Matka Valko-Venäjän maaseudulle – linnojen lumoa ja rappioromantiikkaa vailla romantiikkaa

Pääsiäismatka Valko-Venäjälle ei ollut pitkä, mutta saimme silti aikaiseksi tutustua myös pääkaupunki Minskin ulkopuoliseen elämään. Ja se taisi olla yksi mieleenpainuvimmista asioista tuolla matkalla.

Matka maaseudulle tarjosi paljon laajemman näkemyksen Valko-Venäjästä. Tai ainakin syvemmän pintaraapaisun, sillä pitkän viikonlopun perusteella ei voi vielä sanoa nähneensä läheskään riittävästi tehdäkseen kattavia johtopäätöksiä.

Maaseudun maisemia ei hyvällä tahdollakaan voi sanoa kauniiksi. Ne olivat synkät, selkeästi parhaat päivänsä nähneet. Alakuloiset, ehkä jopa hiukan surulliset. Maisemat olivat juuri sitä, millaiset mielikuvat Valko-Venäjästä olivat etukäteen piirtyneet, mutta joita pääkaupunki Minskin kaduilla ei havainnut – köyhää, ankeaa ja rapistunutta.

Sumuisen harmaa, ankea kevätpäivä oli vain omiaan vahvistamaan vaikutelmaa. Tämä oli rappioromantiikkaa ilman romantiikkaa parhaillaan. Monin paikoin kylät vaikuttivat lähes autioilta, talot olivat niin huonossa kunnossa, että niitä olisi voinut luulla hylätyiksi, ellei talojen piipusta olisi kohonnut savu.

Useissa paikoissa näytti siltä, että pieni tuulenpuuskakin riittäisi kumoamaan hädin tuskin pystyssä pysyvät seinät.

Ei maaseutua kauniiksi voi sanoa. Upeita, isoja ja tasaisia peltoja kyllä oli runsain mitoin. Teiden varsia koristi jykevät puut kauniissa riveissään. Kevään vielä antaessa odottaa itseään, oli näky vain ja ainoastaan ankea kaikkien kylien keskellä. Kesällä tilanne voisi olla täysin erilainen, maisema olisi voinut olla kauniimpi puiden vihertäessä, luonnon ollessa kunnolla elossa.

Vaikka näky oli monin paikoin jopa masentava, niin jokin siinä silti kiehtoi, enkä osaa sanoa mikä. Ei se kurjuuden katselu iloa tuo, mutta etenkin kun kadulla kävelevistä ihmisistä ei huokunut epätoivo, oli helppo kuvitella, että tämä nyt vain on se toisenlainen arki ja ympäristö – sellainen, joka on täysin normaali, ehkäpä jopa rakas ympäristö monelle sen asukkaalle.

Ja kyllä niitä siistimpiäkin seutuja mukaan mahtui stereotypisine maisemineen. Kirkkoja, Ladoja ja hymyileviä, harvahampaisia vanhuksia. Mummoja myymässä kukkia ja pajukoreja, pappoja polttelemassa kadunkulmalla tupakkaa tuima ilme kasvoillaan.

Syy maaseutumatkailulle ei kuitenkaan ollut pienten kylien ihmettely, vaan lähdimme sinne linnojen perässä. Valko-Venäjällä nimittäin on useita upeita ja mahtipontisia linnoja, joiden historia ulottuu vuosisatojen taakse, ja tunnetuimmat näistä, Mirin ja Nesvizhin linnat ihan helpostikin päivämatkan päässä Minskistä. Niillä vierailu on suosittu päiväretki Minskistä, ja suositusten pohjalta mekin linnoja kohti suuntasimme.

Pitkään Valko-Venäjän linnat ovat saaneet olla omissa oloissaan, useat jopa täysin laiminlöytyinä ja unohdettuina. Satojen vuosien historian on annettu päästä lähes unohduksiin, hautautua rapistuvien julkisivujen alle. Viimeisten vuosien aikana maassa on kuitenkin alettu palauttamaan linnoja vanhaan loistoonsa ja elvytetty turismia näiden ympärillä varsin onnistuneesti.

Valko-Venäjällä on yhteensä neljä UNESCOn maailmanperintökohteisiin kuuluvaa kohdetta, ja Mirin ja Nesvizhin linnat ovat saaneet kunnian olla yksiä näistä.

Mirin linna on yksi maan suosituimmista nähtävyyksistä, eikä ihme, sillä jykevä, paksuin tiiliseinin vuorattu linna on upea ilmestys. Sumuisena päivänä ulkoapäin katseltuna linna ei kuitenkaan päässyt täysin oikeuksiinsa, mutta aurinkoisina kesäpäivinä otetut kuvat vakuuttavat, että todellisuudessa se on paljon hienompi, kuin millaisena se meille näyttäytyi. Harmaana ja tuulisena päivänä ulkona ei aikaa kuitenkaan tullut juurikaan vietettyä, vaan linnaan tutustumisessa painotettiin vahvasti sisätiloja.

