Telttaillen Afrikkaan

”Kollega suositteli sellaista autoa, jonka päällä on teltta”, Olli sanoi eräänä päivänä kun tuleva Namibian reissu tuli ohimennen puheeksi. Ja naurhati perään hienoisesti huvittuneena.

”Joo, mä oon vähän kattellu, et sellanen voisi olla hyvä!”, totesin perään.

Hiljaisuus.

Kohoavat kulmakarvat.

Katse joka huutaa kysymystä ”ootko sä nyt ihan tosissas?”

”Kyllä sä tiedät, että mä sellaisessa nukun helposti, mutta en kyllä näe neitiä ihan heti nukkumassa teltassa keskellä Afrikkaa” oli hetken päästä vastaus. Todellisuudessa herra ei varmasti kymmenen yhteisen vuoden aikana ollut kertaakaan nähnyt neitiä telttailemassa edes ajatuksentasolla, missään maassa.

Eikä tainnut kovin moni muukaan nähdä. Kun matkan lähestyessä kerroimme tutuille tulevasta Afrikan seikkailusta, jo pelkästään kohdemaa herätti ihmetystä. Kun sitten tuli vielä puheeksi telttamajoitus, reaktiot vaihtelivat laajalla skaalalla huvittuneesta kauhistuneeseen. Jotkut epäilivät vielä tulleensa kusetetuksi, eikä se ihme ollut, sen verran poikkeuksellinen ratkaisu tämä meillekin oli.

Minä olen kaukana stereotypisestä eräretkeilijästä. Kaapistani löytyy kasapäin korkokenkiä ja jakkupukuja, goretexiä sen sijaan ei juurikaan. Olen kasvanut keskellä korpea, kaukana katuvaloista, mutta silti aina viime vuosiin asti kammoksunut ajatusta metsässä kävelystä.

Kun lähtökohtaisesti matkoja varatessa vaadin, että hakukriteereissä majoituksen osalta on vähimmäisvaatimuksena keskeinen sijainti, 4 tähteä, wifi ja aamupala, ei tätä ratkaisua hyvällä mielikuvituksellakaan voi sanoa normaaliksi. Ja sitten kun vielä tietää, että minä en koskaan ennen tätä matkaa ollut teltassa nukkunut (pl. ne pari hassua kotipihassa yövyttyä yötä joskus 90-luvulla), voisi tätä ratkaisua pitää lähes mielenvikaisena.

Jatkuvasti sitä kuulee kuitenkin sitä höpötystä oman mukavuusalueen ulkopuolelle menon tärkeydestä, joten ehkä tämä oli myös sitä. Tai sitten taas tarvetta vaihtelulle. Matkoilta haen kuitenkin niitä uusia elämyksiä ja kokemuksia – silläkin riskillä että aina ne eivät osoittaudu menestyksekkäiksi.

Useampi yö telttamajoituksessa olisi voinut olla täysi katastrofi. Siitäkin mahdollisuudesta keskusteltiin etukäteen ja todettiin, että jos teltta ei miellytä, jokaisessa yöpymispaikassa (tai niiden lähistöllä) on kuitenkin sitten myös mökkimajoituksia. Jos alkaisi liikaa ahdistamaan, niin aina voisi luovuttaa ja siirtyä takasin normaaliin majoitustapaan.

Mökkimajoitus-optio ei kuitenkaan tullut lopulta tarpeeseen, sillä ihastuin täysin meidän pieneen telttaan auton katolla! Viimeisenä telttamajoitus-aamuna kellon soidessa, tunsin jopa pientä haikeutta kömpiessäni auton katolta alas viimeistä kertaa.

Ennen matkaa olin varma, että kuusi yötä teltassa olisi minulle enemmän kuin riittävästi, siksi osa Namibian öistä oli jo etukäteen varattu kunnon hotelleissa nukuttavaksi. Lopulta olisin viihtynyt teltassa huomattavasti pidempäänkin. Korvienväliänikin enemmän huolta etukäteen aiheutti selkäni. Pitkät ajomatkat yhdessä telttamajoituksen kanssa oli iso riski omalta kannaltani, sillä muutama vuosi takaperin iskenyt välilevynpullistuma saa yhä vääränlaisessa sängyssä pari yötä nukuttuani aikaan sellaiset kivut, että kärsin niistä pahimmillaan jopa seuraavat kaksi viikkoa. Toki sen lisäksi leirielämä yhteisfasiliteetteineen ei kuulostanut kovin hohdokkaalta. Naureskelinkin, että tässä jos jossain pistetään tällainen kermaperse koetukselle.

