Niagaran putouksille oli korkeat odotukset, olivathan putoukset pääsyy edes päätyä koko toukokuisella retkellä Kanadan puolelle. Paljon kehuja paikasta kuulleena, oli myös into suunnitella vierailua kova. Ja kyllä niitä ideoita sitten myös syntyi. Piti mennä putousten taakse ihmettelemään veden pauhua aivan nenän edessä. Piti mennä veneellä aivan putousten alle. Piti käydä kävelemässä putouksilta lähtevillä luontopoluilla, laskea vaijeriliukua koskimaisemissa ja ihmetellä mahtipontisia putouksia ihan jokaisesta kuvakulmasta, niin Kanadan kuin Jenkkienkin puolelta. Tämä kaikki olisi mahdollista Niagaralla, ja vielä hyvin helposti tehtävissä. Ajattelin, että tulisi kiire toteuttaa tämä kaikki. No, toisin kävi.
Olen sitä useampaankin otteeseen todennut, että minulla on matkoilla käynyt keskimäärin jopa liian hyvä tuuri – säät suosivat, sairastelut loistavat poissaolollaan, ja muutenkin ongelmilta on tullut aina vältyttyä niin, että elämä maailmalla loistaa yleensä kilpaa taivaalla kirkkaana paistavan auringon kanssa. No, ihan tähän ei Niagaralla päästy.
Ongelmilta ja vastoinkäymisiltä onneksi vältyttiin, mutta se aurinko pysyi paksun pilvipeiton takana, jatkuvalla sateella höystettynä. Harmaa taivas, jatkuva sade ja epäsuosiollinen tuulensuunta aiheutti sen, että putouksien katselussa joutui käyttämään vahvasti mielikuvitusta niiden hahmottamiseksi, niitä ei nimittäin usvan seassa välillä meinannut erottaa ollenkaan. Ensin Toronto jätti kylmäksi, ja sitten Niagara märäksi. Ei jäänyt Kanadasta ihan liian hyvä mielikuvat, vaikka toki tästä nyt ei saakaan vetää yleistystä, jossa koko maan haukkuisin.
Vaikka sää oli surkea, niin optimistisina kuitenkin heti Niagaralle saavuttua suuntasimme vierailulle putousten taakse sillä ajatuksella, että ehkä läheltä katseltuna näkisi edes jotain. Lopputulos oli märkä suihku näköalatasanteella ja melkein nolla näkyvyys. Kuulemma tuulten puhaltaessa oikein on näköalatasanteella mahdollista katsella vain muutamien metrien päässä virtaavia putouksia kastumatta. Nyt jäljelle jäi vain läpimärkä olo sadeviitasta huolimatta. Vaikka tietysti putouksen pauhu melkoisen mieletön olikin, ei putousten takana kulkevissa tunneleissa tehty vierailu siis tuonut upeita maisemia ja mieletöntä kokemusta. Mutta positiivisesti ajateltuna kokemushan se vähän p*skempikin kokemus on!
Putousten takana vierailun jälkeen oli todettava, että kaikki muutkin aktiviteetit lienevät enemmän tai vähemmän pettymys näkyvyyden vuoksi, eikä sää näyttänyt koko vierailun aikana paranevan. Pöytä pyyhittiinkin sen seurauksena tyhjäksi kaikista niistä mielettömistä suunnitelmista, joita etukäteen oli, ja suunnattiin Skylon towerin huipulle brunssille pohtimaan mitä sitten tekisi. Vaikka parin sadan metrin korkeudessa oleva ravintola olikin selkeästi parhaat päivänsä nähnyt, eikä vetänyt edes etäisesti vertoja Toronton CN-Towerille, tarjosi se ylivoimaisesti parhaat näkymät putouksille. Ruoka taas ei ollut mistään kotoisin, mutta eipä toisaalta tätä hinnallakaan ollut pilattu, joten liikaa ei voikaa vaatia.