Mirin linnan historia ulottuu 1300-luvulle ja on monivaiheinen. Jykevien seinien sisälle mahtuu paljon salaisuuksia, tapahtumia ja historiaa. Harmillisesti kuitenkin linna on kunnostettu ainakin omaan makuun aivan liian moderniksi, ja tuntuu että kiehtovan tunnelman osalta potentiaali on hukattu. Kiiltävät lattiat, tasaiset seinät ja virheettömät portaikot saivat olon tuntumaan siltä, kuin olisi kävellyt missä tahansa museossa.

Linna oli toki hieno mahtipontisine huoneineen, mutta liian kliininen, jotta linnoille ominainen vanhan ajan tunnelma olisi välittynyt mitenkään. Jykevistä tiiliseinistä näkee vilauksia kyllä tasaiseen tahtiin, mutta jotenkin turhan moderni ilme saa kiinnitettyä enemmän huomiota.

Kylmän kalsea vankityrmä puolestaan sai kuvittelemaan kauhun sekaisin tuntein, millaista kidutusta tyrmässä olisikaan joutua virumaan kylmänä talvipäivänä. Se taisikin olla eniten tunteita herättävä osio koko linnassa.

Sen sijaan Nesvizhin linna lumosi täysin. Linna ei ulkopuolelta pääse täysin oikeuksiinsa, sillä korkeat vallihaudan seinämät peittävät osittain näkymän ulkoapäin. Porteista sisään astuessa sisäpiha puolestaan tuntui kuin pienen kaupungin pääaukiolta, kun linnan eri siipien ja rakennuksien ympäröimänä ihmettelit jälleen yhtä rakennustaidon taidonnäytettä, linna kuitenkin on rakennettu suurilta osin jo 1500-luvulla.

Myös Nesvizhin linna on kunnostettu viime vuosina, mutta huomattavasti paremmin vanhaa kunnioittaen. 

Nesvizhissä vierailijoiden oli mahdollista kiertää eri siivissä huomattavasti Miriä laajemmin ja tietoa linnan historiasta oli tarjolla enemmän. Käytävillä kierrellessä, upeita ja mahtipontisia huoneita ihaillessa ei voinut kuin pohtia, millaista elämä linnassa on aikanaan siinä asustaneella kuningasperheellä ollut. Ja samaan aikaan pilke silmäkulmassa miettiä, kuinka mahtava paikka linna onkaan lapsena ollut leikkiä piilosta, huoneita kun tuntuu olevan loputtomiin, ja saimme kuitenkin tutustua vain murto-osaan niistä!

Molemmat linnat sijaitsevat noin 100 kilometrin päässä Minskistä ja vain noin puolen tunnin ajomatkan päässä toisistaan, joten molemmissa on helppo vierailla saman päivän aikana. Pääsymaksu molemmissa, noin 5euroa, on maan hintatasoon nähden kalliimman puoleinen, mutta kyllä minä ainakin huonompaankin olen rahojani heittänyt.

Kaiken kaikkiaan Nesvizhin linna tuntui monipuolisemmalta, aidommalta ja tunnelmallisemmalta. Mirissä historia oli osittain pyyhitty pois liian modernilla kunnostamisella, kun taas Nesvizhissä oli runsaasti vanhan ajan arvokkuutta – siellä oli helppo kuvitella prinsessojen ja prinssien aikanaan asuneenkin.

Kun oli aika jättää maaseutu taakse ja suunnata kohti Minskiä, huomasin kuinka erilailla taas Valko-Venäjästä ajattelin verrattuna edelliseen päivään. Kun Minskin lähiöiden mahtipontiset, stalinilaiset rakennelmat ja megalomaaniset kommuunit alkoivat kohota horisontissa, alkoi sitä pohtimaan maan kontrastisuutta aivan eri tavalla. Silloin sen huomasi, kuinka oma kuplansa Minsk kaikessa siisteydessään ja mahtipontisuudessaan onkaan.

Kyllä, jos matkustat Minskiin, kehottaisin ehdottomasti vierailemaan hiukan myös kaupungin ulkopuolella, sillä se avaa silmiä maalle ihan eri tavalla.

Meillä oli auto vuokralla koko matkan ajan, eikä sen suhteen ollut mitään huolta – liikenne on ihan kelvollista, monin paikoin jopa olematonta, eikä teiden kuntokaan mikään mahdoton ollut. Pomppuja nyt on hiukan enemmän kuin Suomessa, mutta ei niin, että ne matkantekoa haittaisivat. Ainoa huomioitava asia on, että opasteet ovat vain kyrillisillä kirjaimilla, joten jos et ole aivan varma miten kohdekyläsi kirjoitetaan, kannattaa ladata google maps offlineen, sen avulla ainakin pääset perille.