Skopje jätti jälkensä

Hermoja raastava, kaatosateen aiheuttama liikennekaaos. Vettä kaduilla enemmän kuin autossamme maavaraa, puita kaatuneena tielle, sortuneiden penkkojen rysäyttämät kivenmurikat ajoradalla. Lisäksi järjetön määrä autoja yrittämässä päästä sinne, missä tiet on suljettu. Ja minä vuokra-automme ratissa.

Makedonian pääkaupunki Skopjeen saapuminen meinasi saada verenpaineet ylös heti reissumme alkuun, mutta onneksi en ole panikoivaa sorttia. Onneksi myös vuokra-automme ja parisuhteemme selvisi vahingoittumattomina Skopjen järjestämästä tervetulotoivotuksesta, olisi voinut matka muuten lähteä heti alusta asti väärille raiteille.

Saavumme Skopjeen, road trippimme ensimmäiseen kohteeseen pitkän matkapäivän päätteeksi illalla. Ja vastassa on täysi liikennekaaos, selkeästi toimimaton infra ja sotkuinen kaupunki. Hotellimme on erittäin siisti, mutta muuten kaupunki vaikuttaa ränsistyneeltä ensivilkaisulla. En tiennyt mitä odottaa Skopjesta, joten pettymään en pääse, pystyin vain toteamaan että onneksi täällä ei olla kuin kaksi yötä.

Seuraavana aamuna lähdimme tutustumaan kaupunkiin tarkemmin. Skopje on varsin pieni ja tuntematon pääkaupunkina, kohokohtia ei etukäteen tehdyn selvittelyn perusteella tuntunut hirveästi olevan. Sen päänähtävyydet on nopeasti paitsi lueteltu, myös kierretty etäisyyksien ollessa lyhyet.

Yksi suositelluimpia kohteita Skopjessa vieraileville on retki Mount Vodnon päälle. Lyhyt bussimatka ja gondoli-nousu vie sinut kaupungin kupeessa kohoavan vuoren päälle. Täällä pääset paitsi katselemaan maailman suurinta ristiä, myös katselemaan maisemia yli Skopjen ja ympäröivien vuorien. Voin hyvin suositella reissua vuoren päälle kyllä, mutta mitään varsinaista wau-fiilista se ei aiheuttanut. Risti on itseasiassa aika ruma ja vaikka esimerkiksi Rion Cristo Redentor näyttää varsin vaatimattomalta kokonsa puolesta, niin muutoin se sitten ainakin omasta mielestäni pesee Skopjen ristin mennen tullen, aivan kuten moni muukin näkemäni “iso risti”. Ylös vuorelle voi kuitenkin oikein hyvin tulla hetkeksi ihailemaan maisemia ja paeta keskikaupungin kuumuutta ja väkijoukkoja. Parissa tunnissa on koko retki tehty jos sopivasti osut gondoleille, ne nimittäin operoivat vain joka tunnin ensimmäisellä puoliskolla.

Muutoin Skopjen nähtävyydet keskittyvät pienelle alueella aivan keskustassa. Aloitimme kiertämällä ulkoreunoja – kävelimme pitkin vaatimatonta kävelykatua, jota eräs kuppilan omistaja tituleerasi Skopjen 5th avenueksi. Muistan ajatelleeni että eipä mene kovin hyvin tällä kaupungilla. Muutama kuppila, moskeija ja paljon rakennustyömaata. Ihmisiä ei juurikaan. Jatkamme matkaa kohti entistä rautatieasemaa. Se on aikanaan pommitettu puoliksi matalaksi. Sitä ei koskaan ole jaksettu täysin korjata, vaan pystyyn jääneessä osiossa on nykyään museo, sen vieressä kasa sortuneita seiniä.

Kävelemme läpi läheisen tori-alueen – kaupan on kaikkea maan ja taivaan välillä. Jatkamme kaupungintalon ohitse keskustaan. Ihmettelemme kymmeniä patsaita ja maalilla töhrittyjä rakennuksia. Vaikka Skopje on rauhallinen ja melko turvallinenkin kaupunki, ovat maalijäljet muistona tuoreista protesteista. Maassa kytee pinnan alla ilmeisen kovaa, vaikka tunnelma satunnaiselle matkaajalle välittyykin leppoisana. Kaikkialla on myös rakennustelineitä. Se viestii siitä, että vanhoja, arvokkaan näköisiä rakennuksia korjataan, yleisilmettä siistitään.

Vaikka Skopjen keskusta-alueen kadut näyttävät vielä osittain kovin rosoisilta ja ränsistyneiltä, rakennustelineiden määrästä päätellen ilme tulee lähivuosina siistiytymään. On helppo uskoa, että Skopjen keskustasta tulee varsin kaunis, sikäli mikäli huono rakennuslaatu ei saa keskustaa ränsistymään ennenaikojaan. Keskusta on nimittäin rakennettu isolla kädellä uusiksi Skopje2014-hankkeen myötä – hankeen, jota moni kritisoi. Kyseisen hankkeen myötä Skopje on nimittäin paitsi saanut paitsi uus-vanhan keskusta-alueen, myös kyseenalaisen tittelin Euroopan kitch-pääkaupunkina. Vanhoilta ja arvokkailta näyttävät rakennukset ovat todellisuudessa suurilta osin vain kuorta, täysin puhtaalta pöydältä viime vuosina pystyyn nousseita jäljitelmiä. Hotellimme henkilökunnan mukaan laatu on niin kuraa, että vaikka muutaman vuoden päästä kaupunki onkin ehkä kauneimmillaan, on se jo 10 vuoden kuluttua täysin rapistunut.

