Rajanylitys Omanin ja Arabiemiraattien välillä – Kun et ole järjestelmässä, on sinulla ongelma

No, eipä mennyt niinkuin Strömssöössä kaikki, kun suuntasimme rajan yli Dubaista Omanin puolelle kohti Muscatia pääsiäismatkallamme. Kuten ei mennyt myöskään Omanin puolelta Abu Dhabiin siirtyessä. Eikä vielä Dubain lentokentälläkään kotiin lähtiessä. Voi veljet!

Jo ennen matkalle lähtöä nuo rajanylitykset aiheuttivat pienimuotoista päänsärkyä. UAEn ja Omanin välillä on yhteensä 6 eri rajanylityspistettä ja oikein mistään ei tuntunut saavan ennen matkaan lähtöä selkeää käsitystä mikä reitti on auki turisteille ja mikä ei. Tiesin kuitenkin että suomen passilla ylitys olisi mahdollista ja tarvittavat viisumit kyllä saisi helposti rajalta, silloin kun turisteille sallitun ylityspaikan löytäisi. Netistä luin uusimpia artikkeleita vimmatusti ennen lähtöä, monesti ristiriitaista tietoa saaden. Monessa paikassa kritisoitiin Emiraattien puolen järjestelmän jäykkyyttä, epäselvää tiedotusta ja lennosta muuttuvia käytäntöjä. En siis saanut yksiselitteisesti selville, mitä raja-asemia vältellä ja mitä suosia. Lopulta turhauduin ja totesin, että mennään ja katsotaan vähiten ristiriitaista tietoa saatu, ja toivotaan parasta, suurimman osan ylityspisteistä kun pitäisi olla soveltuvia suomalaisellekin.

Muutaman päivän Dubaissa kierrettyämme otimmekin auton alle ja suuntasimme innoissamme kohti Muscatia, Omanin pääkaupunkia. Omanin puolelle päästäksemme päätimme suunnata Kalban raja-asemalle, Fujairahin kaupungin lähistölle. Hattan raja-asema olisi ollut hieman lähempänä ja mitä ilmeisemmin se suosituin, mutta ennen matkaa tuosta asemasta Google löysi liian monta artikkelia, jossa kerrottiin epäselvyyksistä juuri kyseisellä asemalla, joten päätimme koittaa välttää tätä.

Kalban raja-asemalla ajoimme letkan mukana tarkistuspisteelle, jossa virkailija kysyi passejamme ja auton papereita. Nippu papereita tiskiin, hetken tarkastelu ja kysymys vielä auton rekisteriotteesta. Alkuperäistä rekisteriotetta ei tuntunut autosta löytyvän niin mistään, vain kopio, jossa mainittiin alkuperäisen olevan vuokrafirman hallussa. Kiivaasti papereita selatessa virkailija sitten totesi tylysti ”This border closed, got to Hatta, no police there, you no problem there” Asia selvä – paitsi että rekisteriote löytyi pinosta sittenkin. Ja niin se hymy palasi sedän kasvoille ja raja olikin yhtäkkiä taas auki myös meille. Emme sittenkään olleet täälläkään ongelma. Seuraavaksi virkailja katsoi passejamme, kehotti ajamaan auton sivuun ja menemään viereiselle kopille jalkaisin vaadittavien leimojen saamiseksi passeihimme. Teimme kuten käskettyä, siirryimme kopille, jossa leppoisan oloinen mies pian tervehti meitä hymyillen.

Ojensimme passimme, hän leimaili hymyillen passini ja kirjasi koneelle poistumistiedot. Miehen passin kanssa homma sitten tyssäsikin. Virkailija katsoi passia kerran, toisen, jos kolmannenkin, selaili sivuja ja samalla naputteli minuutin verran kiivaasti konetta, ennen kuin totesi harmissaan ”Ohoonouu, you has problem, you not in system. This border closed.” Samalla hän vauhdikkaasti veteli ruksit minun passissani jo komeilleelle exit-leimalle. Ja niin oli raja taas meille kiinni. Olimme sittenkin ongelma. Ehtihän se olla auki tässä välissä kaikki neljä ja puoli minuuttia, tai jotain sinnepäin.

Hetken siinä hämmästelimme, Sannin sanoin ”että mitähän…”, kunnes virkailija selosti tilanteen: Dubain lentoaseman virkailija ei herran maahantuloa ollut kirjannut järjestelmään ja meidän tulisi palata Dubain lentokentälle korjaamaan tilanne. Tästä ei olisi asiaa läpi ilman järjestelmään kirjaamista. Ystävällisesti ja hämmästyneinä tiedustelimme että eikö muuta vaihtoehtoa ollut, olihan herralla kuitenkin leima passissaan osoittamassa että maahan oltiin tultu ihan laillisin keinoin läpi lentokentän tarkastuksen. Ei auttanut – huspois, viitoi virkailija, tästä ette ole läpi menossa.

