Jo pitkään minulla on sillä raamattuakin pidemmällä, niin kutsutulla bucket listillä ollut Kroatian kohdalla yksi kohde kirkkaasti ylitse muiden – Plitvicen kansallispuisto. Siitä asti kun ensimmäisen kerran näin muutaman kuvan kirkkaan turkooseina hohtavista järvistä vesiputousten ympäröimänä, tiesin haluavani sinne. Kroatia ei kuitenkaan muutaman vuoden takaisen Dubrovnikin reissun jälkeen ollut kovin kovasti haaveissa muilta osin, ja Plitvice onkin tuntunut jäävän kokoajan kauemmas ja kauemmas tuolla listalla.
Kun kuulin että vappuna matkattaisiin Zagrebiin, salaa toivoin, että matka veisi myös Plitvicen kirkkaitakin kirkkaammille järville. Saatoin myös jossain sivulauseessa sen tuoda julki, mutta en suinkaan uskonut, että tänne mentäisiin – oltaisiinhan Zagrebissa vain neljä päivää ja kahden tunnin ajomatkan päässä olevilla järvillä vierailu veisi väistämättä kokonaisen päivän. Epäilin, että reissuseurue ei välttämättä olisi niin innoissaan päiväretkeilystä, mitä allekirjoittanut on.
Kun sitten kuulin, että todentotta yksi päivä matkasta käytettäisiin näillä järvillä, olin lievästi sanottuna innoissani. En minä reissulta muuta odottanutkaan, kuin tuota päivää, samalla toivoen, että kelit suosisivat.
No, keli ei ollut lopulta se paras mahdollinen, eikä kyllä allekirjoittaneen olokaan, mutta varsin kelpo retki järville saatiin aikaiseksi.
Plitvicen kansallispuisto on Dubrovninkin jälkeen Kroatian suosituin matkakohde, eikä suotta. Hieman syrjäisestä sijainnistaan (2h Zagrebista, 3h Splitistä ja Rijekasta ja 5 Dubrovnikista autolla) huolimatta puistossa vierailee vuosittain reilusti yli miljoona ihmistä. Kaikista ruuhkaisimpina aikoina puistossa väkiluku ylittää 15 000 päivässä, mikä pieneen puistoon on aika hurja määrä, ja puisto onkin jo jollain tapaa hätää kärsimässä sanan kiriessäympäri maailman yhä kovempaa tämän satumaisen kohteen osalta.
Myös UNESCOn maailmanperintökohteeksi nimetty kansallispuisto onkin alati lisääntyvien vierailijamäärien edessä vaikeuksissa. Jopa siinä määrin, että huoli UNESCO-tittelin poisviennistä kantautuu yhä kovempaa ja kovempaa. Ongelma ei ole siinä, etteikö paikka täyttäisi puitteiltaan UNESCOn kriteereitä, vaan siinä, että kasvavat vierailijalaumat asettavat ihan todellisen uhan luonnolle. Vierailjat eivät noudata ohjeita ja pysy merkityillä poluilla, ja alueen kehitys rasittaa herkkää luontoa. Jälleen kerran arvokas ja kaunis paikka on vaarassa vahingoittua turismin seurausten myötä. Mutta mitäpä minä olen jeesustelemaan, kävinhän tuolla itsekin. Totean vain, että pysyttäisiin nyt niillä poluilla, eikä jätetä luontoon mitään, niin ollaan jo hiukan paremmassa tilanteessa.
Olimme matkassa huhtikuun viimeisinä päivinä, kaukana turistisesongin huipusta. Talviaikaan vierailijoita on Plitvicessä vähemmän ja osa puistosta kokonaan suljettu vierailijoilta, mutta tässä vaiheessa vuotta kaikki polut ovat jo talven jäljiltä auki. Kuitenkin jo tässä vaiheessa vuotta polut paikoitellen ruuhkautuivat niin pahasti, että välillä sai pelätä joko itsensä, tai muiden vierailijoiden turvallisuuden puolesta. Tai jos ei turvallisuuden, niin ainakin kuivana pysymisen osalta – polut kun hyvin usein kulkivat kokonaan veden päällä, välillä korkeallakin, ilman minkään sortin aitoja. Veteen olisi hyvin helppo molskahtaa jos ei varoisi askeleita – niin omia, kun ympärilläolijoidenkin. Ja kyllä täällä molskahdellaankin, ja pudotaan vähän korkeammaltakin. Selfien takia on myös Plitvicessä kuoltu, ja onpa puiston hallinto jopa joutunut vetoamaan vierailijoihin, etteivät nämä menisi typeryyksiin asti etsiessään sitä täydellistä asetelmaa kuvalleen. Tähän on tultu, myös Plitvicessä.
