Saarihyppely Thaimaassa — kohteena Tratin saaret

Epäilin kaivavani verta nenästäni, kun suuntasin Thaimaan matkani toiselle puolikkaalle, saarihyppelylle Tratin saaristoon.  Olin viettänyt reilun puolitoista viikkoa maan pohjoisosassa, nauttien elämästä, ihastuen pohjoisosien monipuolisuuteen, kiehtovuuteen ja kauneuteen. Matkan jatkuessa etelään, harmittelin mielessäni, että en lopulta päätynytkään viettämään koko lomaani pohjoisessa, niin kuin alun perin ajattelin.

Kun tavallaan harmittaa edes lähteä jonnekin, on hyvin helppo asennoitua jo negatiivisesti koko juttuun.

Edellinen vuosi on kuitenkin ollut rankka. Olen ollut moneen kertaan aivan finaalissa ja siksi ajattelin että rento rantaloma tulisi enemmän kuin tarpeeseen.

Taisin vain jotenkin onnistua työntämään taka-alalle sen tosiasian, että nykyään ole kovin hyvä rantalomailemaan. En osaa pysähtyä kovinkaan pitkäksi aikaa.

Lisäksi vuosi takaperin olin tehnyt saarihyppelyn Trangin saarilla, jotka osoittautuivat lähes täydellisiksi paratiisisaariksi. Tiesin jo etukäteen, että tulisin vertailemaan kohteita hyvin vahvasti keskenään, eikä Trangin saaret kovin helpolla jäisi kakkoseksi.

Silti kaikesta tästä huolimatta, suuntasin kohtuullisen odottavaisin mielin Tratin saarille, tuolle saarirypelmälle Thaimaan kaakkoisnurkassa, aivan Kambodžan rajalla.

Aloitin siitä tunnetuimmasta, Koh Changista. Jos fiilikset tämän matkan onnistumisesta oli tähän asti olleet katossa ja olin nauttinut koko reissusta, sai Koh Chang ne rynnimään kohti merenpohjaa syöksykierteellä.  Ihan rehellisesti, en muista koska olisin ollut niin tuskissani matkalla kun kohde ei vaan iske.

Useamman päivän ajan yritin löytää saarelta paikkoja, jossa olisi hyvä olla. Yritin, yritin ja epäonnistuin. Muutamaa pientä poikkeusta lukuunottamatta vain ahdistuin kaikesta mitä näin ja koin. Koh Changin piti olla rauhallinen saari, minulle se näyttäytyi vain helvetillisenä turistiansana. Karkasin saarelta etuajassa, vaikka olin jo maksanut pidemmästä oleskelusta. Taloudellinen tappio kirpaisi vähemmän kuin ajatus pidemmästä oleskelusta saarella ja rajallisten lomapäivien tuhlaaminen paikkaan, jossa ahdisti.  Kaduin entistä kovemmin sitä, että en vain jäänyt sinne pohjoiseen ja mennyt vaikka jollekin meditaatioretriitille etsimään sitä hengähdystä.

Kirjoitan ehkä vielä joku päivä Koh Changin herättämistä ajatuksista tarkemmin, mutta sen sanon, että se ei todellakaan ollut minun paikkani, enkä siitä kovin montaa positiivista puolta tunnistanut. Mutta silti ymmärrän hyvin, että se voi monelle muulle olla juuri se unelmien matkakohde. Me jokainen etsimme matkaltamme niin erilaisia asioita.  Ei Koh Chang siis paha paikka ole, se oli vain täysin väärä minulle.

Elämä helpotti kuitenkin kummasti, kun pääsin pois Koh Changilta ja sen eteläpuolella sijaitsevalle pienelle Koh Wain saarelle. Tänne en edes ollut suunnitellut tulevani, mutta lisäsin sen matkaohjelmaan lennosta, kun oli pakko vain keksiä jotain Koh Changin tilalle.

Koh Wai on takapajula kaikilla mittakaavoilla. Asutusta ei ole, palvelut ovat olemattomat, ja saari lähes kokonaan metsän peittämä. Rannikkoa pitkin kulki juuri ja juuri polun kriteerit täyttävä metsäpolku ja sen varrella sitten muutamia kauniita rantoja. Majoituspaikkoja saarella on yhteensä viisi, kaikki kaukana toisistaan, eikä mikään niistä edusta luksusta, vaan kaikkea muuta. Mutta silti Koh Wai tuntui siinä hetkessä aivan täydelliseltä paratiisilta, suurelta pelastukselta. Olin vain niin onnellinen kun pääsin Koh Changilta pois, että hyväksyin nikottelematta sen, että tietyistä elämän perusmukavuuksista joutui tinkimään täällä.

Koh Changin ahdistus katosi nopeasti kun makoilin pienellä autiolla rannalla aivan yksinäni, kuunnellen vain aaltojen liplatusta. Viimeistään siinä vaiheessa kun illalla kävelin pilkkopimeässä pienelle bungalowilleni, tuntui todellakin siltä, että olin kaukana kaikesta. Ainoa valonlähde lähimain oli kännykkäni ja taivaalla tuikkivat tähdet. Ainoa ääni jonka kuulin, oli aaltojen liplatus.

