“Tallinna on niin tylsä ja tavallinen”. Vai oliko sittenkin vain asenteessa vika?

Kuinka suuren osan kansainvälisessä mittakaavassa pienehkön pääkaupungin nähtävyyksistä ehtii näkemään kolmen yön vierailulla? Yleensä omilla matkoillani ainakin kaikki, parhaimmat vielä kolmeen kertaan. Toisin kävi tällä kertaa. Mainitsin edellisessä postauksessa, että kesäloma suuntautuu tänä vuonna ihan vain lähialueille ja se lähti käyntiin lyhyen Suomenlinna-vierailun jälkeen matkaamalla laivalla lahden yli Tallinnaan. Olen käynyt Tallinnassa pari kertaa lapsena, silloin kun vielä Mustmäen torilla vierailu oli suomalaisten kesäloman kokokohtia ja sieltä hankituissa Adibaksen nappiverkkareissa tuli tanssittua Mr. Presidentin Coco Jamboa pirattilevyltä CD-soittimella kuunnellen ainakin kuukausi reissun jälkeen. Aikuisiällä Tallinnassa on tullut käytyä vain kerran, sekin yli 5 vuotta sitten työreissulla ja ihan vain päiväseltään, silloin ei siis liikaa kaupunkia tullut kierreltyä. Voin siis rehellisesti sanoa, että ennen viime viikkoa en juurikaan Tallinnaa tuntenut ja siksi sinne ihan innolla lähdinkin.

Matkaan lähtiessäni kuvittelin vielä ehtiväni kiertämään kaupunkia riittävästi tuon vierailun aikana, mutta näin turisti-näkökulmasta ajateltuna oli kuitenkin tavallaan harmi, että viikonloppu oli lopulta aikalailla täyteen buukattu ohjelmaa. Kolme päivää kului harrastustoiminnan parissa “kouluttautuessa” päivästä aamuun, eikä nähtävyyksien kiertelyyn sitten jäänytkään paljoa aikaa tai energiaa. Muuten kuin turistin näkökulmasta taas ei harmita että kaupunkiin ei täysin ehtinyt tutustumaan – Hauskaa oli, vaikkei Alexander Nevskyn katedraalia tullutkaan nähtyä muuten, kuin kaukaa liikkuvan auton ikkunasta. Jäipä taas syy tulla takaisin.

Syy, miksi Tallinnassa ei ole pahemmin aiemmin tullut käytyä, on ihan puhtaasti oma (nyt kohtuullisen idioottimaiselta tuntuva) mielipide siitä, että Tallinna on liian lähellä ja liian tylsä matkakohde, jotta sinne lomapäiviä kannattaisi suuremmin uhrata. Jos vaihtoehtona on kahden tunnin laivamatka Tallinnaan tai 2-3h lento ihan mihin vaan eurooppalaiseen kaupunkiin, olen aina valinnut kahta sekuntiakaan miettimättä jälkimmäisen. Mutta kaikkea kanssa. Täytyy sanoa, että nyt kun kaupunkiin vähän pääsi kurkkaamaan, niin tuo ajattelutapa tuntuu aika urpolta. Pari kertaa tuon kolmen päivän aikana tuli Tallinnan vanhaa kaupunkia kierreltyä sen verran, että jouduin toteamaan kaupungin olevan enemmän kuin sen perinteisen “ihan kiva”-tuomion arvoinen. Tallinna yllätti ja isosti!

Pidin aivan valtavasti vanhan kaupungin sokkeloisista kujista, kauniista rakennuksista ja valtavan eläväisestä ilmapiiristä. Ihmisiä oli joka lähtöön, mutta vain positiivisessa mielessä. Vanhasta kaupungista huokui iloisuus ja rentous, kadut olivat puhtaat ja rakennukset hyvässä kunnossa. Terassit olivat täynnä iloisia ihmisiä ja aurinko paistoi. Miten siis kaupungista olisi voinut olla pitämättä? Toki vähän kauemmas vanhasta kaupungista mentäessä neuvosto-ajan jäljet olivat helposti havaittavissa, mutta ydinkeskustan alueella, jonne lähes kaikki kaupungin meno keskittyy, olo oli kuin missä muussa eurooppalaisessa kaupungissa tahansa. Totesinkin jossain välissä että ei se Tallinna juurikaan vaikkapa esimerkiksi Prahasta eroa tunnelmaltaan muuten kuin että brittien sijaan ne ovat suomalaiset, jotka kaduilla örveltävät ja että kaupunki on vain paljon pienempi mittakaavaltaan. Tallinnassa, kuten myös aiemmin samalla viikolla Suomenlinnassa vieraillessani, olin itseasiassa positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka paljon turisteja oli liikkeellä, ja nimenomaan niitä ei-suomalaisia.

Vaikkei lyhyistä kierroksista vanhassa kaupungissa sinäänsä jäänyt paljoakaan hyviä vinkkejä jaettavaksi, niin sanottakoon edes tämä: Se mikä Tallinnassa tuli huomattua nopeastikin, oli taksien kirjava hinnoittelutapa. Tallinnassahan taksiyhtiöt saavat itse vapaasti määrittää taksansa, eikä hinnoittelua säädellä ollenkaan, riittää kunhan vain yhtiö taksansa ilmoittaa kaupungille. Eli meno on hyvin erilaista kuin meillä sääntely-Suomessa. Taksilla tuli liikuttua useampaan otteeseen tuon kolmen päivän aikana ja hyvin tuli todettua se, että kannattaapa oikeastikin hieman katsoa sitä taksa-listaa auton takaovessa, tai voi käydä huonosti. Noin esimerkkinä samasta neljän kilometrin matkasta maksettiin meidän seurueessa hinnat 4€, 8€ ja 20€. Toisella kerralla kahden kilometrin matkalla menomatkalla mittarista pyörähti summaksi 13€, paluumatkalla taas 4€. Ja kaikki siis ihan mittarin mukaan, ilman mitään varsinaista vilunkia. Eli jos takalasissa aloitustaksa on 5€ ja kilometritaksa 2€, kannattaa miettiä kahdesti, onko juuri se taksi sinua varten.

Tallinna vakuutti kyllä vahvasti minut siitä, että ennakkoasenteet voisin viimein heittää romukoppaan. Samalla tuli myös todettua että tänne haluan kyllä takaisin. Hyvin nopeasti kaupungin aiempi “liian lähellä”-heikkous vaihtui “tänne voi tulla milloin vaan”-vahvuudeksi. Tulipa tuossa jo pari päivää sitten heitettyäkin ilmoille idea, että jospa vaikka joulumarkkinoita lähtisi sinne loppuvuodesta katsastamaan.