Mauritiuksen elämän ja kulttuurin kuvaillaan olevan värikäs sekoitus Intiaa ja Afrikkaa. Lähes 70% koko maan asukkaista on intialaista alkuperää ja neljännes afrikkalaista. Lisäksi maa on myös ollut vahvasti eurooppalaisen vaikutuksen alaisena, sillä maa itsenäistyi vasta vuonna 1968 oltuaan yli neljä vuosisataa vuorotellen Portugalin, Hollannin, Ranskan kuin Brittienkin vallan alla. Ja kaikki tämä näkyy maan pääkaupunki Port Louisin katukuvassa, sillä se on selkeästi iloinen sekoitus monia eri kulttuureita ja vaikutteita useammalta mantereelta.
Keskustan kaduilla kävellessä en voi olla miettimättä, kuinka kaupunki muistuttaa niin kovasti Sri Lankan pääkaupunkia Colomboa. Kadut täyttyvät pölystä, roskista ja liikenteen metelistä, sekä ihmisten huudosta. Rakennukset ovat ränsistyneitä ja ihmiskirjo valtava. Hallittu, parhaat päivänsä nähnyt kaaos on varmaan oikea termi kuvaamaan yleisilmettä.
Mutta löytyy Port Louisista myös toinen puoli. Se puoli on kiiltävä ja huoliteltu. Satama-alueella sijaitsevan waterfrontin kliiniset kadut on selkeästi matkailijoita silmällä pitäen rakennettu. Siistit kahvilat, ravintolat ja kaupat, sekä roskattomat kävelytiet ovat kuin missä tahansa Euroopan rannikkokaupungissa. Myös keskustan puolella hallintokorttelien ympärillä olevat puistot ja bulevardit korkeine palmuineen ovat kovin erilainen ympäristö, kuin mitä muutaman korttelin sivuun kulkemalla löytää.
Port Louisista voi saada mielikuvan, että kaupunki on pelkkä läävä, tai sitten että se on siisti ja länsimainen, riippuen ihan puhtaasti millä alueella liikkuu. Suuri kaupunki ei kuitenkaan ole kyseessä, joten todennäköisesti näet ne molemmat puolet.
Me aloitimme tutustumisen pääkaupungin tarjontaan suuntaamalla kaupungin yläpuolella kohoavalle linnoitukselle, Fort Adelaidelle. Linnoituksen reunoja kiertämällä sai hyvän yleiskuvan pääkaupungin rakenteesta, sekä sitä ympäröivistä maisemista. Ympärillä levittyvä turkoosi meri ja korkealle kohoavat vuoret luovat maisemaan kyllä särmää, mutta ei Port Louisia kyllä hyvällä mielikuvituksellakaan voi kauniiksi sanoa ylhäältä päin katsottuna. Kaaottiset kadut ja ränsistyneet rakennukset dominoivat maisemaa siinä määrin, että kokonaisuus on lähinnä sekava. Mutta siitäkin huolimatta minä tykkään katsella kaupunkeja ylhäältä päin, eikä Port Louis ollut poikkeus, joten kyllä linnoituksella kannatti ihan vain tämän takia käydä.
Panoramamaisemista huolimatta pieni ja vaatimattoman oloinen linnoitus ei kuitenkaan muuten saanut suoranaisesti säväytettyä. Tarjolla oli vain kolkot muurit ja pari sisäpihalla parkissa olevaa kanuunaa. Historia ja kiehtovat tarinat pysyivät piilossa, sillä opasteita ja informaatiota oli tarjolla niukasti. Toisaalta, eipä linnoitukselle myöskään ollut pääsymaksua, joten liikoja ei ehkä voinutkaan odottaa.
Linnoitukselta suuntasimme kaupungin satamassa sijaitsevan Aapravasi Ghatin luo, joka oli ehkä parasta, mitä Mauritiuksen pääkaupunki pystyi tarjoamaan. Aapravasti Ghat on toinen Mauritiuksen Unescon maailmanperintökohteista ja toiminut 1800-luvulla (pääasiassa) intialaisten siirtotyöläisten vastaanottokeskuksena heti orjuuden lopettamisen jälkeen. Arvioidaan, että vastaanottokeskuksen kautta maahan on aikanaan saapunut lähes 500 000 ihmistä, joiden jälkeläiset kattavat tänä päivänä yli 65% Mauritiuksen väestöstä, jonka vuoksi paikalla on suuri historiallinen merkitys mauritiuslaisille.
