”Jos me mennään Norjaan, niin sitten todellakin käydään Trolltungalla. Ja ollaan sielä yötä!”.
”Selvä” oli Ollin vastaus, vaikka olen täysin varma, että herralla ei ollut käsitystäkään mistä puhuin.
Trolltungan vaellus oli ainoa juttu, jonka ehdottomasti halusin Norjassa kokea kesälomallamme, kaikki muu olisi bonusta. En tiedä miksi se lopulta oli niin kovasti ylitse muiden mielikuvissani, mutta onneksi paikka ei tuottanut pettymystä, vaan oli lopulta myös parasta mitä koko loman aikana tehtiin. Ehkä osansa oli siinä, että tämä kokemus ei päästänyt helpolla, tai ehkä se oli siinä, että telttailussa oli vielä pientä uutuudenviehätystä. Tai ehkä se vain kokonaisuudessaan oli meille lopulta niin normaalista poikkeava tapa viettää kesälomapäiviä, että se jäi niin kirkkaasti mieleen. Todennäköisesti syy kokemuksen mieleenpainuvuuteen oli sekoitus näitä kaikkia.
Etukäteen löytyi todella vähän tietoa siitä, millaiset mahdollisuudet Trolltungalla edes olisi yöpymiselle. Olin kyllä löytänyt satunnaisia mainintoja telttailusta, joten tiesin yön yli retkeilyn olevan täysin mahdollista, mutta tarkempaa tietoa tästä ympäristöstä ei sitten kerrottu. Ennen Trolltungaa olimme jo käyneet patikoimassa sekä Kjeragboltenilla, että Preikestolenilla, eikä näkemäni perusteella kumpikaan kovin kummoisia mahdollisuuksia tarjonnut telttailulle muualla, kuin suoraan sileän kallion päällä.
Kieltämättä lähdön hetkellä siis hieman arvelutti. Eihän meistä kumpikaan suuri eräretkeilijä ollut, vaikka toki telttaillen oltiin alkuvuodesta Afrikassa, ja kesälläkin joitakin öitä vaelluksella teltassa yövyttiinkin. Mutta Norjan tunturit on ihan eri luokkansa, ja täällä jos jossain ei luonnon raakaa voimaa siedä aliarvioida.
Koska lähdimme vasta puolen päivän jälkeen matkaan, oli mennessä vastaantuleva ihmisvirta lähes jatkuva kun päiväpatikoijat palasivat kohti lähtöruutua. Väsyneet askeleet, kyllästyneet katseet, hikiset naamat. Ne kaikki kertoivat siitä, kuinka kuluttava Trolltungan reitti on. Mitä lähemmäs kohdetta pääsimme, sitä iloisemmaksi katseet kuitenkin muuttuivat. Ne taas kertoivat siitä, kuinka upea Trolltunga oli. Vastaan tuli myös runsaasti väkeä, jolla näytti olevan täysi rinkka mukana, jotkut vielä mainitsivat yöpymisen olleen upea kokemus. Se vain vahvisti ajatusta siitä, että kyllä tästä on hyvä yö tulossa.
Pääsimme perille kun lähes kaikki päiväretkeilijät olivat jo lähteneet takaisin. Poissa olivat tuntien jonot kielekkeelle, sekä puheensorinan täyttämät kalliot. Sellaisena Trolltunga yleensä kuvataan. Sen sijaan paikalla oli vain pieni kourallinen ihmisiä ja tuo kuuluisa kallionkieleke keikkui edessämme, ympärillä lähes täydellinen hiljaisuus jokaisen paikallaolijan vain nauttiessa luonnonrauhasta. Tällaisena minä Trolltungan halusin kokea, ja tässä kohtaa olin ikionnellinen, että Olli suostui toteuttamaan tämän(kin) pähkähullun ideani suuremmin kyseenalaistamatta.
Lepäilimme kielekkeen läheisyydessä, nauttien maisemista ja seesteisestä tunnelmasta. Napsittiin kuvia ja ihmeteltiin, että on tämä maapallo mieletön paikka. Olo oli väsynyt, mutta samalla niin tyytyväinen.
Aurinko alkoi nopeasti laskemaan, joten oli kuitenkin aika jättää Trolltunga hetkeksi rauhaan ja etsiä sopiva paikka yösijaksi. Kävi ilmi, että sopivia paikkoja teltan pystytykseen olisi pienelle armeijalle. Noin sata metriä Trolltungan kielekkeen ohi käveltyä nimittäin aukeaa valtavan laaja, ja telttailuun täydellisesti soveltuva alue, johon majansa pystyttää. Ja niin oli moni tehnytkin. Toista kymmentä telttaa näkyi näköpiirissä sillä hetkellä kun paikalle pääsimme. Iltaan mennessä telttojen määrä oli tuplaantunut, eli ei tämä enää mitenkään poikkeuksellinen ratkaisu ole. Silti, jokainen telttakunta hakeutui kunnioitettavan etäisyyden päähän toisistaan, joten missään vaiheessa ei muut retkeilijät päässeet häiritsemään rauhaa. Meilläkin lähin teltta oli lopulta yli 100metrin päässä, joten täydellinen hiljaisuus vallitsi koko illan ja yön.
