Nepal – upeiden kokemusten ja ristiriitaisten tuntemusten matkakohde

On taas yksi uusi kolkka maailmassa, joka vei palan sydämestäni. Nepal, tuo pieni suuri valtio Himalajan juurella tarjosi nimittäin aikamoisia kokemuksia.

Nepal oli kaikkea sitä, mitä siltä odotin, ja paljon muuta. Se ei ollut pelkkää parhautta ja täydellisyyttä, päin vastoin. Maassa tuli koettua niin monipuolinen kattaus erilaisia olosuhteita ja tiltanteita, että sanoiksi sitä on vaikea pukea.

Oli paljon mistä nautin, mutta myös paljon mistä en pitänyt. Nepal oli niin mahtavan kirjava ja intensiivinen kokemus, että toista vastaavaa en muista kokeneeni hetkeen. Se haastoi, niin hyvässä kuin pahassa. Se haastoi kärsivällisyyttä, oikeudentajua, maailmankatsomusta ja ajattelutapaa. Tämä matka oli matka maailmalle siinä, missä myös matka omaan itseensä. Mutta siitä huolimatta, tai juuri siksi, matka oli mitä mahtavin. Muistot maasta jäivät lämpiminä mieleen.

Kaksiviikkoinen matka Nepaliin ei suinkaan ollut se rentouttavin. Distraktoiva ennemmin, jos se nyt oikea sana on ollenkaan. Ei mahtunut noihin päiviin totuttua tilaa ajatella arkea Suomessa, ja tämän hetken myllerryksessä se on aikamoinen saavutus.

Kahteen viikkoon mahtui paljon, niin vuoria, kyliä, kaupunkeja kuin luonnonrauhaa.

Minä vaelsin kaukana kaikesta. Tuijotin Himalajan vuoristoa, heräsin keskellä yötä vain tuijottamaan ikkunasta loistavaa Annapurnaa. Tuhosin kuuloaistiani jatkuvan torviensoiton keskellä kaupungeissa. Kuuntelin kuinka ukkonen jyrisi aivan korvan vieressä kovempaa, kuin koskaan aiemmin.  Katselin useampaan otteeseen kauniita auringonnousuja, sekä tuijotin harvinaisia eläimiä safariauton ja kanootin kyydistä. Yskin katupölyn keskellä, samalla luovien kaoottisen liikenteen keskellä, yrittäessä olla astumatta lehmänpaskaan keskellä katua. Istuin viihtyisissä kahviloissa ja ihailin auringossa kylpeviä temppeleitä. Nautin vehreän luonnon keskellä samoilusta, pienistä kylistä riisipeltojen keskellä. Näin köyhyyttä, iloa ja surua. Surin maanjäristyksen runtelemia raunioita. Menetin hermoni kello viideltä herättäviin kukkoihin ja läpi yön haukkuviin kulkukoiriin. Ihastuin ystävällisiin ihmisiin ja herkulliseen ruokaan.

Nepalin kokemuksista on moneksi, niin hyvässä kuin pahassakin. Tämä reissu ei päästänyt helpolla, monessakaan mielessä.

Nepal on intensiivinen. Se pääsee ihon alle ja sielä matkustaminen vaatii kaiken mahdollisen huomion. Koti, arki, kiireet ja murheet jäävät auttamatta taka-alalle. Harvoin on tehnyt henkisesti niin hyvää lomalla kuin nyt, kun useamman päivän oli täysin matkapuhelinverkon tavoittamattomissa ja nettiyhteydetkin monena päivänä parhaimmillaankin heikot. Olla vain siinä ja silloin, keskittyä puhtaasti siihen, mitä edestään löytää ja oikeasti sisäistää omat ajatukset sen sijaan, että selaa aivottomana puhelimesta kolmea eri sosiaalisen median kanavaa samalla kun katsoo toisella silmällä netflixiä ja kuuntelee radoista uutisia. Se oli aika hienoa. Tajusin, että sitä haluan enemmänkin matkoiltani, irtautua täysin ulkomaailmasta ja jatkuvasta informaatiotulvasta, olla vain siinä ja nyt, ja keskittyä siihen mitä on ympärillä. Aloin haaveilemaan siitä pidemmästä vaelluksesta Himalaljalla.

Reilun kahden viikon aikana Nepal näyttäytyi matkakohteena samaan aikaan helppona ja haastavana. Se on täysin erilainen kuin mikään viimevuosien matkakohteeni. Minä pidin Nepalista, hyvin paljon. Sen ihmisistä, luonnosta ja ruuasta.  Silti, Nepal ei ole kaikkien kohde, ja tämän maan osalta olisin hyvin varovainen keille sitä suosittelen kohteeksi. Vaikka minä ihastuin siinä määrin, että suunnittelen jo kovasti paluuta nopeallakin aikataululla, tiedän, että Nepal ei ole kaikkien kohde. Parille olen jo sanonut että saattaisit tykätä, useammalle kuitenkin antanut kehoituksen pysyä kaukana.

