Tylsä, tylsempi, Windhoek

Kerroin edellisessä jutussani Namibian reitistämme päällisin puolin. Mainitsin siinä, että yhteistä kaikille vierailemillemme kohteille oli se, että ne ansaitsevat kehuja. Parempi heti alkuun todelta, että nyt on nostettava käsi ylös virheen merkiksi! Tajusin nimittäin vasta nyt, että tuo ei kyllä sittenkään aivan täysin pidä paikkaansa ja tämä väite on nimittäin oikaistava, sillä tarkoitus ei suinkaan ollut antaa vääristynyttä kuvaa. Sanotaan, että poikkeus vahvistaa säännön, niin nytkin. Nimittäin reittimme alku- ja loppupisteenä toiminut pääkaupunki Windhoek, se oli kohde, josta niitä positiivisia asioita on aika työlästä yrittää löytää. Kaupunki nimittäin oli aivan tappavan tylsä! Onneksi kuitenkin vain kuvainnollisesti.

Saavimme Windhoekiin aikaisin uudenvuoden aattoaamuna. Jo lähes tunnin mittaisen matkan aikana lentokentältä kaupungin keskustaan ihmettelin, kuinka teillä on hyvin hiljaista, lähes autiota. Olin kuitenkin kuullut jo ennen matkaa, että Namibia on harvaan asuttu maa, eikä väenpaljoutta ole helppo löytää. Ajattelin, että pääkaupungissakin ehkä se meno keskittyy sitten vain hyvin pienelle alueelle. Hyvin pian keskustaan saavuttua oli selvää, että näin ei ollut. Ympärillä vallitsi lähes täydellinen hiljaisuus. Hotellimme sijaitsi aivan kaupungin ytimessä, pääkadulla. Autosta ulos hypättyäni ihmettelin ympärillä levittyvää hiljaisutta ja olin varma, että olin ymmärtänyt jotakin väärin, ehkä hotellimme sitten ehkä ollutkaan niin keskustassa kuin luulin? Kävi ilmi, että olin väärässä, se ei paljoa keskeisemmällä sijainnilla enää olisi voinut olla.

En kuitenkaan lannistunut hätäisesta ensivaikutelmasta, vaan lähdimme tutkimaan kaupunkia sillä oletuksella, että kyllä tuolta nyt jotain nähtävää on tultava vastaan. Kävelimme ympäri keskustaa, valitettavasti yhä kasvavan hämmennyksen valtaamana. Kun autiomaisen tunnelman aiheuttaman hämmennyksen yli pääsi, oli seuraava havainto se, että kaupunki oli yllättävän siisti. Pohdimme kävellessämme, että jollain tavalla kaupunki jopa muistutti olemukseltaan jotain hylkäyksen partaalla olevaa Etelä-Amerikkalaista pikkukaupunkia, eikä se suinkaan vastannut mielikuviani afrikkalaisesta pääkaupungista. Minun mielikuvissani afrikkalainen pääkaupunki on kaaottinen, likainen, meluisa, levoton ja elämää kuhiseva. Niissä mielikuvissa kadut pölisevät, ihmiset kävelevät tienlaitoja isoine kantamuksineen ja puheensorina täyttää kadunkulmat. Todellisuudessa hotellille kävellessämme minun teki mieli heittää kärrynpyörää pääkadulla. Olen varma, että olisin saanut tehdä sen ilman, että kukaan huomaa ja varmaan olisin sen tehnytkin, ellei olisi ollut hame päällä…

Kello 17.00 uudenvuoden aattona. Yksikään keskustan kauppa ei ole auki.  Kadut ammottavat tyhjyyttään. Yrittäessäni löytää edes pientä avoinna olevaa kioskia keskustan ytimessä, tulee kaduilla vastaan yhteensä noin kaksikymmentä ihmistä. Ja nolla avointa kioskia. Edes yhtään kuppilaa ei tule vastaan, jossa haluaisi hetken istuskella. Päädyn nopeasti kääntymään takaisin hotellille ja istuutumaan sisäpihan baariin odottamaan, että herra virkoaa nokosiltaan.  Kävi ilmi, että Windhoek on kaupunki, joka autioituu täysin paikallisten lomien aikaan ja meidän saapuessamme koko kaupunki on siis jo karannut rannikolle tai pohjoiseen vuodenvaihteen viettoon. Tuntui, että kaupungissa oli vain yksittäisiä ihmisiä, jotka eivät olleet jaksaneet lähteä reissuun. Ja me, kaksi hyvin hämmentynyttä suomi-turistia.

Ensimmäisen päivän saldo Namibiassa jäi siis melkoisen laihaksi, päädyimme viettämään alkuillan Joe’s beer housessa, joka karrikoiden sanoen oli keskustassa sijaitsevan kirkon lisäksi ainoita nähtävyyksiä, joita suositeltiin nähtäväksi. Kirkon osalta en ole varma uskallanko vahvistaa väitteen, mutta hieman keskustan ulkopuolella sijaitseva Joe’s oli sentään varsin veikeä paikkana, siitäkin huolimatta että se ilmeisesti on hyvin vahvasti nimenomaan turistien suosiossa.

Tässä kohtaa pelkäsin vahvasti, että Namibia ei ehkä ollutkaan yhtä mahtava lomakohde kuin olin ajatellut. Olin kyllä kuullut etukäteen, että Windhoek ei ole se jännittävin kaupunki, mutta kyllä tämä kokemus enemmän pettymystä aiheutti kuin innostusta. Onneksi muiden kohteiden osalta sain tämän jälkeen tulevina päivinä todeta, että poikkeus vahvistaa säännön ja Namibia oli aivan mahtava kohteena, sitä Windhoekia lukuunottamatta.

Meillä oli kuitenkin Windhoekissa vielä toinen (vajaa) päivä edessä, kun Namibian kierroksemme päättyi. Uskoin koko tuon puolitoistaviikkoisen reissun ajan, että kaupunkiin palatessamme, näkisimme siitä aivan toisen puolen. Taisin olla turhan optimistinen. Palasimme kaupunkiin ja vaikka väkeä toki oli huomattavasti enemmän kuin ensivisiitillä, ei se tuntunut oikeastaan yhtään sen eloisammalta. Kaupunki oli kauniistikin sanottuna tylsä.

Olimme sopineet viimeiselle illalle illallistreffit Ollin Windhoekissa asuvan kollegan kanssa. Hieman tuntemuksiamme sivuten mainitsin, että emme oikein olleet saaneet kaupungista mitään irti, että ensimmäinen vierailu oli tuntunut jopa hieman absurdilta, eikä tämä toinenkaan yritys oikein vakuuttanut. ”Oh man, Windhoek is sooooo boring!” oli herran automaattinen lausunto. Hän vahvisti  hetkeäkään epäröimättä sen, että emme suinkaan tehneet hätiköityjä johtopäätöksiä, vaan kaupungilla vain ei ole matkailijalle juurikaan annettavaa, ei sillä kuulemma sitä ole edes asukkaalle.

Jos siis innostut matkaamaan Namibiaan, saanen antaa vinkin: minimoi aika Windhoekissa, Namibiassa on nimittäin kasapäin paljon kiinnostavampiakin kohteita!