Valitsimme paikan aivan vuorenrinteen reunalta. Teltalta noin 10metrin päästä lähti pystysuora seinämä alas laaksoon. Harvemmin on tullut pidettyä koira niin tiukasti remmissä, kuin tuolloin. Kyllä sitä kaikenlaisissa luksushotelleissa on tullut yövyttyä, mutta tällaisena urbaanina kermaperseenäkin on todettava, että ei niistä mikään kyllä vedä vertojaan tälle asetelmalle. Enkä myöskään usko että trangialla kokattu valmispasta maistuu hetkeen niin hyvältä, kuin tuona iltana.
Valitsemamme telttapaikan vierestä löytyi mukavasti myös puro, josta ottaa juoma- ja ruokavedet. Mutta mikä parasta, joitakin metrejä ennen lopullista laaksonreunaa, putosi tuo samainen puro noin 1,5metriseltä kielekkeltä siten, että se tarjosi myös täydellisen suihkun! Tai no, täydellisen ja täydellisen, onhan vesi suoraan vuorilta valuvaa lumien sulamisvettä, mutta onneksi säännöllinen avantouinti on paksuntanut nahkaa niin, että jääkylmässä vedessä pystyi peseytymään. Olen kyllä aivan varma, että läheisiltä telttapaikoilta kuikuiltiin meidän suuntaan ja katseltiin kauhistuneena hullujen suomalaisten puhaa… Mutta voi taivas mikä olo sen jälkeen olikaan kun ”suihkun”raikkaana puki puhtaat ja lämpöiset vaatteet päälleen ja istahti katselemaan noita maisemia! Kuulemma se Ollin rinkassaan raahaama kylmä olutkin maistui melkoisen mahtavalta sillä hetkellä…
Illan hämärtyessä, auringon pudottua jo horisontin taakse, lähdin vielä uudestaan käymään Trolltungan kielekkeellä. Sillä kertaa sain olla täysin yksin. Istua ja katsella auringonlaskun värittämää taivasta ja katsella alas Ringedalsvatnetille. Siitä hetkestä ei voinut kuin nauttia. Vain minä ja pitkään unelmoimani maisema. Vaikea sitä tunnetta on selittää. Täydellistä rauhaa ei toki kovin pitkään kestänyt, ennen kuin paikalle tuli muutama muu telttailija, mutta se oli riittävästi. Oli aika mennä nukkumaan.
Aamu valkeni hyvin nukutun yön jälkeen utuisena. Sininen taivas vielä päästi auringonsäteet hyvin lämmittämään lähes pakkasen puolelle mennyttä ilmaa, mutta alhaalla laaksossa pilvet alkoivat jo kertymään. Aamiaista syödessä aivan rinteen reunalla katselimme, kuinka pilvet kipusivat maagisen näköisesti alhaaltapäin ylös pystysuoraa kallioseinämää.
Aamupalan ja tavaroiden pakkailujen aikana pilvimassa sen kun lisääntyi ja siinä kohtaa, kun pääsimme takaisin Trolltungalle, oli näkyvyys jo selkeästi heikentynyt. Hetken muiden retkeilijöiden kassa juteltuamme pilvet olivat jo lisääntyneet niin, että edes muutamien kymmenien metrien päässä olevaa kielekettä ei nähnyt, alhaalla levittyvästä laaksosta puhumattakaan.
Yksi kerrallaan paikalle saapui lisää päiväretkeilijöitä ja pettymyksen määrä kasvoilla oli valtava heidän saadessaan tuijottaa pelkkää sumuseinää. Voin vain kuvitella sen pettymyksen tunteen, joka siinä kohtaa valtaa, ensimmäiset paikalle saapuneet kun olivat lähteneet matkaan jo kello viideltä aamulla ja saaneet taivaltaa kirkkaalla kelillä, joten mikään tuskin valmisteli tähän. Jossain kohtaa totesimme, että eiköhän ole aika heittää rinkat taas selkään ja aloittaa matka kohti parkkipaikkaa.
Vähitellen pilvien määrä vain lisääntyi lisääntymistään ja jossain vaiheessa ne muuttuivat sadepilviksi niin, että puolet paluumatkasta käveltiin vesisateessa. Norjan sää näytti taas kyntensä. Ei voinut olla muuta kuin onnellinen että oli lähtenyt edellisenä päivänä matkaan ja saanut nauttia niistä maisemista lähes pilvettömissä maisemissa.
