Ruskaretki Kolille

Kerroin sen jo aiemminkin, kotimaanmatkailu on alkanut kiinnostamaan yhä lisääntyvissä määrin. Kipinä on ehkä kytenyt jo pidempäänkin jossain pinnan alla, mutta suurin syttyminen tapahtui keväällä, kun pitkän viikonloppureissun yhteydessä puhuimme, kuinka järjetöntä on, että pitkälle viikonloppureissulle singahtaa lähes minnepäin tahansa Euroopassa, mutta kotimaa ei juurikaan tunnu vaihtoehdolta. Niihin itseä kiinnostaviin paikkoihin – Lappiin, Kuusamoon tai Kolille kun on muka niin pitkä matka. Kun sitten tunteja ynnäili yhteen, tajusi, että todellisuudessa matka-aikaa ovelta ovelle mitattuna saattaa kertyä ihan sama määrä sinne Keski-Eurooppaan, kuin niihin mahdottomina pitämiin kotimaan kohteisiin, asioita alkoi ajatella ihan uudelta kantilta. Joskus se on pienestä kiinni – ja itsestään selvät asiat jäävät näkemättä.

Tämä pieni ahaa-elämys saikin sitten melkoisen ajatusketjun liikkeelle, kun tajusin että ei se kotimaanmatkailu sittenkään ole ehkä niin mahdotonta, mitä pienessä päässäni olin ajatellut.

Ajatusketju jalostui, kotimaasta alkoi löytymään itselle yhä enemmän kiinnostavia kohteita pitkälle viikonlopulle, ja pian meillä olikin jo ruskaretki suunnitteilla ihan konkreettisesti. Tässä kohtaa toki täytyy kiittää Ollia ajatuksen toteenpanemisesta, kun herra lupasi toteuttaa matkan osana syntymäpäivän lahjontojani. Elämäni ensimmäinen ruskaretki olisi oikeasti toteutumassa.

Niinpä lopulta syyskuisena torstaina auto hurahti käyntiin koira ja ulkoiluvarusteet kyydissä. Edessä olisi pitkä viikonloppu Pohjois-Karjalan ruskaisissa kansallismaisemissa. Edessä kolmen päivän verran luontoa ja raitista syysilmaa.

Ajomatka Kolille kestää Tampereelta kuusi tuntia, joka yhteen pötköön ajettuna kuulostaa ehkä pitkältä, mutta kun sen suhteuttaa keski-Euroopan retkien matka-aikoihin, oltiin perillä itseasiassa varsin aikaisessa vaiheessa. Koli on Pirkanmaalta katsottuna kaukana, mutta samalla aika lähellä. Tämäkin riippuu taas niin perspektiivistä.

Ruskaretki Kolilla osoittautui menestykseksi. Päivät täyttyivät patikoinnista ja vaaramaisemien ihastelusta. Päivät patikoitiin, illat nautittiin takkatulen lämmöstä. Mauri-myrsky yritti kovasti heitellä kapuloita rattaisiin ja viheiliäisen syysviiman keskellä tarpoessa sitä kiitteli hiljaa mielessään ettei lopulta päädytty yön yli vaellukselle, sellainenkin kun kävi mielessä. Kun päivän oli tarponut pitkin Kolin vaaroja viimassa ja sateessa, osasi sitä arvostaa saunaa, takkatulta ja pehmeää sänkyä hyvinkin korkealle. Onneksi myrsky oli lopulta sen verran lyhyt, että valtaosan ajasta saimme kuitenkin nauttia Kolin luonnosta ihan poutaisissa merkeissä.

Retken ajankohta ei tällä kertaa ollut meillä se optimaalisin. Tähdättiin parhaimpaan ruska-aikaan, mutta lopulta se oli vasta ujosti tuloillaan. Lämpimänä jatkunut syksy viivästytti väriloiston syttymistä siten, että sen parhaimman värien ilotulituksen kannalta olimme noin viikon liian aikaisin liikkeellä. Lokakuun alku olisi ollut parempi ajankohta, tai pikkaisen pohjoisempi kohde olisi ollut optimaalisempi, mutta sitäpä ei mitenkään voinut tietää silloin kun kesällä viikonloppu lyötiin kalenteriin.

Mutta vaikka kuinka ruska oli myöhässä, löytyi Kolilta jo onneksi runsaasti väriä. Ei kaikkialta, mutta monesta paikasta. Paikoin tienvierustat leimusivat oranssinpunaisina, välillä taas koivut olivat vihreitä kuin juhannuksena. Paikasta riippuen värimaailma oli kovinkin erilainen.

Huomasin säännöllisesti ihastelevani syksyn värejä, niin auton ikkunasta, mökin pihasta kuin myös keskellä polkuja. Tuntuu, että se ihastelu jäi monella tavalla päälle, sillä sitä jatkui kuukauden verran matkan jälkeenkin. Taisin katsella syksyn värien kehittymistä tänä vuonna ihan erilaisella intensiteetillä tuon reissun jälkeen. Aiemmin niin kovasti vihaamani syksy osoittautui tänä vuonna ihan lempivuodenajaksi. En tiedä oliko ruskaretkellä siihen kuinka suuresti osuutta, mutta tuskin se ainakaan pahensi tilannetta, kun syksyistä luonnonrauhaa katseli ihan erilaisella asenteella.

Koli tarjosi lopulta ihan mahtavat puitteet syksyiselle patikointiretkelle. Sopivan haastavat ja monipuoliset reitit, upeat maisemat ja yllättävän hiljaiset polut tarjosivat kaiken sen, mitä tuolta retkeltä toivoin. Ei näitä kansallismaisemia ja ympäröivää luontoa turhaan hehkuteta.

Kolmen yön reissu meni hujauksessa. Nautin raittiista ulkoilmasta, Kolin kansallismaisemista, ja vaihtelevista poluista. Ihastelin luonnon värejä ja kansallispuiston rauhaa. Nautin takkatulen lämmöstä, rauhallisista päivistä ja matkaseurasta. En tiedä kuka itseasiassa meistä nautti matkasta eniten, mutta harvoin on koirakaan ollut niin tyytyväinen iltaisin päätä maahan laskiessa, tai päivällä vaarojen halki tepastellessaan. Kotimaanmatkailun ehdoton plussa taitaa ollakin juuri siinä, että koiran mukaan pakkaaminen on niin vaivatonta, ainakin tällaisilla reissuilla.

Kotimatkalla sitä autossa puhuttiin, kyllä se pitkä viikonloppu kotimaassakin pystyy irtauttamaan arjesta ihan yhtä hyvin kuin Keski-Euroopassakin, ellei jopa paremminkin. Ruskaretki oli lopulta ihan loistava – se tarjosi kaiken sen, mitä siltä odotinkin. Kotiin päästyä jäinkin vain miettimään, miksi ensimmäistä ruskaretkeä piti odottaa näin kauan ennen sen toteuttamista?

Sen pohdinnan myötä oli selvää, että tämä oli ensimmäinen, mutta ei varmasti viimeinen ruskaretki. Koli kansallismaisemineen toimi syksyisenä retkikohteena maineensa veroisesti, tarjoten mahtavat puitteet luonnossa liikkumiseen. Jääkin nähtäväksi, mikä kohde saa olla vuorossa ensi vuonna.