Vaikka Wai tuntui täydelliseltä juuri sillä hetkellä, jo seuraavana päivänä jatkoin matkaani ihan mielelläni. Yksi päivä menee hengähtäessä saarella, jossa ei ole yhtään mitään, mutta levottomalle toinen päivä olisi jo tehnyt tiukkaa. Muistakaa edelleen, että minä en ole rannalla makoilija vaan tykkään pysyä liikkeessä, eikä tuo saari juuri aktiviteettejä snorklauksen ja uimisen lisäksi tarjoa. Joku toinen varmasti viihtyisi täällä pari viikkoakin.

Seuraava kohteeni, Koh Mak oli ehkä lähimpänä paratiisia, mitä näillä saarilla voi löytää. Pieni saari on mukavan rauhallinen ja kompakti, mutta sieltä löytyy kaikki tarvittavat palvelut mukavaan lomaan, mutta tursimin lieveilmiöt ovat vielä hyvin pieniä. Saarelta löytyy pari pientä markettia ja kourallinen ravintoloita, hyvätasoisia hotelleja ja loputtomasti rauhallista, julmetun kaunista rantaviivaa. Ei kai sitä oikein muuta sitten tarvitsekaan.

Koh Mak oli ehdottomasti tämän saarihyppelyn kohokohta ja olisin helposti viettänyt siellä pari päivää enemmänkin.

Saarista viimeinen, Koh Kood, oli sekin kaunis ja rauhallinen. Kood on sellainen, jonka voisin kuvitella Koh Changin olleen kolmekymmentä vuotta sitten. Suuri, täynnä pieniä kauniita rantoja, ja vain vähän asutusta. Lähteestä riippuen tällä Thaimaan neljänneksi, viidenneksi tai kuudenneksi suurimmalla saarella riittää reippaasti pinta-alaa ja vain kourallinen ihmisiä ja sen vuoksi tahti on koko saarella rauhallinen.

Pitkät välimatkat rantojen ja hotellien välillä ovat toisaalta siunaus, toisaalta kirous.  Ilman moottoripyörän vuokrausta saaresta ei kovin helposti saa paljoakaan irti. Hyvä puoli on toki se, että vuokraus on halpaa, helppoa ja pyöriä on ihan joka nurkassa. Liikennettäkään ei ole nimeksikään.

Tähän kohtaan kuitenkin on pakko heittäytyä ilonpilaajaksi ja muistuttaa, että ilman moottoripyöräkorttia (ja kansainvälistä ajokorttia) ajat Thaimaassa periaatteessa aina skootterilla ja mopolla laittomasti, sillä nämä vuokrattavat pyörät ovat aina moottoripyöriä, ei mopoja. Asia, jota harva tuntuu tiedostavan ja moni siksi päätyy rikkomaan lakia (ja matkavakuutuksen ehtoja) tiedostamattaan, sillä vuokraamothan eivät tästä puolesta ole kiinnostuneita. Olin varsin onnellinen että muistin itse ihan viime metreillä napata matkalle lähtiessä molemmat kortit mukaan, sillä muuten saarista olisi jäänyt aika paljon näkemättä.

Huolimatta huonosta alusta ja kevyesti penseästä asennoitumisesta saarihyppely-osuuteen, nautin elämästä saarilla melkoisesti. Ei tätä saariryhmää turhaan kehuta.

Elämä palmupuiden ympäröimänä ja turkoosin veden äärellä on väkisinkin aika mahtavaa.

Puolitoista viikkoa näillä saarilla meni yllättävän nopeasti, mutta poislähtiessä olin jo ihan valmis jatkamaan matkaa kohti Bangkokia. Kohtuullisen tiivistahtinen saarihyppely sopi omaan matkustustyylin vallan mainiosti, vaikka monelle näiden neljän saaren kattaminen mukavasti veisi kuukausia. Jälleen tullaan siihen, että mieltymyksiä on niin monenlaisia.

Kauniita rantoja. Julmetun upeita auringonlaskuja. Sydämellisiä ihmisiä. Upeaa luontoa. Ihmisvilinää ja totaalista hiljaisuutta. Kristallinkirkasta vettä. Tuulessa hulmuavia palmupuita. Herkullista ruokaa. Leppoisaa rantatunnelmaa. Sitä kaikkea mahtui näihin päiviin Tratin saaristossa.

Ne päivät oli lopulta aika mainioita. Lähdön hetkellä ei enää sitten harmittanutkaan ihan niin paljoa, että jaoin reilun kolmiviikkoiseni pohjoisen ja saarien välillä puoliksi. Kyllä se rantalomailu ihan tarpeeseen tuli, niinkuin matkaa suunnitellessa uumoilin.

Tratin saaret olivat loistava lomakohde. Näistä saarista on moneksi ja sieltä taitaa löytyä rantakohde ihan jokaiseen makuun. Ja ne todellakin ovat kaikkien niiden kehujen arvoiset (sitä Koh Changia lukuunottamatta). Silti, jos minulta kysytään, ei mikään näistä saarista lopulta kilpaillut Trangin saarien kanssa. Ne olkoot edelleen Thaimaan parhaat saaret minulle.