Pöytävuori – Kapkaupungin huipulla

Jos pitäisi nimetä yksi näky, josta Kapkaupunki on tunnettu, olisi se eittämättä Pöytävuori. Tuo jopa 1000m korkeuteen kohoava vuori on muodoltaan varsin tunnistettava ja dominoi maisemia, olit sitten missäpäin Kapkaupunkia tahansa. Ja ihan sama ketä kuuntelet, tai mitä kohdeopasta luet, kaikki kehoittavat käymään vuoren huipulla.

Pöytävuori on helppo tunnistaa heti ensimmäisestä vilkaisusta lähtien. Jyrkkänä kaupungin ytimessä kohoavat rinteet päättyvät tasaiseen huippuun – vuori näyttää monesta suunnasta katsottuna aivan siltä, kuin joku olisi käynyt veistämässä jättimäisellä viidakkoveitsellä siitä huipun pois. Ei siis vaadi mielikuvitusta keksiäkseen, mistä vuori nimensä on saanut.

Muutamaan kertaan vielä Namibian puolella ollessamme, pelottelin Ollia ajatuksella siitä, että pöytävuori valloitettaisiin kävellen. Vuoren huipulle menee laskutavasta riippuen muutamasta polusta jopa useampaan sataan eritasoista ja pituista reittiä, joita talsimalla saa tunnin tai useammankin kulumaan. Päädyimme kuitenkin kiipeilemään Lion’s Headin huipulle toisena päivänä, ja kaksi vuoren valloitusta neljän päivän reissulle olisi ollut ehkä liioittelua, joten huipulle mentiin tällä kertaa sitten kuitenkin mukavasti köysiradalla.

Meillä meni aikataulut monelta osalta Kapkaupungissa reisilleen, eikä pöytävuorelle tullut siksi etukäteen hommattua lippuja. Pöytävuoren ollessa yksi kaupungin suosituimmistä nähtävyyksistä, jonot köysiradalle ovat parhaillaan tunneissa mitattavia, mutta ne on vältettävissä ostamalla liput netistä etukäteen. Tai sitten voi ilmaantua paikalle, ja tuskastella jonon hidasta etenemistä. Jos kuitenkin käy niin kuin meillä, etkä ole valmistautunut etukäteen lippuja ostamalla ja päädyt tuon hitaasti etenevän jonon hännille, kannattaa harkita seuraavan vinkin hyödyntämistä: köysiradan ala-asemalla on ilmainen wifi jonka kautta lipun saa kliksuteltua itselleen nopeasti ja helposti, ja voit siirtyä suoraan seuraavaan jonoon.

Köysirataa pitkin hurauttaa hetkessä ylös pöytävuoren huipulle. Tunku pyöreään vaunuun on ala-asemalla kova, kun kaikki yrittävät päästä ensimmäisenä valtaamaan juuri sen parhaan paikan, josta on juuri ne parhaat maisemat. Säntäily ja ryntäily on kuitenkin turhaa, sillä matkan aikana vaunu pyörähtää reippaan 360asteen kierroksen, joka varmistaa sen, että jokainen vaunussa pääsee näkemään maisemat jokaiseen suuntaan. Ja kyllä ne aikamoiset maisemat ovatkin!

Huipulla meitä odotti raikas ilma kera pienen tuulenvireen. Kirkkaan päivän ja pilvettömän taivaan ansiosta maisemia sai ihailla pitkälle ylös ja alas eteläisen Atlantin rannikkoa. Kapkaupunki on kuitenkin tunnettu erittäin tuulisesta säästään, eikä ole tavatonta, että kovien tuulien vuoksi köysirata joudutaan sulkemaan. Pilvisellä säällä taas saattaa olla, että vuoren huipulla olet täysin pilvessä, näkyvyyden rajoittuessa omiin sormenpäihisi. Sää myös saattaa vaihdella nopeastikin, siksi ylös päästessä vierailijaa muistutetaan olemaan valppaana ja sireenin kuullessaan suuntaamaan heti takaisin köysiradalle – äänimerkki on ilmoitus köysiradan sulkeutumisesta lähiaikana, ja jos viimeisen vaunun missaat, on edessä tunnin-parin kävely alas jyrkkää vuorenrinnettä.

