Vierailu Vatikaaniin – Tungosta, historiaa ja pyörrettyjä periaatteita

Jos matkustat Roomaan, vieraile ehdottomasti myös Vatikaanissa, kuulin sanottavan useaan kertaan ennen Rooman matkaa. Ja varaa ehdottomasti liput etukäteen, neuvottiin. Ilman lippua edessä olisi pitkä ja tuskainen, tunteja kestävä jonotus, eikä takuuta sisäänpääsystä.

Maailman pienin valtio, Katolisen kirkon keskus. Hurjasti historiaa, taidetta ja uskonnollista merkitystä. Vatikaani – jos joku – ei esittelyjä kaipaa.

Vielä Rooman kaduilla ensimmäisenä päivänä kävellessäni en ollut kuitenkaan ihan vakuuttunut siitä, että haluaisin Vatikaanissa tällä reissulla vierailla. Roomassa olisi niin paljon nähtävää ja tehtävää, minulla taas ”vain” neljä päivää käytettävissäni.

Olin kuullut, että Vatikaanissa olisi AINA järjettömästi ihmisiä ja vierailu muodostuisi käytännössä Vatikaanin museon kierroksesta, sekä Pietarinkirkon ihmettelystä. Koskaan en ole ollut mikään suuri historian ystävä, taiteesta puhumattakaan, Vatikaanin kierros taas kuulosti siltä, että se keskittyy juuri näihin. Ei ihme että lilliputtivaltion houkuttelevuus oli omalta osaltani hiukan kiven alla.

En siis suunnitellut vierailua, saatika varannut Vatikaaniin lippua etukäteen. Ajattelin, että käyn ehkä sitten sillä seuraavalla kerralla kun Roomaan tulen. Kunnes sitten viimeistä kokonaista päivää edeltävänä iltana, katsellessani auringon laskeutumista Pietarinkirkon taakse,  aloin epäröimään.

Pitäisikö sittenkin mennä?

Jotenkin tuntui, että Rooman vierailu jäisi vajaaksi ilman visiittiä Vatikaaniin.

Hotellille päästyäni klikkailin Vatikaanin sivut auki ja katsoin, josko vielä olisi mahdollista varailla seuraavalle päivälle lippuja, mutta ei. Sold out, finito, ei heru. Tietenkään. Portille voisi toki mennä jonottamaan, mutta ilman ennakkolippua jonotus saattasi verottaa ison osan päivästä, jos nyt sisään pääsisi ollenkaan. Päätin mennä paikanpäälle, ja keskittyä niihin osioihin, joihin lippua ei tarvittaisi – eli Pietarinaukioon ja Pietarinkirkkoon. Niihin ei lippuja vaadita, mutta kirkkoon saisi silti hetken jonottaa.

Ennen kuin ehdin edes Vatikaanin porttien sisälle, kylkeeni liimautuu ”virallinen turistiopas”. Kymmenen minuuttia myöhemmin olen paitsi käynyt mielenkiintoisen keskustelun pakistanilaisen insinööriopiskelijan kanssa, myös ostanut itselleni lipun opastetulle kierrokselle Vatikaanissa. Kyllä, sorruin siihen perinteiseen turistikoijaukseen, josta jokaikinen Rooman matkaopas varoittaa, ja joka on niin kovin omien periaatteideni vastaista. Naureskelin mielessäni, että mitenkäs tässä nyt näin pääsi käymään.. Mutta kun hyvään hintaan sai (only for you ja niin edespäin, kyllä te tiedätte…). Että hypokriitti matkailija täällä hei!

Pakollisina selityksinä mainittakoon kuitenkin, että päätökseen vaikutti paitsi kohtuullinen hinta, myös lupaus siitä, että kierroksen opas on Vatikaanin virallinen opas, eikä mikään harrastelija tai itseoppinut hörhö. Vaikka toki hyviä sellaisetkin oppaat voivat parhaillaan olla… Kymmenen minuuttia myöhemmin seison pienen ryhmän kanssa keskellä Pietarinaukiota kuuntelemassa tarinaa Vatikaanin historiasta ja nykytilasta, ja uskomatonta kyllä olin niin kovin tyytyväinen tähän ratkaisuun. 

