a good idea” sanontana on varmastikin totta, mutta silti näin toisenkaan kerran jälkeen en sanoisi, että se kuuluisi ehdottomiin suosikkeihini. Kaupungissa on paljon nähtävää ja tehtävää ihan jokaiselle, mutta minulle se on liian sekava ja laajalle levittynyt, liian ruuhkainen ja liian kiireinen, jotta saisin sen tunnelmasta kiinni, tai jotta voisin sanoa viihtyväni siellä. Sinäänsä onkin sitten melko hassua, että kaikkien aikojen suosikkini kaupunkikohteena on New York, vaikka se vasta onkin levittynyt laajalle ja on vielä ruuhkaisempi ja kiireisempi. Jäinkin pohtimaan, mikä siinä on, kun toisiin paikkoihin ihastuu välittömästi, mutta toiset eivät sytytä, vaikka kuinka haluaisi?
*edit: Kirjoitin tämän postauksen valmiiksi 13. marraskuuta alkuillasta, ajatuksenani vielä seuraavana aamuna lukaista se nopeasti läpi ennen julkaisua. Toisin kävi. Illan ja yön aikana tapahtuneet kauheudet saivat ajattelemaan, että Pariisin reissun kokemukset, niin hyvässä kuin pahassakin olisi parempi jättää myöhempään aikaan. Koen nyt sen verran aikaa kuluneen ja pölyn sen verran laskeutuneen, että uskallan jo aihetta alkaa käsittelemään. Missään nimessä ei ole tarkoitus vähätellä tapahtumia, tai aiheuttaa lisää mielipahaa kenellekään, vaan kuten muissakin postauksissa, kertoa omia fiiliksiäni matkoilta, ei sen kummempaa. Kaikesta tapahtuneesta huolimatta en lähtenyt tekstiä jälkikäteen enää muokkaamaan, sillä en varsinaisesti tunne, että marraskuisilla tapahtumilla olisi ollut mitään suurempaa vaikutusta siihen, millaisena kaupungin koen.
