Pää on pyörällä. Takana on mitä onnistunein matka, reilut kaksi ja puoli viikkoa road trippailua Yhdysvaltojen lounaisosissa mitä mielettömimmissä kohteissa.
Kanjonista toiseen, vuoren huipulta laakson pohjalle. Kaupungista metsään. Kasapäin aurinkoisia päiviä, mutta vain hitusen sadetta. Kelit suosivat ja kaikki sujui suunnitelmien mukaisesti. Reissu antoi paljon, mutta kyllä se myös ottikin. Kotiin palasi rättiväsynyt reissaaja. Takana on henkisesti niin upea ja energisoiva kokemus, mutta samalla fyysisesti hyvin rankka reissu.
Taas tuntuu siltä, että on ihan mahdotonta edes yrittää pukea sanoiksi kaikkea sitä, mitä tuli koettua. Niitä kokemuksia kun tuli paljon, ja sopivia ylisanoja on vaikea löytää. Totean vain, että olipa taas pelkkää parhautta, ja vähän enemmänkin!
Kohteet olivat matkan aikana hyvin erilaisia, mutta silti monia samoja elementtejäkin löytyi, vietinhän suurimmaksi osaksi aikani kansallispuistoissa Nauroin jo ensimmäisellä viikolla, että tämä todellakin oli sellainen geologin märkä päiväuni tämä reissu. Niin paljon kiviä, kalliota, kanjoneita ja karuja maisemia. Muuta mahtui matkaan myös vehreyttä, eläimiä ja kaupunkejakin. Ei todellakaan ollut yksitoikkoista, muuten kuin niillä muutamilla kilometrejä pitkillä suorilla tienpätkillä.
Matka alkoi Los Angelesista ja päättyi San Franciscoon. Niiden välille mahtui luonnonpuistoja, kaupunkeja ja kyliä sekä Kaliforniassa, että myös Utahissa, Arizonassa ja Nevadassa.
Ihailin Vegasin neonvalojen välkettä, rakastuin Yosemiteen ja sen valtoimenaan pauhaaviin vesiputouksiin. Hämmästelin Grand Canyonin laajuutta, ihmettelin Bryce Canyonin kivipaaseja ja Sequoian jättipuita. Koin villin lännen tunnelmaa, sekä kuten blogin facebook-sivuja tai instagramia seuraavat tietävän, myös varmasti ikuisesti mieleenjääviä eläinkohtaamisia.
Vietin useita tunteja autossa, mutta vieläkin useampia hikoillen patikkapoluilla. Jalat olivat hellänä niin monena aamuna, mutta silmät kirkkaana innosta vieläkin useampana päivänä.
Tämä reissu painottui ensisijaisesti kansallispuistoihin, kaupungit jäivät vähemmälle. Olin jo hetken aikaa kaivannut luontoon, nyt sitä sainkin sitten roppakaupalla. Pingoin välillä pitkin patikkapolkuja sellaista tahtia, että vähemmästäkin mielipuoleksi joku tituleeraisi.
Tajusin taas entistä vahvemmin, että tällainen matkailu on tällä hetkellä sitä, mistä nautin eniten. Olen ehkä onnellisimmillani patikkapoluilla, jotka vievät upeisiin maisemiin. Jos vielä sillä polulla tulee eläimiä vastaan, olen pääsääntöisesti innosta pinkeänä.
Ja niin minä olinkin, jopa siinä määrin, että monena päivänä oli vaikea malttaa pysähtyä edes ruokailun ajaksi. Liikkeessä tulikin oltua useimpina päivinä aina auringon noususta sen laskuun. Hotellilla käytiin vain nukkumassa, ei juuri sen enempää.
Kaksi ja puoli viikkoa meni lopulta niin intensiivisissä merkeissä, että en varmasti kovin paljoa pidempää reissua tuollaista tahtia olisi jaksanut. Mutta ei sitä tarvinnutkaan, kotonakin voi levätä.
Saldona muutama tuhat valokuvaa, vielä useampi palanut euro ja sitäkin useampi ajettu kilometri.
Vaikka reissu oli raskas, se täytti silti kaikki odotukset, jopa siinä määrin, että jos uudestaan lähtisin, tekisin kaiken samalla tavalla toisellakin kerralla.
Olin matkassa yksin. Vain minä ja vuokra-auto ja suunnaton vapauden tunne. Vaikka moni taas ratkaisuani kauhisteli, minä nautin äärettömästi.
Vaikka muutamaan otteeseen reissuseuraa tulikin kaivattua, olen äärettömän onnellinen, että tein tämän matkan juuri näin. Siitä tuli juuri minun näköinen. Ja ne muistot, ne tulevat lämmittämään mieltä vielä pitkään, vaikka en ehkä koskaan niitä osaisi tänne täydellisesti sanoiksi pukeakaan.
You might also like
17 Comments
Ihania kuvia. Tuon samantyyppisen reissun haluisin tehdä ensi vuonna, grand canyon käyty viime vuonna mutta siinä ympäristössä on niin paljon muutakin. Luontoa parhaimmillaan ?