Poluilla kulkiessa tuntuu meno keskeytyvänkin vähän väliä edellä menevien selfie-stoppeihin. Aasialaiset matkailijat kiinalaisten johdolla ovat löytäneet Plitvicen. Ja niinkin ihania kun monet ovatkin, usein aasialainen turisti liikkuu osana suurta laumaa muita kohtalontovereitaan, ja jokaisella on kamera, jota hartaasti käytetään. Kuvia otetaan jokaisesta kulmasta, kaikilla mahdollisilla poseerauksilla ja osallistujakombinaatioilla. Kyllä muutkin osaavat, mutta kyllä kiinalaiset tässä ovat omissa silmissäni aivan omassa kastissaan. Välillä poluilla meinaa usko loppua, mutta kun taas yhdestä laumasta pääsee ohi, saattaa hetken olla täysi rauha, eikä ympärillä ole juuri muita. Tulppa toimii tavallaan hyvässä ja huonossa.
Mitä lähemmäksi iltaa ja puiston sulkemisaikaa päästään, sitä väljemmäksi polut muuttuvat. Kokonaisuudessaan huhtikuun lopussa tilanne on vielä ihan siedettävä ja rauhaa löytyi monesti, mutta useaan otteeseen niissä pahimmissa pullonkauloissa joudumme toteamaan lähes yhteen ääneen, että ei täällä kyllä keskikesän kovimman sesongin aikaan haluaisi olla.
Kun meno ympärillä rauhoittuu, pystyy silmänsä avaamaan ympäröiville maisemille aivan eri tavalla. Kun ei tarvitse katsoa kaverin kameraa, tai omia jalkoja, voi katseen nostaa ympärilleen – ja ymmärtää miksi niin moni valitsee kohteekseen Plitvicen.
Kansallispuisto koostuu yhteensä 16 pienestä järvestä, korkeusero ylimmän ja alimman järven välillä on yli 100metriä ja jokaisen järven välillä on pieni, tai hieman suurempi, toinen toistaan kauniimpi vesiputous. Järvien vesi on uskomattoman kirkasta, turkoosin eri sävyt välkehtivät ympärillä aivan kaikkialla. Tuntuu lähes käsittämättömältä että tällainen värimaailma on olemassa. Jopa pääosin pilvisellä säällä järvet loistavat kirkkaina ja värikkäinä, voin vain kuvitella, miltä täällä näyttää aurinkoisena päivänä. Aina auringon pilkahdellessa tuntuu aivan, kuin järvien vesissä räjähtäisi turkoosi väripatruuna auringon säteiden vaikutuksesta. Rauhallisisen paikan kohdalla kauniit maisemat yhdessä virtaavan veden synnyttämän solinan kanssa ovat omiaan rauhoittamaan levottomampaakin mieltä. Kyllä näitä polkuja tallatessa taas luonnon kauneutta on helppo ylistää.
Ja helppo Plitviceä on matkakohteenakin suositella, ainakin kunhan menet sesongin ulkopuolella – paikka on hieman pidättyväisemminkin kuvattuna yksinkertaisesti upea ja ehdottomasti sen päiväretken arvoinen melkeinpä kaikkialta Kroatiasta! Vaihtoehtoisesti sitten kannattaa katsoa josko Krkan kansallispuisto osuisi paremmin reitille, sekin on kuulemma upea, ja siitä voit käydä lukaisemassa vaikkapa Archie gone Lebanonin Inkan tuoreen jutun.
Plitvice on vierailijalle helppo kohde. Tie puistoon on ainakin Zagrebista miellyttävä, ja parkkipaikkoja löytyy runsaasti. Polut on ovat hyväkuntoisia ja niitä puistossa riittää niin, että tallattavaa riittäisi useammaksikin päiväksi – voi kävellä aivan veden tuntumassa, tai sitten hakea lintuperspektiiviä hieman korkeammalta, ihaillen järvimaisemaa vuorten rinteiltä. Sekä ylä- että alajärvistä koostuvan puiston kiertämiseen menee helposti kokonainen päivä, vaikka tyytyisikin kiertämään vain vedenrajassa kulkevia polkuja. Silloinkin askelmittari helposti pyörähtää näyttämään kuljetuiksi kilometreiksi lähemmäs kahta kymmentä.
Jos kilometrimäärä hirvittää, mutta haluaa kuitenkin nähdä kaikki järvet, on suositeltavaa hyödyntää puiston sisäisiä kuljetuksia – veneitä ja busseja, joilla matkaa ilmaiseksi. Niiden avulla pääsee kulkemaan puiston lähes päästä päähän helposti ja vaivattomasti, tuoden miellyttävää vaihtelua etenemiseen. Tosin ainakin me jouduimme odottamaan toista tuntia vuoroamme venepaikkaan, eikä ihan ensimmäiseen bussiinkaan yläjärvien päältä päästy, joten ajallisesti näiden hyödyntäminen ei välttämättä paljoa säästöä tuo.
Olosuhteet ei tällä päiväretkellä ehkä olleet ne parhaat, joten se suurin terä kaikesta ylistyksestä jää ehkä tällä kertaa uupumaan, samoin kun kuvasaldo lopulta oli varsin vähäinen. Synkkä sää ja buranan yliannostuksen rajamailla häilyvä matkailija on usein huono yhtälö matkalla, mutta jos silloinkin paikka pystyy lunastamaan korkeat odotukset, niin kyllä sekin jotain kertoo, Plitvice nyt vaan on kertakaikkiaan upea paikka!
You might also like
Leave A Reply