Ahvenanmaa. En nyt oikein tiedä mitä sanoa. Vuosia olen kuullut kuinka Ahvenanmaa on kiva paikka kesällä, mutta koskaan sinne ei ole tullut silti matkattua. Lähiseutumatkailu kun ei ole ollut se mun juttu mukamas, niin kuin aiemmin kerroinkin. Kunnes sitten kesäloma tuli ja matka vei Ahvenanmaalle.
Ahvenanmaa on kyllä hämmentävä paikka. Saaret ovat osa Suomea, mutta silti siellä puhutaan ruotsia, niillä on oma lippu ja rekisterikilvet, on omat erikoisvapaudet ja omat lait. Onko se nyt Suomea, vai onko se Ruotsia, vaiko jotain aivan muuta? Vaikka siellä tulikin pyörähdettyä, niin en vieläkään oikein tiedä mitä se on, muuta kuin jotain hyvin kummallista.
Lähdin siis Ahvenanmaalle aika korkein odotuksin, muistaen kaikki vuosien varrella kuulemani kehut. Ja petyin kovasti, ainakin pääsaareen. Toki on huomioitava heti alkuun, että lähtökohdat eivät olleet ehkä ne parhaat mahdolliset tuolle hyvälle ensivaikutelmalle. Saavuimme Maarianhaminaan suoraan Tallinnasta laivalla 04.50 sateisena keskiviikkoaamuna, eikä kaupungissa ollut luonnollisesti yhtään mitään tekemistä. Mikään paikka ei ollut auki, mitään et voinut tehdä, edes hotellin ovet eivät yöllä olleet auki, jotta olisi voinut aamun valkenemista odottaa aulassa. Löydettiin sentään yksi huoltoasema josta sai pientä evästä, jota sitten mutustettiin autossa sateen ropistessa kattoa vasten. Aivan, kyllä se matkailu voi olla vaan niiiiin mukavaa välillä!
Aamu valkeni ja hotellinkin respaan tuli eloa. Päästiin parin tunnin odottelun jälkeen siis sisätiloihin ja melkoisen nopeasti meille myös järjestyi huonekin. Suuri kiitos siis Hotel Savoyn respan sedälle, palvelu oli kyllä loistavaa (vaikka hotelli itsessään ei tosin kehuja täältä saa)! Pari tuntia vielä unta kaaliin ja sitten paremmalla fiiliksellä saarta kiertämään.
Päivä menikin Ahvenanmaan pääsaarta ja sen nähtävyyksiä kiertäessä. Luulen, että tässä vaiheessa on todettava, että kirjoitetaan niistä nähtävyyksistä lisää erikseen. Sen verran sanon vain, että jos auto on alla, on ne kaikki nähtävissä alle päivässä. Vaikka siis Visit Ålandin nähtävyyslistaan tulisi lisääkin täytettä, en päivää enempää suosittelisi aikaa tuonne varaamaan, ellei suunnitelmissa ole vaikkapa pidempi fillariretki, silloin varmaan mennään ennemmin kunnon määrittelemää tahtia, kuin nähtävyyksien jännittävyysasteen mukaan.
Vaikka niihin nähtävyyksiin mennään vähn myöhemmin niin Maarianhamina sen sijaan käsitellään nyt ja heti, sillä se on aika lyhyt käsittely. Aivan kuollut kylä! Kaikki paikat sulkeutuvat viimeistään jo viideltä. Ihmisiä näkyy kaduilla vain pieni kourallinen, liikuit kaduilla sitten missä vaiheessa päivää vain. Ravintoloita on kyllä kourallinen, mutta yhtään kahvilaa ei esimerkiksi näkynyt olevan auki neljän aikaan keskiviikkona kylää kiertäessä. Jopa s/v Pommernin, tuon kaupungin suuren nähtävyyden, portit pysyivät kiinni edessämme kello viideltä. Keskusta oli aneeminen ja harmaa jopa aurinkoisena päivänä ja olo oli kyllä hyvin pettynyt, tästäkö sitä hehkutusta olin kuullut?
Ainoa valopilkku keskustan alueella oli merikortteli. Kun Olli oli päivän saanut kuunnella minun marmatusta siitä, kuinka suuri ja mahtava Ahvenanmaa ei vastannut odotuksia sitten pätkääkään, sain Sjökvarteretin kohdalla kuulla kysymyksen ”Tätäkö sinä sitten odotit?” Kyllä, juuri tätä! Punaisia puutaloja meren rannalla, kalastaja-aluksia ja tunnelmallinen pieni pubi kalastusverkkojen ympäröimänä auringon paistaessa siniseltä taivaalta. Juuri tällainen oli mielikuvani Ahvenanmaasta. Sinänsä harmi vain että pääsaarella se rajoittui vain yhteen kortteliin. Onneksi se sitten löytyi kuitenkin, tai tylyttäisin kyllä Maarianhaminaa aika paljon kovemmalla kädellä tässä kohtaa. Merikortteli on siis ehdottomasti käymisen arvoinen alue, joka sijaitseevain pari korttelia keskustan kävelykadusta. Sjökvarteretin Pub Niska oli myös varsin mukava ja sympaattinen pysähdyspaikka rantamiljöössä. Arvioiden mukaan sieltä saa erinomaista ruokaa, tosin me tyydyttiin vain sammuttamaan janomme ja henkäisemään helpotuksesta, kun ennakko-odotuksiin löytyi sittenkin edes hennonhento vastaus.
Maarianhaminan kanssa kävi siis vähän samalla tavalla kuin Pärnuunkin kanssa, eli taas voin todeta että tulipa käytyä, ei tartte mennä uudestaan ihan heti.