Nepaliin matkustavan on siedettävä epävarmuutta, köyhyyttä ja kaaosta. Nepal ei ole se helpoin kohde, eikä se varmasti siksi kaikkia kiinnostakaan. Tämän näki myös Instagramin tarinoita seuraavien kommenteista matkan aikana. Toiset ihastelivat, toiset kauhistelivat. Jotkut ihmettelivät miksi ihmeessä tuollaiseen paikkaan pitäsi edes matkustaa (lähinnä Kathmandun paskaisen kaaoksen osalta), toiset taas totesivat että Nepal alkoi kiinnostamaan kovastikin. Sellaista se on, meistä jokainen pitää vähän eri asioista, ja hyvä niin.

Nepal pääsee ihon alle. Se ei ole luksusta tai helppoutta arvostavan kohde. Maa on köyhä ja moni palvelu on tasoltaan alkeellinen. Etäisyydet ovat pienessä maassa lyhyitä, mutta silti sadan kilometrin matkaan saat varata tuntikaupalla aikaa, ihan sama mikä matkustusmuoto on. Ja silloinkin todennäköisesti huomaat aikataulujen pettävän. Kaduilla on pölyistä, autojen torvet huutavat kulkukoirien kanssa kilpaa ja lehmät tukkivat liikenteen. Maa on niin monin tavoin kehitysmaa, että vaikea sitä on lyhyesti tiivistää.

Mutta jos kestät kaiken tämän, sinut palkitaan. Nepal on uskomattoman monipuolinen maa. Luonto on kaunista, lajien kirjo on maailmanlaajuisesti ihan omaa luokkaansa ja Himalajan maisemat silmiä hiveleviä. Etelän viidakossa kohtaat ainutlaatuisia seikkailuja. Kulttuuri on kiehtova yhdistelmä hindulaisia ja buddhalaisia vaikutteita. Ihmiset ovat ystävällisiä ja ruoka herkullista. Hintataso on järjettömän matala ja matkustaminen on varsin turvallista, ainakin jos liikenteen keskellä selviät hengissä.  

Kaksiviikkoisesta matkasta puolet ajasta matkustin Ollin kanssa kaksin, puolet yksin. Ainoat hetket kun yksin matkatessa pelotti, oli kun lauma kulkukoiria ei meinannut jättää rauhaan. Ihmisten seassa sen sijaan oli toisin, kaikki olivat vain ja ainoastaan ystävällisiä. Ei minulla täälläkään ollut mitään ongelmaa matkata yksin.

Kun täällä Suomessa joku valittaa pölystä, roudan runtelemista teistä, epätasa-arvosta tai köyhyydestä, on tällaisen matkan jälkeen aika helppo taas havahtua siihen, kuinka etuoikeutettuja me suomalaiset olemme, oikeastaan ihan kaikessa.

Toista se on Nepalissa, jossa 28km matkaan saa kulumaan autolla kolmea minuuttia vaille kaksi tuntia, kuinka kadut ovat niin pölyisiä, että hengityssuojain on ystävä. Kuinka kodit ovat kylmiä päivin öin ja kuinka rahaa on keskimäärin vain muutama euro päivässä koko perheelle. Kaikki tämä palauttaa niin tehokkaasti muistamaan, kuinka etuoikeutetussa asemassa sitä tässä omassa kuplassaan täällä pohjolan lintukodossa elää, kuinka omat valituksen aiheet ovat lopulta aika naurettavia. Tällaiset matkat antavat paitsi perspektiiviä, myös ravistelevat omaa maailmankuvaa ja pakottavat katsomaan peiliin aika pitkään. Ja sen jälkeen olemaan aika perhanan kiitollinen, ihan kaikesta.

Ei Nepalia pysty kuvailemaan yhdellä lauseella. Tai edes yhdellä blogikirjoituksella. Kahdessa viikossakin koettuna siitä sai vasta pintaraapaisun, hyvin monisyisen sellaisen. Nepal on kirjava ja monipuolinen, sillä on niin monet kasvot, että se on koettava itse, ei sitä muuten voi ymmärtää.

Kaksi viikkoa tässä upeassa, uuvuttavassa, kiehtovassa ja kaoottisessa maassa sai minut kiinnostumaan niin, että haluan jo takaisin.  Kaksi viikkoa meni hujauksessa, vaikka tällä reissulla jouduin turhankin usein kuuntelemaan tylsistyneenä kuinka sade ropisi vasten ikkunoita. Niin, Nepalin kuiva kausi olikin tänä keväänä sateinen, siitä todisteena historian ensimmäinen tornado, ennätyshelteet ja kaksiviikkoinen loma, jonka aikana oli vain yksi sateeton päivä. Eletään kuulemma sään osalta hyvin epätyypillistä aikaa, sielläkin.

Mutta vaikka kelien puolesta ei käynytkään parhaalla mahdollisella tavalla ja parhaimmat maisemat olivatkin pitkälti pilvien peitossa, onnistui Nepal vakuuttamaan sen luonnon kauneudella tämän reissaajan. Takana on jälleen yksi onnistunut loma, joka jätti kaipuun kokea lisää.

Meidän matka ei ollut se täydellinen, paljon asioita olisi voinut tehdä paremmin. Silti, minä ihastuin Nepaliin täysin. Mietin, miksi ihmeessä kesti näin kauan sinne matkata. Samalla totean, että seuraava kerta tulee varmasti nopeasti, sillä polte uusille seikkailuille Himalajan syleilyssä roihuaa kovana.

Namaste Nepal, minä kiitän ja lupaan palata takaisin kokemaan lisää.