Valitettavasti meillä kierros oli turhan hätäinen museon mennessä jo aikaisin iltapäivällä kiinni, mutta kyllä lyhyessäkin ajassa pääsi perille maan historiasta ja siirtotyöläisten oloista heidän saavuttuaan tälle pienelle saarelle paremman tulevaisuuden toivossa. Todellisuudessahan tuon ajan siirtotyöläisyys oli vain orjuus kauniimmissa vaatteissa, joten toiveet olivat usein turhia. Museo oli kuitenkin ajatuksia herättävä ja suurin harmitus olikin, ettemme tällä kertaa ehtineet siellä enempää aikaa viettämään.
Kaupungin ruuhkaiset kadut eivät suuresti houkuttele tekemään pitkiä kävelylenkkejä. Nähtävää on lopulta melkoi vähän, mutta eipä Port Louis iso kaupunki olekaan, asukkaita kaupungissa on vain noin 150 000. Autoja ja skoottereita kaupungin kaduilla tuntuu olevan vähintään yhtä monta.
Keskustan pienet puistot tarjoavat pienen suojan liikenteeltä, mutta muuten kaupungissa liikkuminen on melkoista luovimista jalkakäytävien, jäteastioiden ja ohi sujahtelevien skoottereiden keskellä. Se kaaos tekee mieli jättää taakse hyvin nopeasti.
Sanotaan, että pääkaupungin kadut eivät pimeällä ole enää turistille niin turvalliset, että siellä kannattaisi tarpeettomasti kävellä, mutta Waterfrontin alue olisi poikkeus. Waterfrontia myös suositellaan illallispaikaksi kaupungissa vierailevalle, sillä sieltä löytyy useat pääkaupungin ravintoloista, ainakin sellaiset, joissa liikenteen meteli ei tapa keskustelua. Todellisuudessa tämä kuitenkin tarkoittaa, että ravintoloita löytyy vain kourallinen, eivätkä nekään kovin kummallisia, pääasiassa erilaisia kahviloita, baareja ja pikaruokaloita, paikallista ruokaa taas on tarjolla melko heikosti.
Suuri menomesta Waterfront ei suinkaan ole, vaan kävelykadut tuntuvat autioituvan jo auringon laskiessa. Illan hämärtyessä saat jo huhuilla lähes tyhjille kaduille. Sanotaankin, että ilta- ja yöelämää etsivän kannattaa suunnata pohjoisessa sijaitsevaan Grand Baien kylään.
Port Louis on kaunis ja se on ruma. Se on kaaottinen ja rauhallinen. Se on värikäs ja harmaa. Se on tylsä ja kiehtova. Port Louis voi olla mitä tahansa näistä, riippuen millä alueella vierailet. Hetkittäin viihdyin kaupungin kaduilla, useimmiten halusin äkkiä pois. Se kertoo paljon, kun muistaa että perinteisesti minä rakastan esimerkiksi Aasian suurkaupunkien hektistä kaaosta.
Jos Port Louisia pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, se olisi ehdottomasti kontrastinen.
Valitettavasti huomaan taas napsineeni kuvia vain niistä siisteimmistä kohdista, mutta uskokaa pois, todellisuus oli huomattavasti kaaottisempi, kuin mitä kuvat antavat ymmärtää. Ehkä vielä joku päivä opin kuvaamaan myös muita, kuin omaa silmää miellyttäviä kohteita.
Kokonaisuudessaan Port Louis ei jäänyt mieleen järin jännittävänä kaupunkina. Kaaoottiset kadut eivät varsinaisesti hurmanneet, kaupungin tarjonta ei omaan makuun ollut kovin houkutteleva tai monipuolinen, ja kosketus paikalliseen menoon tuntui jäävän varsin pintapuoleiseksi. Saattaa toki olla taas että meiltä jäi vain oikeat paikat käymättä. Vaikka normaalisti pidän enemmän autenttisesta ja ei-turismin valtaamasta ympäristöstä, niin niinkin ristiriitaiselta kuin se kuulostaakin, pidin Mauritiuksella enemmän Grand Baien kylän tarjonnasta, siitäkin huolimatta, että kylä on täysin tursimin ympärille rakentunut.