Ennen matkaa luin useammastakin paikasta varoituksia Kapkaupungin turvallisuudesta, ja monessa paikassa myös mainittiin Pöytävuoren huippu. Sanottiin, että yksin ei olisi suotavaa lähteä huipulla seikkailemaan. Saattaa pitää paikkaansa pilvisellä säällä, ja varmasti myös pimeällä, mutta päiväsaikaan väkeä on usein runsain määrin liikenteessä, eikä alue vaikuta lainkaan uhkaavalta. Saattaahan se toki olla valheellista turvallisuudentunnetta, mutta merkityillä poluilla, kasa ihmisiä ympärilläsi nähdessä, ei olo tunnu sen turvattomammalta kuin aivan köysiradan yläaseman vieressäkään. Suurin uhka turvallisuudelle on oma huolimattomuus jyrkkien rinteiden äärellä, ja ehkä myös näiden kavereiden aiheuttama säikähdys:

Koska meillä on lomilla lähes vitsiksikin muodostunut tapa löytää joka päivälle jotain kiivettävää tai käveltävää, ei Pöytävuorikaan pettänyt. Vaikka köysiradalla ylös tultiinkin, päädyttiin huipulla tekemään lähes kahden tunnin patikointi. Köysiradan yläasemalta lähtee muutama selkeästi merkitty helppokulkuinen kävelyreitti, jotka vaihtelevat 15-45 minuutin väliltä. Jotenkin kummasti onnistuimme kuitenkin (taas) kävelemään harhaan tuolta 45 minuutin kierrokselta, ja päädyimmekin tekemään runsaasti pidemmän kävelyn, ja hyvä niin, nopeasti merkityltä polulta poistumisen jälkeen, väkimäärä harveni, ja tuntui kuin olisi ollut helpompi hengittää ja rentoutua.

Kiersimme huipulla lopulta niin, että saimme ihailla maisemia niin Atlantin suuntaan yli Kapkaupungin keskustan, katsella kaukana horisontissa siintävää Kapin niemimaan kärkeä, katsella Kapkaupungin leviämistä Platteklipin rotkon takan, kuin myös katsella yli kaupungin itäisten osien kohti False Bayta. Tuolla suunnitellulla 45 minuutin kierroksella olisi ainakin kaksi viimeistä mainituista jäänyt näkemättä. Ja ennen kaikkea, se kylmä drinkki huipulta löytyvässä ravintolassa ei varmasti olisi maistunut yhtä hyvältä kierroksen päätteeksi.

Ehdottomasti parhaat maisemat aukeavat vain alle 10 minuutin kävelyn päässä köysiradan yläasemalta. Aivan aseman läheisyydessä väentungos on melkoinen, mutta jo muutaman minuutin kävelyn jälkeen väljenee ja asemalta vasemmalle lähtiessä pian pääsee jo kallion reunalle istuskelemaan niin, että ympärillä on mahdollista kuulla (ainakin hetkittäin) pelkkää tuulen huminaa. Välillä polku myös vie jopa pelottavan lähelle jyrkkiä vuorenrinteitä, joten askeleiden kanssa saa täälläkin olla tarkkana, vaikka edessä aukeavat maisemat yrittävätkin tehokkaasti viedä huomiota.

Vaikka maisemat Pöytävuorella varmasti ovat upeimmat, mitä Kapkaupunki voi tarjota, jäi nämä maisemat silti lopulta heittämällä viereiseltä Lion’s Headin rinteiltä katseltujen varjoon. Ei siksi, että ne olisivat olleet huonommat, vaan niinkin järjettömältä se saattaa kuulostaa, ihan vain siksi, että näiden eteen ei joutunut köysiradan vuoksi näkemään läheskään yhtä paljoa vaivaa. Kuten sitä on ennenkin tullut todettua, mitä enemmän vaivaa jonkin kokemisen eteen näkee, sitä palkitsevampaa usein lopputulos on, ja jos taas asian liian helpolla saa, ei sitä osaa välttämättä riittävästi arvostaa…