Tiesimme, että tässä tilanteessa tappelu ja inttäminen olisi turhaa ja voisi korkeintaan pahentaa tilannetta, joten mielessä kiroten suuntasimme autolle ja käänsimme sen ympäri – suunta olisi sitten kai takaisin Dubain kentälle, parin tunnin ajomatkan päähän. Portilla aiemmin auton papereita kysellyt herra pysäytti meidät vielä ja totesi jo tutun lausahduksen:

”Go to Hatta, no police there, you no problem there”.

Nyökyttelimme ihmeissämme ristiriitaisille ohjeille ja lähdimme paluumatkalle, samalla hieman hämmentyneenä arpoen että mihin tässä nyt sitten pitäisi oikein mennä. Hatta olisi reilun puolen tunnin ajomatkan päässä, Dubai kahden. Valinta oli lopulta helppo, kokeillaan Hattaa ja palataan Dubaihin vasta jos on pakko.

Kurvasimme Hattan raja-asemalle, jossa passejamme vilkaistiin vain nopeasti, leimat lyötiin kyselemättä heti, kun olimme maksaneet 35 dirhamin maastapoistumismaksun. Ei tainnut virkailija edes vilkaista meihin päin kunnolla. Täällä todellakaan emme siis olleet ongelma, täällä raja oli meillekin auki.

Kiitos hei, totesimme, ja jatkoimme matkaa. Mielessämme naureskelimme edellisen raja-aseman virkailijalle, todellakin – Hatta no problem. Muutaman kilometrin päässä Omanin puolen tarkastuspisteellä vielä hieman jännitimme, että mitäköhän vielä olisi edessä. Iloksemme kuitenkin 5 rialin maksun pöytään lyötyämme passeihimme kilahti 10 päivän vierailijaviisumi ja maahantuloleima täysin ongelmitta. Vaikka aamupäivän aikana oli suunnilleen kaikki mennyt pieleen jo ennen rajanylitysvaikeuksia ja olimme jo yli 6 tuntia alustavaa aikataulua myöhässä, pääsisimme sittenkin vielä yöksi Muscatiin, vaikka se tarkoittikin montaa tuntia pimeällä ajamista!

Tässä kohtaa teki jo melkein mieli juhlia. Miehen kanssa kuitenkin totesimme, että ehkä on vielä liian aikaista – meidän pitäisi nimittäin vielä seuraavalla viikolla päästä takaisin Emiraatteihin ja sieltä poiskin ja jotenkin meillä oli pieni etiäinen että saattaisimme vielä myöhemminkin olla ongelma. Hieman ehkä naureskelimme että noh – jos ongelmia tulee, tiedämme ainakin että ”Hatta no problem”.

Vajaata viikkoa myöhemmin aloitimme matkan takaisin Emiraattien puolelle, suuntanamme Abu Dhabi. Suunnitelmissa oli mennä taas uudelle rajanylityspisteelle Al Ainiin, jossa halusimme kokeilla onneamme siitäkin huolimatta, että Dubaissa asuva tuttavamme epäili ettemme sieltä pääsisi läpi muuttuneiden säädösten takia.

Omanin puolella rajanylitys oli vain puhdas muodollisuus, leima passiin lyötiin pikavauhtia ja matka jatkui Emiraattien puoleiselle pisteelle, jossa meidät ohjattiin jälleen pysäköimään auto sivuun ja siirtymään reunimmaiseen tarkastuspisteeseen passintarkastukseen. Tuttuun tapaan virkailija otti passini, naputteli nopeasti konetta ja leimasin lauloi passini päällä. Ehdin ehkä jo hieman innostua – pääsisimme tältä rajalta sittenkin yli! Mutta arvaattekin jo varmaan, että iloitseminen oli ennenaikaista, sillä jälleen kerran miehen passin kohdalla kulmat meni kurttuun ja tietokonetta naputeltiin kiivaasti. Miehen varovaisesti tiedustellessa onko hänen passissaan ongelmaa, sai hän vastaukseksi ”You have problem with Hatta” Ahaa… Hattassakin olimme sittenkin ongelma… Meidät ohjattiin sivuun istumaan, samalla kun passit katosivat takahuoneeseen.

Odotimme viisi minuuttia, kymmenen… kello kävi, ihmiset vaihtuivat, me pysyimme. Tunnin kohdalla tapasimme Al Ainissa asuvan suomalais-seurueen, joiden kanssa vaihdoimme muutaman sanan. Kun he kuulivat ongelmastamme, he totesivat meidän olevan lirissä, samalla kun kertoivat kuulleensa vastaavista tilanteista ennenkin ja jokaisen johtaneen mielenkiintoisiin pomputteluihin ja pakollisiin vierailuihin Dubain lentokentällä. Tässä kohtaa taisi meillä molemmilla hymy hyytyä samalla kun kuumeisesti pohdimme miten loppumatkan kanssa vielä käy. Maahantulovirkailijoiden edessä pieni suomalainen turisti kun on kovin voimaton, mitä virkailja päättääkin, siihen olisi tyydyttävä, vastaan olisi turha väittää.