Kiitos Mira! ? Tuo seutu on kyllä ihan mieletöntä, mä voisin lähteä hyvin uudestaankin, sillä monta kiinnostavaa paikkaa jäi vielä näkemättä ja moneen paikkaan voisin mennä uudestaan! ?
Totta on kyllä niin hienoa seutua että varmasti voi mennä uudestaan ja varmaan löytyy uusia kohteita vaan lisää. Ollaan jonkun verran reissattu jenkeissä mutta enemmän kaupunkeja ja nyt haluais nähdä enemmän luontoa ja ihania pikku kyliä??
Ei vitsi tulee ikävä omaa reissua ja ihan hirveä Amerikka-kuume! <3 Pelkkää tykitystä ja täydellisyyttä näyttää ja kuulostaa sun reissu olleen, en malta odottaa juttuja. Sama tunne oli oman reissun jälkeen, todella väsynyt mutta äärimmäisen onnellinen. Tuntui, että oli ultimaattinen ja täysin ainutkertainen reissu takana. Myös mä huomaan nauttivani yhä enemmän luontomatkailusta, johon USA on kyllä yksi ehdottomista tähtikohteista.
Kiitos Sonja, tiivistit kyllä hyvin omiakin fiiliksiä, reissu tuntuu niin ainutkertaiselta, mutta samalla kyllä toivon että vastaava tulee tehtyä vielä uudestaankin, ehkä hiukan eri kohteilla vain! USA on kyllä niin upean monipuolinen maa että sinne kyllä reissaa mielellään vielä monta kertaa!
Ihan huikeeta! Oot kyllä rohkea. Monessa tutussa paikassa olet käynyt, mutta sitten taas myös monessa, missä me ei olla käyty, vaikka suht samoilla huudeilla ollaankin pyöritty. Kiva kuulla sun matkasta lisää!
Kiitos Elina, rohkea kuulostaa paljon paremmalta kuin hullu, sellaiseksikin kun tässä on luonnehdittu.. ? Tuo on niin monipuolinen ja monimuotoinen seutu, että kiinnostavia kohteita tuntuu olevan loputtomiin ihan rivissä, joten väkisinkin tulee käytyä sekä samoissa, että hiukan eri kohteissa jos samalla seudulla reissaa. ?
Mukavaa lukea tarinoita Jenkeistä. Niin samanlaisia tunteita ja perhosia vatsassa aiheuttaa nuo maisemat ja kuvat. Siellä päin käynyt jo yli 10 kertaa. Muutama kansallispuisto vielä jätetty “seuraavalle kerralle” Muutamassa paikassa on vaan pakko käydä uuudestaan ja uudestaan. 3 viikkoa ja sitten låhtö.
Kiitos! Mullakin tämä taisi olla nyt kymmenes kerta jenkeissä, ja tuntuu että vasta pienen pintaraapaisun on maasta saanut tutkittua. Into reissata tuollapäin kyllä vain kasvoi tämän matkan myötä! Ja tuo on kyllä totta että jotkut paikat kyllä vie mukanaan niin, että niihin on palattava kerta toisensa jälkeen. Ihanaa reissun odotusta ja reissua sulle sitten kun sen aika koittaa, nauti jokaisesta hetkestä! ?
Vau, mitä kuvia! Jäin tuijottelemaan jokaista pitkäksi aikaa. Eniten ihastutti tietty pikkuinen karvakaveri vuorimaiseman edessä. Musta tuntuu, että yksin reissatessa kokee juuri ne parhaat (ja myös ikävimmät) reissut, kun ehtii tuntemaan asiat niin voimakkaasti ja reflektoimaan kokemaansa. Seurassa ei jotenkin ylly niin kovaan pärinään ja ihasteluun kuin itsekseen.
En oikein tykkää mainostaa omia tekemisiä, mutta sua kiinnostaisi ehkä seurailla mun seikkailuja nyt kesällä. Suunnitelmana on vaeltaa Alppien halki Saksasta Italiaan ja käyttää tähän harharetkeen kolme viikkoa. Oon niiiiiin innoissani maisemista ja luonnon rauhasta ja tietty vuorista!
Ai vitsit, mun aiempi vastaus on kadonnut näemmä bittiavaruuteen! Mutta kiitos, tuo oravan kuva on itseasiassa yks mun lemppareista myös, koko paikka ja maisema oli Yosemitessa kyllä niin huikea, mutta näistä lisää myöhemmin. ? Mutta mä olen samaa mieltä että yksin matkatessa niitä tilanteita ja kokemuksia tulee analysoitua ja kerrattua jotenkin tosi paljon intensiivisemmin kuin porukalla reissatessa ja siksi kaikki tunteet tulee koettua vahvemmin – onneksi tällä reissulla oli lähes pelkästään niitä positiivisia fiiliksiä! Mutta toisaalta, kivahan sitä myös on jos kokemukset pystyy jatkamaan toisen kanssa, eli puolensa ja puolensa myös tässä asiassa.