Mitä enemmän katselin Pietarinaukion jonoja, sitä tyytyväisempi olin tästä pienestä hairahduksestani. Aurinko porotti jo aamupäivällä kuumana ja satoja metrejä pitkä jono kiemurteli pitkin aukiota etenemättä ollenkaan. Vatikaanin museon portilla jono on vieläkin pidempi, eikä oppaamme mukaan enää näin aamukymmeneltäkään ole takeita, että jonossa viimeisenä nyt olevat pääsisivät sisään koko päivänä. Tuntuu kerrassaan hullulta ajatella että koko päivän jonotettuaan saisi kuulla tehneensä sen täysin turhaan. En voi olla tuntematta yhä kasvavaa tyytyväisyydentunnetta kävellessämme suoraan museoon sisälle kaikkien jonojen ohi, samalla hihittäen oppaamme eläväisille tarinoille.

Pientä ryhmäämme opastaa Chiara, syntyperäinen roomalainen taidehistoroitsija, joka valottaa kolmen tunnin kierroksen aikana Vatikaanin saloja. Nokkelasanainen ja viihdyttävä kerronta pitää mielen virkeänä ja kierroksen viihdyttävänä alusta saakka. Kierroksen aikana kuulemme tarinaa niin Vatikaanin skandaaleista, kuin kardinaalia julkisesti solvanneesta taiteilijastakin. Moneen kertaan naurussa on pidättelemistä kun kierrämme läpi Vatikaanin museota, ja sen piha-alueita. Olen aina katsonut opastettuja kierroksia vähän kieroon, mutta tällä kertaa tuntui, että oli jopa onni onnettomuudessa, että en sitä lippua ollut etukäteen hankkinut, sillä en ikipäivänä olisi Vatikaanin vierailusta saanut puoliakaan irti omatoimisesti. Ja rehellisesti puhuen, Vatikaanin väkimäärä aiheutti ainakin itsessäni sellaisia kauhunsekaisia ahdistuksen tunteita, että olin vain kiitollinen kun sain kohdistaa huomioni tarinoihin – yksin museota kiertäessä olisin todennäköisesti vain tuskastunut väkimäärään, unohtanut kaiken muun ja pyrkinyt juoksemaan koko paikan läpi mahdollisimman nopeasti.

Opastettu kierros päätyy Sikstuksen kappeliin. Puhuminen ja valokuvaaminen on täällä kielletty, mutta kappelissa vietetty aika kuluu nopeasti etsiessä niitä oppaamme etukäteen mainitsemia pieniä, hieman jopa kyseenalaisia yksityiskohtia joita frescoihin on upotettu.

Opastetulla kierroksella etuna on myös pääsy kappelissa sijaitsevan takaoven kautta suoraan sisälle Pietarinkirkkoon, välttyen taas pitkältä jonotukselta. Kirkon ovelle päästyämme oppaamme heiluttaa hyvästit ja kehottaa tutustumaan rauhassa kirkkoon. Toisille riittää kuulemma kymmenen minuuttia tässä Katolisen maailman pääkirkossa, toiset taas päättävät kolme tuntia kierrettyään tulla vielä seuraavana päivänä paremmalla ajalla uudestaan. Itse taisin viihtyä jotain tunnin ja kahden välillä, kävellen kirkon käytäviä, ihmetellen sen upeutta aina lattiasta kattoon.

Uskoi sitten Jeesukseen, Allahiin, spagettihirviöön, tai ei mihinkään, on mielestäni kirkoissa, moskeijoissa ja temppeleissä aina jotain niin kovin vaikuttavaa. Ja Pietarinkirkko kaikessa komeudessaan, arvokkuudessaan ja merkityksellisyydessään ei todellakaan ollut poikkeus. Iso, näyttävä ja arvokas kirkko vakuuttaa helposti, ja kaikki ne lukemattomat yksityiskohdat tekevät siitä entistä upeamman. Koko rakennus tuntuu samaan aikaan upealta ja käsittämättömältä mahtipontisuudessaan.