Toinen tunti kului ja kolmattakin päästiin pitkälle ennen kuin virkailija palasi takahuoneesta passit kourassa ja totesi lyhytsanaisesti ”Ok, you can go”. Hämmentyneinä olisimme kysyneet että minneköhän meidän tulisi mennä. Tulisiko meidän vain jatkaa matkaa vai ehkäpä mennä Hattaan, tai jopa sinne Dubain kentälle – kaikkien ongelmien syntypisteeseen? Virkailja oli kuitenkin jo kadonnut. Pikainen vilkaisu passiin osoitti että meillä molemmilla komeili uusi entry-leima passissa, joten oletimme voivamme suunnata suunnitelmien mukaan Abu Dhabiin.

Pikkaisen jo juhlimme, samalla kun molemmat totesimme että on ehkä parempi varata Dubaihin aikaa sitten hieman enemmän – tiedä vaikka vielä maasta poistuessakin olisi ongelmia edessä.

Ja kyllä, kyllähän vielä lentokentälläkin niitä ongelmia tuli vastaan. Setä Al Ainin rajalla ei siis lopulta ollut tehnytkään asialle mitään kuten epäilimmekin, vaan siirtänyt ongelman seuraavalle. Herra oli edelleenkin ongelma. Passin tarkastuksessa itse pääsin porteista läpi taas heilahtamalla, mutta mies viitottiin tylysti takahuoneeseen. Siinä sitä sitten ihmeteltiinkin tilannetta, molemmat eripuolin porttia. Koneen lähtöön olisi kyllä aikaa, mutta olisiko sitä sittenkään riittävästi – kuinka suurena ongelmana ja kriminaalina herraa mahdollisesti kohdeltaisiin, olihan hän kuormittanut rajaviranomaisia jo lukuisia kertoja, aiheuttaen useiden tuntien lisätyön? Takahuoneessa vierähti onneksi vain hetki, ilmeisesti sanaakaan ei prosessissa vaihdettu, vaan passia tarkasteltiin ja tietokonetta hakattiin ja lopulta mieskin pääsi maasta pois.

Kävimme siis lopulta viisi kertaa passintarkastuksessa, joista ensimmäisessä virkailijan hutilointi aiheutti ennalta arvaamattomia ongelmia läpi matkamme. Monen näköistä matkoillamme jo nähneenä ja kuulleena, olemme oppineet automaattisesti tarkastamaan että passiin tulee leima tarkastuksessa, mutta tämä ongelma oli meille uutta. Jos sinua ei kirjata järjestelmään, saattaa tulla ongelmia, mutta mistäs osaat katsoa että sinut sinne järjestelmään lyödään? Ei meille ainakaan tullut mieleenkään että tällainen tilanne olisi mahdollinen, kerta leimatkin passiin tulivat normaalisti.

Meidän onneksemme olimme omalla autolla liikenteessä ja aikataulussamme joustovaraa, jäimme kuitenkin miettimään kuinka olisi käynyt, jos olisimme suunnanneet rajan yli julkisten varassa, niinkuin jossain kohtaa pohdimme – busseja kun ei mene kuin muutaman kerran päivässä?

Raja-asemilla jouduimme viettämään sen verran lopulta aikaa, että erilaisia tilanteita sivusta seuranneena oli selvää ettei ongelmamme suinkaan ollut harvinainen, sillä muillakin vastaavia ongelmia näytti olevan. Tapaamiemme suomalaisten mukaan järjestelmässä on harvaseltaan ongelmia, eikä niiden ratkominen tunnu luistavan kovinkaan nopeasti ja matkaaja on varsin voimaton tilanteessa, jossa on muodostunut ongelmaksi täysin itsestä riippumattomista syistä.

Joten olkoon tämä varoituksen sananen – jos meinaat kyseisien maiden välillä matkata maita pitkin, varaudu ongelmiin, eivät ilmeisesti ole harvinaisia. Hyvässä tapauksessa pääset rajalta yli täysin ongelmitta lähes yhtä nopeasti kuin pääset Tallinnan laivan kyytiin, huonossa tapauksessa sinua taas pomputellaan moneen kertaan eestaas ja ympäri. Me taisimme selvitä vielä aika pienellä vaivalla, vaikka raja-muodollisuuksiin kuluikin monta tuntia yhteensä, muiden kertoman mukaan paljon enemmänkin olisi tässä tilanteessa voinut joutua säätämään.