Ja hei, mä luinkin tuosta sun kesän suunnitemasta ja se kuulostaa kyllä todella huikealta, mä jään innolla odottamaan millaisia kokemuksia sulle tulee vastaan, upeeta reissua siis sulle! ?
Just toi seutu ja varsinkin kansallispuistot kiinnostaa. Olis mahtava jos voisit ihan kartan kanssa avata missä kaikkialla kävit ja minkälaisia oli etäisyydet ja ajomatkat. Ja tietysti budjetti aina kiinnostaa.
Veljeni asuu tätä nykyä San Josessa ja mielessä on että ennen pitkää sillä suunnalla täytyy käydä. Auttaisi tosi paljon suunnittelua kuulla mitä kaikkea sinä olet saanut mahtumaan reiluun pariin viikkoon! 🙂
Kiitti Anni, mulla on kova tarkoitus kirjoittaa noista kaikista vielä jossain vaiheessa, täytyy vielä toivoa että aika riittää siihen ? mutta siis kyllä, upeaa seutua, joten kyllä mä ehdottomasti suosittelen!
Voi että <3 Taas herää kaipaus noihin maisemiin. En malta odottaa, että pääsen lukemaan lisää reissusta. Sun esimerkki sai miettimään, että pitäisikö munkin tehdä tuon kaltainen reissu itsekseni, niinkuin oon ehkä jo aiemminkin kertonut 🙂
Millainen tuollainen pitkä road trip oli tehdä itsekseen? Entä kansallispuistoissa patikoiminen? Voisin kysyä niin miljoona asiaa, mutta ehkä muiden kanssa maltan odottaa sun postauksiasi 🙂
Kiitti! ? Mun kohdalla tuo reissu toimi ihan täydellisesti, mutta tiedän en ihan kaikille tuollainen ei sopisi. Mä viihdyn hyvin yksikseni ja ihan jopa tykkään ajella autoa pitkiäkin matkoja (kun kannustin on kunnossa), joten mulla ei ollut mitään ongelmia, mutta veikkaan että monella muulla olisi voinut tehdä jossain kohtaa tiukkaa. ? Mä tykkäsin liikkua kansallispuistoissa itsekseni ja mun mielestä nuo paikat oli tosi helppoja käydä läpi omatoimisesti. Reitit on tosi hyvin merkitty ja tosi monen tasoisia reittejä on tarjolla, joten hyvin saa rakennettua itselle sopivimman kokonaisuuden ja kyllä nuo puistot sen verran suosittuja on että harvassa paikassa saa olla ihan yksin, lähes aina on joku lähistöllä (paitsi tietenkin just sillon kun se karhu tulee polulla vastaan ?), eli tosi helppoa siellä on yksinkin liikkua!
Ja hei, anna palaa vaam, mä kyllä vastailen ihan mielelläni ?
Onpa ollut tytöllä matka ? Kilometrejä ihan omiksi tarpeiksi. Kysynpä itseäni rauhoittaakseni, että miten tuo voisi istua sen kanssa, että haluaisimme ajaa San Franciscosta rantatietä Los Angelesiin? Olisiko järkeä keikauttaa sieltä sitten Grand Canyoniin? Sattuisiko Losin ja GC:n väliin riittävän hyvää katseltavaa? Ja sitten siellä Sanin koillispuolella olisivat vielä ne huikeat metsät? Pitää varmaan varata kuukausi ensi vuoden syksyyn, että ehtisi nähdä ne must-paikat ?
Kiitos Asko, kyllä tuossa tosiaan kilometrejä tuli enemmän kuin tarpeeksi, mutta jokainen oli sen istumisen arvoinen kun perillä odotti niin mielettömiä kohteita! Tuo reitti kyllä toimii sillä, että sen aloittaa ja lopettaa San Franciscossa tai LA:ssa, mutta se kyllä sitten vaatii useamman päivän lisää. Minähän en viettänyt yhtään aikaa Los Angelesissa ja San Franciscossakin vain kaksi päivää, eli ne kaupungit jäi kyllä vielä kokonaan, tai suureksi osaksi näkemättä.. Rantatie on ainakin tällä hetkellä (ollut yli vuoden) poikki ja ne parhaimmat kohteet eivät ihan osu reitille enää ilman kiertoteitä, joten itse jätin sen osion odottamaan seuraavaa kertaa.
Grand Canyonille on kyllä rantatieltä yllättävän pitkä matka, mutta Losin ja GC:n välillä on kaksi hyvää paikka: Joshua Treen kansallispuisto ja sitten ihan hiukan reitiltä poiketen Oatmanin autiokylä jossa on kyllä melkoista villin lännen tunnelmaa (näistä toivottavasti ehdin jossain kohtaa myös kirjottamaan).
Mä en itse käynyt noissa San Franciscon läheisissä metsissä, kun kävin katsomassa jättipuita jo Sequoian kansallispuistossa, mutta kyllä tuota San Franciscon läheistä metsää on moni kehunut. Ehkäpä sitten seuraavalla kerralla pääsen sinne asti.
Ja kyllä, kuukausi tuolla seudulla ei olisi yhtään liioittelua 😉