Oatman – villin lännen tunnelmaa Route 66:n varrella

Kun etsit villin lännen tunelmaa Yhdysvalloissa, annan vinkin: suuntaa Oatmaniin, Arizonaan.

Historiallisen Route 66:n verrella sijaitseva, haamukaupunkinakin tunnettu Oatman tarjoilee matkailijalle oivan kohteen kokea pienen palan villiä länttä. Pieni kylä on suoraan kuin villin lännen elokuvista saluunoineen ja pölyisine katuineen. Keskellä ei-mitään sijaitsevassa kylässä aika tuntuu pysähtyneen, ihan kuin olisit joissain elokuvan lavasteissa. Illuusiota murtaa korkeintaan vain katujen varsille pysäköidyt autot, sekä turistit Niken lenkkareissaan ja Canonit kaulassaan.

Ei Oatman toki aitoa villiä länttä ole enää vuosiin nähnytkään. Vielä viime vuosisadan alkuvaiheissa kullankaivuubuumin aikaan kylässä asui yli 3000 asukasta, nykyään luku on juuri ja juuri yli 100 ja kylä elää turismin voimalla. Mutta tunnelma on silti, ja pysyy.

Oatmanin mieleenpainuvin asia on ehdottomasti sen asukkaat, tarkemmin sanoen sen aasit. Kyllä, luit oikein. Parisenkymmentä aasia, paikallisittain burroja, vaeltaa vapaana kylän kaduilla miten mielivät. Asukkaat tietävät jokaisen nimeltä ja osaavat kertoa jopa näiden luonteenpiirteistä, jotka parhaillaan tulevat nopeastikin esille.

Aasit vaeltavat pitkin kylän katuja, vähää välittämättä muusta liikenteestä. Ihmisetkin pääasiassa kiinnostavat vain, jos heillä on käsissään jotain syötäväksi kelpaavaa. Rauhallisesti löntystelevät, tai keskellä tietä patsastelevat aasit tuntuvat pääsääntöisesti ottavan elämän aika rennosti, piittaamatta juurikaan ympärillä olevista tapahtumista. Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin, kuinka ryhmä palomiehiä seurasi pientä, mutta aktiivisesti liikkuvaa aasiryhmää pääkadulla. Ihmettelin itsekseni, että on siinäkin palomiehillä tehtävä, paimentaa nyt kasaa aaseja pienessä Arizonalaisessa kylässä.

Mutta vaikka aasit pääsääntöisesti ovatkin varsin leppoisia ja vaikuttavat varsin harmittomilta, kävi kuitenkin ilmi, että nämä villeinä elävät eläimet saattavat olla välillä vaaraksikin. Ja jos et pidä varojasi, tai sinulla ole silmiä selässä, saattaa sinulle käydä kuten minulle, ja lähestulkoon jäät kiimaisen aasin yliajamaksi kun jahti on kiivaimmillaan.

Onneksi paikalliset palomiehet olivat tilanteen tasalla ja onnistuivat tulemaan väliin juuri, kun aasi oli ryntäämässä selkäni takaa ylitse.

Yhteentörmäys jäi tällä kertaa senteistä kiinni. Siinä rytinässä autojen kyljet olivat iskuetäisyydellä ja muutama parkissa ollut mootoripyöräkin selvisi vain niukin naukin pystyssä. Onneksi vahingoilta kuitenkin vältyttiin. Olisihan siinä ollut taas ihmeteltävää, jos reissu olisi jäänyt kesken jo matkan ensimmäisinä päivinä, ihan vain koska tulee aasin jyräämäksi… Kävin mielessäni ennen reissua useita eri uhkakuvia, mutta aasit eivät kyllä kuuluneet niiden joukkoon.

Jos siis tulet Oatmaniin, kannattaa auto varmuuden vuoksi pysäköidä kylän reunalle, tai riskeeraat kavion kuvan pellissäsi.

Minulle aasien seuraaminen oli ehdottomasti suurinta hupia koko kylässä, mutta on kylässä toki muutakin. Matkailijaa viihdyttää pieni kaivosmuseo, joka luo pienen vilauksen kylän historiaan ja vuosiin, jolloin kullankaivuu oli täällä aktiivista. Lisäksi erikoinen yhden dollarin seteleillä vuorattu baari on suosittu vierailukohde. Ja aina sitä voi istahtaa hetkeksi saluunaan, tai haalia Route 66-aiheisia matkamuistoja kylän monista kaupoista, pyörähtää kirkossa, tai hollywood-elokuvan lavasteissa.

Lisäksi vierailun osalta kannattaa huomioida, että kylän pääkadulla järjestetään (lähes) päivittäin klo 13.30 ja 15.30 Oatman Ghost Rider Gunfighters-nimisen ryhmän villi länsi-teemainen show, jossa pyssyt viuhuvat ja nauru raikaa. Valitettavasti omalta osaltani näytös jäi tällä kertaa välistä, sillä kylässä oli samana viikonloppuna olleen moottoripyöräilijöiden suuren kokoontumisajon vuoksi liikaa liikennettä pääkadulla.

Oatman ei ole paikka jonne eksyy vahingossa, ellei sitten ole päättänyt erikseen ajaa route 66:ta pitkin, ja nimenomaan sitä historiallista versiota, joka sekin on varsin suosittu tapa matkustaa Yhdysvalloissa. Muutoin kylä jää auttamatta kaikkien pääteiden ulkopuolelle.

Itse päädyin Oatmaniin googleteltuani pitkän tovin parhaita villin lännen kaupunkeja Utahin ja Arizonan alueella, sillä ajattelin että sellainen olisi hauska pysähdyspaikka, jos sopiva matkan varrelle edes etäisesti osuisi. Ja kaikista lukuisista vaihtoehdoista Oatman tuntui parhaalta vaihtoehdolta. Päätöstä ei tarvinnut myöhemmin katua, sillä kierros Oatmanin kautta Grand Canyonille mennessä lisäsi ajomatkaan vain reilun 30 minuuttia, mutta toi paljon hauskoja muistoja. Pysähdys todellakin oli sen pienen kieppauksen arvoinen.

Oatman on loppujen lopuksi hyvin pieni paikka, kylä nimittäin levittyy alle kilometrin matkalle ja vain yhden kadun varrelle Jos kolme tuntia saat kylässä kulumaan ongelmitta, olet todennäköisesti jo pyörähtänyt kylän jokaisessa rakennuksessa ja nauttinut pitkän lounaankin. Mutta ei Oatmanin viehätys ole sen monipuolisuudessa vaan erilaisuudessa. Se on juuri sellainen täydellinen välipysähdys katkaisemaan pitkän automatkan ja paikka jossa hetkeksi uppoutua villin lännen tunnelmaan.