Juna keinuu tasaista tahtia raiteilla ja iloinen puheensorina kuuluu käytävillä. Väki puisilla penkeillä vaihtuu tiheään tahtiin. Välillä oviaukoista heitetään sisään isoja säkkejä ja jos jonkin näköistä koria täynnä erikoisia tavaroita tai ruokia. Kaupustelijat myyvät tuotteitaan minkä kerkiävät. Välillä melu yltyy korvia kuumottavaksi, välillä mennään lähes seesteisessä hiljaisuudessa. Ihmisiä nukkuu penkeillä, jotkut tuijottavat ulos ikkunoista, osa keskittyy tuijottamaan kahta länsimaalaista kummissaan. Maisemat vaihtuvat, asuinalueet vaihtelevat rikkaista köyhiin. Istumme Myanmarilaisessa junassa joka kuljettaa meitä halki Yangonin suurkaupunkialueen ja välillä tuntuu siltä, että paikalliset ovat meistä enemmän ihmeissään kuin me ohi vilistävästä maisemasta ja elämästä asemilla ja niiden varsilla.
Jos googletat Yangonin suosituimpia nähtävyyksiä, törmäät todennäköisesti aina listasta riippumatta kahteen vahvaan suositukseen; Shwedagon Pagodaan, sekä junalla kuljettavaan rengasreittiin kaupungin ympäri. Ja näiden pohjaltahan junaan mekin tottakai hyppäsimme, sillä mikä olisikaan parempi tapa nähdä kaupungin elämää kuin paikallisten suosimassa joukkoliikennevälineessä joka kuljettaa sinut muutamassa tunnissa halki kaupungin monimuotoisten reuna-alueiden? Vielä kun ottaa huomioon että allekirjoittanut on todistettavasti ollut viimeaikoina matkoillaan ehkä liiankin innoissaan junamatkoista, niin pakkohan tämä kokemus oli testata. Halpa ja helppo tapa nähdä kaupunkia ei voi olla huono ajatus, eikä se sitä ollutkaan.
Rengasreitti kulkee hieman alle 50 kilometrin reitin pitkin Yangonin reunoja noin kolmessa tunnissa. Junat kulkevat säännöllisen epäsäännöllisesti noin puolen tunnin välein molempiin suuntiin. Helpoin tapa kyytiin on luonnollisesti löytää Yangonin päärautatieasemalta, jossa osataan neuvoa oikeaan junaan todennäköisemmin kuin syrjäisemmillä asemilla. Toisin kuin muihin juniin, tähän rengasreitille liput ostetaan päärautatieasemalla laiturilta, ei lippuluukulta. Raiteiden 6 ja 7 välisellä laiturilla on pieni koppi jossa osataan kertoa paitsi oikea aikatalulu, myös raide (yleensä ilmeisesti 6 tai 7, mutta meidän lähti vitoselta). Etukäteen netistä aikatauluja yritimme etsiä, siinä onnistumatta. Monia aikatauluja sieltä toki löytyi, ei vain niitä oikeita. Hotellillamme osasivat onneksi vinkata oikeasta lähtöajasta ja päädyimme oikeaan aikaan oikeaan paikkaan, ja hyppäsimmekin junan kyytiin vain muutamia hetkiä ennen kuin se nytkähti liikkeelle.
Tuon kolmen tunnin matkan varrella näet hyvin erilaisia alueita – toisaalla riisipelto levittyy laajalle, toisaalla asutus on pientä hökkelikylää, välillä näet rikkaampaa aluetta jossa talot on tehty jopa betonista kovin yleisen bambun sijaan. Paikalliset kävelevät raiteilla, lapset leikkivät raiteiden varsilla, satunnaisesti asemilla kyytiin hyppää kaupustelijoita.
Eräällä asemalla kuhina on melkoinen. Ilmeisesti jonkin sortin markkina alue on kyseessä, sillä laituri on täynnä koreja, jotka ovat kukkuroillaan erilaisista elintarvikkeista. Ihmisvilinä on valtava, huudot kuuluvat ja tavaraa lapataan sisään junan ovista ja ikkunoista raivolla vielä silloinkin kun juna jo nytkähtää eteenpäin. Hetken aikaa istutaan polvet suussa, samalla kun toivotaan että yksikään sisäänheitetyistä säkeistä ei tipahda ovesta ulos junan keinuessa vauhdikkaasti.
39 asemaa, 39 erilaista maisemaa niiden välillä. Matkan varrella näkyy hyvin monenlaista elämää. Istun oviaukossa ja katselen silmien edessä vaihtuvaa ympäristöä kiinnostuneena, välillä siirryn vaunun sisälle istumaan ja seurailemaan muiden matkustajien touhuilua. Vajaan kahden tunnin kohdalla päätämme hypätä kyydistä aivan sattumanvaraisella asemalla ja kiertelemme aluetta, katsellen sikäläistä maailmanmenoa. Kovin erilaista täällä on, niin koti-Suomeen, kuin Yangonin keskustan vilinäänkin verrattuna. Kävelemme Mingalardon-alueen halki ja jatkamme matkaamme aina seuraavalle asemalle asti, josta hyppäämme seuraavan junan kyytiin.
Yhdellä, alle puolen euron arvoisella lipulla voit matkata ympäri koko kierroksen, tai sitten vain muutaman pysäkinvälin. Jos kolmen tunnin kierros tuntuu liioittelulta, voi aina hypätä junasta kesken pois ja ottaa taksin takaisin kaupungin keskustaan. Vaihtoehtoisesti voit odottaa toiseen suuntaan kulkevaa junaa jolla palata takaisin Yangoniin. Siitä, voiko samaa lippua käyttää kierroksen täydentämiseen saman päivän aikana kesken matkaa pois hypätessään vai ei, saimme hyvin ristiriitaista tietoa. Me päädyimmme uuden lipun ostamaan välipysäkiltämme, kun lippuluukulla meille sanottiin että näin on tehtävä. Totesimme että varmempi näin kuin alkaa leikkimään onnellaan alle euron takia, kolmen tunnin kiertoajelu kun oli heittämällä jopa tuplalipun arvoinen.
Yangonin kiertoreitti on ehdottomasti kokemisen arvoinen kaupungissa vieraillessa. Jos junaan päädyt hyppäämään niin annan neuvon omien kokemusten perusteella – mitä ikinä teetkin, älä päädy ilmastoituun vaunuun tai läkähdyt. Jos päädyt, tarkista kahdesti aukenevatko ikkunat. Me päädyimme istumaan ilmastoituun vaunuun jossa ikkunat olivat kiinni tuolla viimeisellä pätkällä ja olo oli kuin saunassa. Vasta muutamia aseman välejä ennen poisjääntiä eräs paikallinen tajusi kokeilla ikkunoita ja totesi niiden olevan tällä kertaa lukitsemattomia. Noin kolmessa sekunnissa olo muuttui tukalasta erittäin miellyttäväksi ilman alettua kiertämään ja näkyvyyttä haittaavien ikkunoiden liu’uttua pois maisemia blokkaamasta. Meille tämä vielä oli pieni juttu, olimmehan istuneet valtaosan matkasta edellisessä junassa vaunussa, jossa ikkunoissa ei laseja ollutkaan. Sen sijaan kovasti harmitti samassa vaunussa istuneen saksalais-seurueen puolesta, he kun olivat istuneet kyydissä koko kolmetuntisen, näkemättä juuri mitään matkan varrella, läkähtyen uuvuttavassa kuumuudessa tässä ”ilmastoidussa” vaunussa..
