Sossusvlei – Tämä oli kohde, jonka takia aikanaan Namibiasta kiinnostuin. Näin kuvan Deadvlein pystyyn kuolleista puista ja Sossusvlein mahtipontisista dyyneistä, ja sillä samaisella sekunnilla totesin, että tonne mä haluun. Tästä se ajatus sitten syntyi ja Namibian matkasta tuli haave. Haave, joka alkuvuodesta toteutui.
Sossusvlein alueelle, meidän Namibian kierroksen viimeiselle kohteelle, oli ladattu kovat odotukset. Takana oli jo toista viikkoa toinen toistaan mielettömämpiä kokemuksia ympäri Namibiaa, kun käänsimme auton nokan Swakopmundin rantakaupungista kohti Namib-Naukluftin kansallispuistoa ja siellä sijaitsevaa Sesriemin kylää, joka toimi porttina lopulliselle kohteelle.
Matka oli pitkä ja kuoppainen. Reilun neljän, melkoisen kuoppaisella hiekkatiellä vietetyn tunnin jälkeen saavuimme Sesriemiin. Matkalla ehdittiin useaan otteeseen ihailemaan Namib-Naukluftin upeita maisemia, eikä odotukset viimeistä kohdetta kohtaan niiden myötä ainakaan heikentyneet.
Perille päästyämme parkkeerasimme auton leiripaikallemme, joka oli heittämällä koko reissun parhaiten varusteltu. Elämä hymyili ja tuntui, että Namibian reissu olisi saamassa ansaitsemansa loppuhuipennuksen. Mutta sitten suunta hieman muuttui, kahden päivän aikana pettymyksiäkin tuli vastaan, eikä kokemus ehkä ollutkaan ihan niin mahtava kun toivoin. Kävi klassiset, kovat odotukset eivät täysin täyttyneet.
Suurimpana pettymyksenä eteen tuli alueen pääsyrajoitukset, jotka latistivat tunnelmaa etenkin ensimmäisenä päivänä näistä kuullessamme. Olin jo etukäteen lukenut, että Sossusvleissa pääsee vierailemaan vain porttien aukiolon puitteissa, ja että ne ovat auki karkeasti auringon noususta sen laskuun. Tiesin, että Sossusvlein portit sijaitsevat Sesriemin kylän reunalla, eikä alueen sisällä yhtä (kallista) poikkeusta lukuun ottamatta voi majoittua. Käytännössä Sossuvleissa vierailevat päätyvätkin lähes poikkeuksetta majoittumaan Sesriemissä, aivan porttien kupeessa, 60 kilometrin päässä itse kohteesta. Niin myös me.
Se, mitä en mistään lukenut, oli että Sossusvleihin on itseasiassa kaksinkertainen portti. Sisempi portti aukeaa tunti ennen auringon nousua ja sulkeutuu tunti auringon laskeutumisen jälkeen siten, että näiden aukiolojen puitteissa ehtii itse kohteessa todistamaan sekä auringonnousun, että -laskun. Järjettömästi kuitenkin se ulompi portti, joka sijaitsee noin 200m päässä sisemmästä, taas aukeaa tuntia myöhemmin ja sulkeutuu tuntia aiemmin.
Näiden kahden portin välissä on NWR:n, eli Namibia Wildlife Resortsin oma leirintäalue, kun taas kaikki muut alueen majapaikat ovat ulompien porttien takana. Käytännössä siis ylivoimaisesti parhaat ajat kokea Sossusvlein alue – auringonnousu ja -lasku – on mahdollista vain, jos majoitut tuossa NWR:n leirissä, muut saavat tyytyä lyhyempään vierailuun. Ja totta kai tietämättömänä tästä rajoitteesta, myös me päädyimme juuri sille väärälle puolelle.
Saattaa kuulostaa pieneltä ongelmalta, mutta todellisuudessa se harmitti yllättävänkin paljon. Keskellä aavikkoa aurinko nousee nopeasti ja tekee elämästä nopeasti jopa sietämättömän, joten parhaat tunnit vierailulle ovat heti auringon noustessa tai juuri ennen sen laskua.Lisäksi tietysti, maisemat ovat parhaimmillaan auringonvalon tullessa alhaalta, luoden dyyneihin dramaattisia ja teräviä varjoja.
Näin ollen, majapaikan valinta monella aiheuttaa sen, että viileimmät, ja vierailun kannalta mukavimmat tunnit jäävät hyödyntämättä. Lisäksi dyynien keskellä katsottuja auringonnousuja ja –laskuja kehutaan lähes maagisiksi, eikä näitä nyt sitten väärällä puolen portteja majoittuessa ollut mahdollista kokea.
Kaiken huipuksi tästä rajoituksesta en myöskään jälkikäteen löytänyt mitään tietoa netistä, joten uskoisin asian tulevan valtaosalle alueella omatoimisesti vierailevalle yllätyksenä. Keskustelimme tästä omituisesta, tiettyä majoituspaikkaa selkeästi suosivasta käytännöstä illallisella alueella työskentelevän suomalaisen ravintolapäällikön kanssa, eikä tälle mitään kunnollista perustetta ole koskaan esitetty. Eli niinkin väärältä tässä tuntuu suositella paikkaa, joka hyötyy jo valmiiksi näin epäreilusta käytännöstä, niin jos Sossusvleihin matkaat ja teltta on mukana, majoitu NWR:n leiriin. Toinen vaihtoehto on sitten molempien Sossusvlein porttien sisällä oleva ainoa, ja melko riistohintainen hotelli, Sossus Dune Lodge (sekin NWR:n johtama). Muussa tapauksessa majoitu kaksinkertaisten porttien ulkopuolella ja kärsi näistä rajoituksista kuten me.
Myönnän, että porttien aukioloaika-käytäntö pääsi ihon alle enemmän kuin ehkä tarvitsi. Iltapäivän vierailu alueen suosituimmalle (ja maailman kuvatuimmaksi väitetylle) dyynille, 170m korkealle Dune 45:lle jäi tyngäksi ja kiirehtimistarve pisti ärsyttämään. Eipä sitä kovin usein tule juostua kelloa vasten dyynejä ylös. Voin muuten kertoa, että käy hyvästä reenistä parempikuntoisellekin.
Auringon tippuessa dyynin rinteillä kiipeily toki tarjosi hienoja maisemia, mutta takaraivossa hakkasi paine muistaa olla ajoissa portilla. Samalla myös suuri ärsytys nosti päätään, kun katselin toisten vierailijoiden ottavan mukavaa asentoa dyynin huipulla, jotta voivat jäädä ihailemaan auringonlaskua kaikessa rauhassa siinä vaiheessa, kun me suuntasimme kaasu pohjassa takaisin porteille.
Ensimmäinen päivä Sossusvlein alueella ei saanut aikaan riemunkiljahduksia, mutta illalla leiripaikalla rauhoittuessani, tuijotellessani kirkkaana taivaalla loistavaa kuuta ja tähtiä, sain jotenkin vakuuteltua itselleni että toinen päivä toisi vielä hienoja kokemuksia tullessaan.