Lopulta sadekelille soveltuvan tekemisen keksiminen alkoi tuntumaan sen verran haastavalta, että Niagaran putousten vierailu Kanadan puolella muuttuikin shoppailuksi (tai sen yritykseksi) muutaman kilometrin päässä USA:n puolella olevassa fashion outletissa. Yleensä matkoilla kierrän kaupat kaukaa ja keskityn enemmän kohteisiin tutustumiseen, mutta sateisen harmaa, vahvasti 80-luvun tuulahduksia tarjoava Niagara ei tarjonnut yhtään ostarihengailua houkuttelevampaakaan vaihtoehtoa.
Vaikka useiden Yhdysvaltojen vierailujen jälkeen olenkin alkanut inhoamaan jenkkien rajamuodollisuuksia kaikkine tenttauksineen ja turvatarkastuksineen, oli tällä rajalla maahantulomuodollisuudet täydellinen vastakohta lentokenttien tervetulotoivotuksille. Ainakin Niagaran osalta Kanadan ja Yhdysvaltojen välinen raja on rajamuodollisuuksiltaan vaivaton, sillä kävellen tehty rajanylitys hoitui vain minuuteissa, eikä edestakaisin tehty suhaaminen (seuraavana päivänä lähdettiin Kanadasta uudestaan Yhdysvaltojen puolelle matkan jatkuessa New Yorkia kohti) aiheuttanut edes maahantuloviranomaisien kulmien kohoamista. Jos siis Niagaralla vierailet, niin älä turhaan pelkää rajamuodollisuuksia, vaan käy ihmeessä molempien maiden puolella!
Järjettömän kokoisesta outletistakin saatiin hyvin nopeasti tarpeeksi ja siirtyminen Kanadaan osoittautui vielä helpommaksi. Passintarkastuksessa virkailija lähinnä keskittyi haukkumaan naapurimaansa byrokratiaa ja läpi oltiin ennen kuin huomattiinkaan.
Mutta vaikka sade piinasi ja Niagara näyttäytyi harmaana, oli meillä myös hieman tuuriakin matkassa, sillä illalla saimme vielä todistaa mielettömän ilotulitusnäytöksen valaistujen putousten juurella. Putoukset valaistaan kyllä joka ilta, mutta toukokuussa ilotulituksia järjestetään vain pari kertaa viikossa, kesäkaudella melkeinpä joka toinen päivä. Jos siis satut Niagaralla vierailemaan, niin tarkista ihmeessä onko kyseisenä iltana myös ilotulitusnäytös. Raketit ammutaan kello kymmeneltä American Fallsien kohdalta, näkyen oikeastaan mistä vain putousten alueella.
Tällä reissulla Niagara ei siis onnistunut säväyttämään, mutta voin hyvin kuvitella, että aurinkoisena kesäpäivänä, tuulten ollessa suotuisat, on paikka varmasti upea!
You might also like
2 Comments
Onpa harmi, ettei tällä kertaa sää suosinut, mutta kuten sanoit, niin joskushan niinkin pakosti käy. Minäkään en oikein lämmennyt Niagaran putouksille enkä oikein ymmärrä niiden hehkutusta. Ja meidän siellä vieraillessa oli sentään ihan kohtuullisen hyvä kevät sää ja aurinkokin vilkutteli pilvien lomasta. Minulle se pahin pettymys oli se, että olin jotenkin hölmönä odottanu sellaista kansallispuistotyylistä kokemusta, jossa ihaillaan putouksia luonnon helmassa. No sitähän se ei todellakaan ole. Kaikista käymistäni isoista vesiputouksista Niagara on ehdottomasti kaikkein laimein kokemus.
Mä olen melkein helpottunut että sanot noin että Niagara on ollut se laimein, ei ehkä sitten ihan niin paljoa haittaa että oli vähän vaisu kokemus! Ja joo, sellainen kansallispuistofiilis on kyllä tuolta kaukana, en oikein tiennyt olisiko tuon keskustan huvipuisto-menon osalta pitänyt itkeä vai nauraa.
Se on vähän kurja, miten suuri vaikutus säällä on matkustaessa, mä ainakin itse huomaan että huono sää saa helposti fiiliksen koko paikasta katoamaan ja tulee tehtyä herkästi liian hätiköityjä tulkintoja koko paikan tasosta sää-angsteissaan, vaikka eihän sille kelille mitään mahda ja lähes kaikkialla niitä sadepäiviä vaan tulee vastaan.