Suojaisassa satamassa vedenpinta on tyyni. Istuskelen puusillalla, heilutellen reunan yli roikkuvia jalkojani ilmassa. Hiljaisuudessa katselen ympärilleni, seuraan sillalla olevia ihmisiä ja tuijotan edessäni avautuvaa St Kildan satamaa, jonka takana kohoavat Melbournen pilvenpiirtäjät. Istun hiljaa ja tuijotan eteeni, niin tekee moni muukin ympärilläni. Aika kuluu, tunnelma on odottavainen. Taivas muuttuu vähitellen kirkkaan sinisestä punertavaksi. Ilmapiiri on kovin rauhallinen, kuulen kuinka aallot pauhaavat aallonmurtajan toisella reunalla, lokit nauravat ja tuuli puhaltaa.
Aikaa kuluu, pimeys laskeutuu. Eteeni tuijottaessa huomaan, kuinka kaukana syttyvät kaupungin valot kimmeltävät lukuisien purjeveneiden mastojen välistä. Tuijotan lainehtivaa pintaa, kunnes se yhtäkkiä rikkoutuu. Pieni pää pomppaa pintaan. Hämärässä on vaikeuksia erottaa, mitä vedessä oikeasti tapahtuu. Joko nyt? mietin. Pian tuo pää katoaa takaisin pinnan alle. Ehkä se oli vain väärä hälytys..
Hetken kuluttua muutaman kymmenen metrin päässä alkaa kuulua innokasta puheensorinaa. Huomaan punaiset valokeilat ja levottoman ihmismassan etäämmällä – maihinnousu on alkanut, pingviinit ovat täällä! Joskus ne tulevat aiemmin, joskus myöhemmin, osasivat paikalliset kertoa. Tällä kertaa näytelmän alkua sai odottaa poikkeuksellisen myöhään, pimeä ehti jo laskeutua ennen kuin frakkiväki saapui. Parempana päivänä ensimmäiset pingviinit olisivat saapuneet näytille jo tuntia aiemmin, heti auringon laskeuduttua, jolloin vielä olisi ollut valoisaa. Viileässä kevätillassa tuntia lyhyempi odotus olisi ollut varsin mieluisa yllätys, mutta en valita – ei sitä kuitenkaan ihan joka päivä villinä eläviä pingviineitä pääse kosketusetäisyydeltä katselemaan, varsinkaan näin runsaslukuisena. Lisäksi, pimeydestä huolimatta aallonmurtajalle rakennettu kävelysilta on kuitenkin niin lähellä pesiä, että pimeydestä huolimatta pingviinien bongaus on helppoa, linnut ovat paitsi lähellä, myös runsaslukuisesti nähtävillä.
Ryhmä vapaaehtoisia valvoo vieressä, katsoo etteivät vierailulle tulleet ihmiset häiritse liikaa lintuja – kävely rajatun alueen ulkopuolella on ehdottomasti kielletty, niin kuin on myös lintujen koskeminen tai salaman käyttö kuvatessa. Vapaaehtoisilla on kuitenkin mukanaan punaiset valot, joilla lintuja voi osoittaa vahingoittamatta niiden näköä, mutta joilla samalla voidaan lintujen näkemistä huomattavasti helpottaa tummien kivenlohkareiden seasta.
Maihinnousun alettua kiertelen pitkin aallonmurtajaa. Välillä vieressä on lauma pingviineitä, välilä vain yksittäisiä, kokoajan niitä on kuitenkin vähintään yksi näköpiirissä. Pienet pingviinit ovat rauhallisia ja ottavat huomion keskipisteenä olemisen hämmentävän rennosti. Välillä tuntuu että ne oikein poseeraavat kameralle. Osa kömpii heti vedestä noustuaan suojaan kivenlohkareiden taakse, mutta monet jäävät näkyville pidemmäksikin toviksi. Osa vaappuu kiveltä toiselle, osa kellahtaa makuulleen tuijottelemaan ihmsimassaa. Pingviinien liikehdintää katsellessa alkaa väkisinkin hieman huvittamaan, sen verran hullunkurisia otuksia ne ovat. Vielä enemmän alkaa huvittamaan viimeistään siinä vaiheessa, kun aasialaisrouvat huomaavat jalkojensa juuressa parittelevat pingviinit. Suorastaan harmittaa, etten reaktioita saanut videolle.
Näin pohjoisen pallonpuoliskon asukkina pingviineihin törmääminen ei suinkaan ole mitenkään arkipäivää ja siksi moni Melbourneenkin matkaava pingviinejä haluaakin päästä näkemään. Moni kaupunkiin suuntaava tuntuukin suunnistavan lähes kahden tunnin ajomatkan päässä olevalle Phillip Islandille pingviinijahtiin, mutta kovin harva tuntuu tietävän, että pingviinejä voi kuitenkin nähdä paljon lähempänä. Vain reilun viiden kilometrin päässä kaupungin keskustassa sijaitseva St Kilda tarjoaa paitsi rennon letkeän rantakohteen, myös erinomaisen paikan nähdä pingviinejä vuoden jokaisena päivänä. Pienen sataman suojaksi rakennettu aallonmurtaja on nimittäin vuosikymmeniä toiminut pingviinien pesintäpaikkana ja tällä hetkellä pingviinilauma aallonmurtajalla on tuhatpäinen.
Lokakuun alussa matkailusesonki on vasta aluillaan ja vierailijamäärä kaupungissa maltillinen. Silti aallonmurtajalla käy kuhina, ihmisiä on lähes tungokseksi asti. En edes halua tietää, millaista täällä on vuodenvaihteessa sesongin ollessa kunnolla käynnissä. Hyvä puoli kuitenkin on, että takuuvarmasti väenpaljoudesta huolimatta pingviinejä pääsee näkemään lintujen levittäytyessä pitkin aallonmurtajaa. Linnut myöskin tuntuvat olevan kohtuullisen tottuneita olemaan huomion keskipisteenä, sillä ne eivät tuntuneet olevan moksiskaan aivan vieressä hääräävistä ihmisistä, tai pyrkivän aktiivisesti kivenkoloihin suojaan tuijotuksilta. Vapaaehtoisten mukaan ei myöskään ole kauhean tavatonta, että pingviinit päätyvät kävelysillalle ihmisten sekaan vaeltamaan.
St Kilda tarjoaa nähtävää ja tehtävää enemmänkin kuin pelkästään pingviinien osalta, eikä kaupunginosassa käymistä kannata jättää väliin Melbournessa vieraillessa. Mutta vaikka rentoon ja trendikkääseen kaupunginosaan tutustuminen ei muuten niin houkuttelisikaan, kannattaa tehdä edes lyhyt iltaretki aallonmurtajalle pingviinien luo. Pingviinibongarille paikka on mitä parhain, sillä joka ilta auringon laskettua sadat pingviinit saapuvat tälle pienelle aallonmurtajalle vietettyään päivän kaukana merellä. Et siis tarvitse kiikareita, etkä hyvää tuuria nähdäksesi pienen frakkipukuisen vaappujan.