Mutta vielä mitä! Nukuin paremmin kuin keskimäärin huippuhotellissa, eikä selänkään kanssa ollut kertaakaan ongelmaa! Nukuin jopa niin hyvin, että en ensimmäisenäkään yönä herännyt leirin läheisyydessä metelöivän leijonan karjuntaan. Pieni puuhastelu leiripaikalla puolestaan oli vain hauskaa vaihtelua tyypilliselle hotellielämälle ja ihan ehdoton huippu oli se, että joka aamu ei tarvinnut pakata laukkuja, tavaroiden ollessa aina valmiina autossa. Ja ei se päivä kovin huonosti ala, kun heräät auringon noustessa ja ensimmäisenä näet tällaisia maisemia, eikä ketään muita ole näköpiirissä ollenkaan.

Teltta auton päällä herätti ensimmäisenä ajatuksena omalla kohdallanikin hiukan hilpeyttä, mutta se osoittautui lopulta järjettömän käteväksi ja mukavaksi ratkaisuksi. Teltta oli auton päällä kiinteästi, pakattuna nättiin pieneen nippuun. Teltan pystytys täyteen nukkumisvalmiuteen sujui helposti ensimmäisestä kerrasta lähtien alle viidessä minuutissa, eikä pakkaaminen vienyt yhtään sen enempää aikaa. Patja ja petivaatteet säilyivät teltan sisällä myös sen ollessa pakattuna, joten peti oli aina pedattuna, kunhan vain teltta oli pystyssä. Takakontissa kulkivat mukana niin jääkaappi, ruuanlaittovälineet kuin ruokaryhmäkin. Kaikki tarpeellinen tuli auton mukana, joten mitään erityisiä retkeilyvälineitä ei tarvinnut itse mukaan ottaa. Toki monet samat edut on myös asuntoautoissa, mutta  reissulla jolla ajokilometrejä tulee runsaasti, on tässä ratkaisussa ison etuna nelivedon ajomukavuus.

Leirien taso taas vaihteli valtavasti ja taisimme päästä todistamaan matkan aikana kaksi ääripäätä. Siinä missä Sossusvlein porteilla jokaiselle leiripaikalle kuului oma siisti vessa ja suihku, sekä pieni keittonurkkaus, ei Spitzkoppessa juoksevaa vettä tai sähköä ollut tarjolla kilometrin säteellä. Etoshan leireissä puolestaan oli aina jokaisella leiripaikalla oma nuotio ja sähköt, mutta suihkut ja vessat olivat yleiset – onneksi kuitenkin pääsääntöisesti melko siistit sellaiset, ainakin Afrikka-standardilla. Jokaisesta leiristä löytyi lisäksi pieni kauppa ja ravintolat, eli laiskuuden iskiessä ruokaa sai, vaikka ei itse jaksaisi kokatakaan. Useimmistä löytyi myös pieni uima-allas – tosin pääsääntöisesti vesi oli sen näköistä, että pulahdus ei tuntunutkaan altaan reunalle päästyä niin houkuttelevalta ajatukselta.

Tässä yhteydessä tulee helposti ajateltua, että voisi sanoa, että hullulla on halvat huvit. Paitsi että ei se tämäkään ratkaisu aivan ilmainen ollut. Auton vuokra telttailuvälinein ja täydellä vakuutuksella oli noin 120euroa päivältä. Lisäksi luonnonpuistojen sisällä majoittuessa pelkkä leiripaikkakin oli kallis, keskimäärin noin 40euroa kahdelta hengeltä ja yhdeltä autolta yötä kohti. Eikä se edes sisältänyt luonnonpuistomaksua. Kun muistaa, että olimme kuitenkin Afrikassa, ja suhteuttaa tämän alueen yleiseen hintatasoon, on halpuus kaukana. Tosin, ne lodge-majoitukset olivat myös aika rapsakan hintaisia.

Etukäteen se pelotti. Jälkikäteen mielessä on lähinnä tyytyväisyys, että uskalsin lähteä kokeilemaan jotain näin täysin normaalista poikkeavaa.

Joku joskus sanoi, että helvetti jäätyy ennen kuin minä vapaaehtoisesti nukun teltassa. Kauas on niistäkin ajoista onneksi päästy.

Jäikö traumoja? Ei. Nautinko? Kyllä. Lähtisinkö uudestaan? Ehdottomasti.