Siirrymme joen toiselle puolelle vanhan kaupungin alueelle, ohittaen keskusaukion nopeasti, juuri kiinnittämättä yksityiskohtiin huomiota, sillä palaamme tänne myöhemmin. Näköpiirissä siintää linnoitus, sitten vanhan kaupungin kapeat kujat ja niiden takaa aukeaa basaari-alue. Väkeä on paljon, turisteja kuitenkin hyvin vähän.

Aurinko paahtaa kuumana ja kauppa käy. Tunnelma on jotenkin ihanan aito ja arkinen. Vaikka basaari ja sen takana levittyvät alueet eivät ole kovin kauniit, täällä jotenkin viihtyy. Kokemukset Skopjesta sen kuin paranevat, alan vähitellen pitämään kaupungista.

Mitä pidemmälle päivä etenee, sitä lähemmäksi kaupungin ydintä – keskusaukiota ja Aleksanteri Suuren suihkulähdettä keskitämme kiertelymme. Mitä lähemmäksi tätä kaupungin sydäntä saavumme, sitä kauniimmaksi ja siistimmäksi kadut muuttuvat. Vaikka joiltain osin keskustan uudistamisen osalta voi miettiä onkohan nyt mennyt hieman yli, alan enemmän ja enemmän pitämään kaupungista.

Kaupungin ydin on toki päiväsaikaankin ihan nätti, mutta auringon laskiessa tunnelma on kuin elokuvissa. Auringon tippuessa, taivaan maalautuessa punaisen ja sinisen eri sävyillä joenrannan tuntumassa keskusta muuttuu hurmaavan kauniiksi – rakennuksien ja siltojen valaistukseen on todella panostettu, aukion suihkulähteet valoineen ja patsaineen tuovat lisää luonnetta. Lapset leikkivät, aikuiset nauravat ja juttelevat, tuntuu kuin kaupunki heräisi henkiin kuuman päivän muuttuessa lämpimäksi illaksi. Valojen sytyttyä jostain ilmestyy hevoskärryjä, ympäri aukiota levitellyistä kaiuttimista alkaa jossain kohtaa kuulua klassista musiikkia jonka tahtiin suihkulähteet tanssivat.

Tunnelma muuttuu auringon tippuessa lähes epätodelliseksi – täysin erilaiseksi kuin päivänvalossa. Jos voit asiaan vaikuttaa, vieraile Skopjen keskustassa ilta-aikaan, et kadu valintaa. Tällaista tunnelmaa olisin voinut odottaa kokevani Wienissä, mutta en todellakaan pienessä ja rosoisessa Skopjessa. Vaeltelen hetken aukiolla päämäärättömästi, aistien tunnelmaa lämpimänä kesäiltana, nauttien ilmapiiristä, yrittäen samalla ikuistaa tätä näkyä kuviin. Tiedän kuitenkin epäonnistuvani surkeasti, kuviin tunnelmaa ei vain kykene ikuistamaan. Voin vain toivoa, että kuvia myöhemmin katsoessani kuitenkin muistan tämän hetken – kuulen sen musiikin ympärilläni, muistan sen epätodellisen tunnelman.

Vaikka vain joitakin hetkiä aiemmin olin jo valmis suuntaamaan hotellille, tuntuu  auringon laskiessa yhtäkkiä siltä, että jollain tapaa en haluaisi lähteä täältä ollenkaan, siitäkin huolimatta että kaupunki onkin jo tullut kierrettyä. Seuraavana aamuna on kuitenkin aika jättää hyvästit jopa hiukan haikein mielin, ja jatkaa matkaa.

Vaikka Skopjen ja minun kohtaaminen ei alkanut ruusuisesti, se koheni jatkuvasti sitä mukaa, mitä pidemmälle vierailumme eteni. Lähtiessä en enää muistellut rosoisia katuja, ränsistyneitä rakennuksia, tai vaatimatonta ristiä vuoren päällä. Muistelin vain ydinkeskustan yllätyksellisyyttä, lämmintä tunnelmaa, hurmaavia musiikin tahdissa tanssivia suihkulähteitä ja joenrannassa levittyvää kauneutta. Lopulta Skopje myös oli koko kolmiviikkoiseen kierrokseemme kuuluneista kaupungeista suosikkini. En taaskaan odottanut mitään, sain yllättyä positiivisesti. Se ei todellakaan ollut rakkautta ensisilmäyksellä, mutta Skopje jätti kuitenkin lopulta jälkensä.