Mutta ehkä kuitenkin se paras juttu koko Vatikaanin vierailussa oli kuitenkin Pietarinkirkon kupolin huipulle kipuaminen.

Vaikka väkimäärät Vatikaanissa aiheuttavat lähinnä kauhistusta ja tuskastumista, yllättävän harva ottaa mukaansa vierailua Vatikaanin katolla. Vatikaanin korkeimman rakennuksen, Pietarinkirkon kupolin päältä löytyy pienen pieni näköalatasanne, jonne on mahdollista pientä lisämaksua vastaan kiivetä. Lisähintaa tälle seikkailulle tulee joko 6 tai 8 euroa, riippuen siitä, kuljetko alkumatkan portaita vai hissillä.

Paikoitellen haastava, jyrkähkö ja vaikeakulkuinenkin portaikko voi klaustrofobiselle ja huonokuntoiselle olla täysi painajainen, mutta 551 askelmaa (tai 320 jos nouset hissillä ensimmäisen osion) noustuasi olo on takuulla helpottunut astuessasi ulos. Pieni tuulenvire kasvoilla tuntuu uskomattoman helpottavalta ahtaan ja tunkkaisen portaikon jälkeen. Aivan kuin vapaus koittaisi, samalla kun astelet näköalatasanteelle.

Kupolin huipun kiertävällä näköalatasanteella  aukeaa 360asteen näkymä yli Vatikaanin ja Rooman kattojen. Riippuen missä kohtaa seisot, voit päästä kurkistelemaan niihin Vatikaanin alueisiin, joihin yleisöllä ei ole asiaa, tai ihailla edessä aukeavaa Pietarinaukiota ihmismassoineen, näkyypä kaukana myös Colosseumin seinät kun tarkkan katselet.

Matkoilla minä nautin eniten kauniista maisemista niiden pienten yksitysikohtien sijaan, ja monesti haen mielummin sen upean maiseman, kuin mielenkiintoisen tarinan. Ja niin tälläkin kertaa  –hienot maisemat vei voiton kaikesta muusta Vatikaanissa koetusta. Tämä siis siitäkin huolimatta, että kupoliin kipuaminen on parempikuntoisellekin v-mäistä hommaa, portaat ovat kapeat, paikoin jyrkät ja ahtaat. Mutta ylhäällä odottava palkinto on sen vaivan arvoinen, etenkin kun useamman tunnin on tuskaillut Vatikaanin väentungoksessa, oli huipulla hengähtäminen melkoisen mahtavaa.

Vielä väljempää on takaisin tullessa kirkon kattotasanteella, jossa maisemat eivät toki aukea samalla tavalla, mutta rauhaa on sitäkin enemmän.

Jälkikäteen arvioituna on helppo sanoa, että kyllä Vatikaanin kierros kokonaisuudessaan oli jokaisen pennin ja tunnin arvoinen, ja on helppo olla tyytyväinen että päätin lopulta tarttua tilaisuuteen ja lähteä opastetulle kierrokselle sen sijaan, että olisin tyytynyt vain pietarinaukioon (ja jonottanut Pietarinkirkkoon). Maksoin lähes tuplasti sen, mitä etukäteen varaamalla olisin virallisten sivujen kautta maksanut, mutta sain reippaasti pidemmän kierroksen. Toisaalta myös suhtauduin tuohon “ylimääräiseen” osaan hinnasta sakkona siitä, että en vain osannut tehdä päätöksiä vierailun suhteen riittävän ajoissa. 

Katujen kaupustelijoilta lipun hankkiminen ei siis välttämättä ole aina fiasko, vaikka monesti ne pahoja koijauksia voivat ollakin. Minulla kävi hyvä tuuri, mutta kaikilla ei ehkä niinkään. Varmanpäälle pelatakseen suosittelen kuitenkin olemaan tekemättä niinkuin minä tein, vaan varaamaan hyvissä ajoin liput Vatikaanin virallisen sivun kautta opastetulle kierrokselle.