Neljän maan kierroksemme saavutti puolivälin sekä ajallisesti, että matkallisesti päästyämme Wieniin. Kuten edellisessä postauksessa mainitsinkin, oli tämä kaupunki itselleni ehkä se odotetuin – olihan luvassa sekä kulttuurillisesti että arkkitehtuurisesti yksi viime vuosisatojen vakuuttavimmista kaupungeista Euroopassa.
Matka kaupunkiin kulki Tonavaa pitkin veneellä ja saavuimme Schwedenplatzilla sijaitsevaan terminaaliin aikaisin aamupäivästä leppoisan siirtymän päätteeksi. Olimme varanneet Wieniin kaksi päivää aikaa ja etukäteen olin jo henkisesti säätänyt suoritus-moodin turbo-asentoon ja lämmitellyt jalat juoksukuntoon, koska olihan kaupungissa paperilla niiiin monta kohdetta jossa piti ehdottomasti käydä. Piti nähdä linnoja, ihailla puistoja, ihmetellä toinen toistaan hienompia rakennuksia, käydä maailmanpyörässä, ihmetellä norsuja eläintarhassa, juoda viiniä (koska viiniä Wienissä, you know..), testata aito ja alkuperäinen Sacher-kakku, syödä schnitzeliä… tässä siis vasta tärkeimmät ja lista olikin lopulta aikas pitkä. Ja välttyäksemme toisen nälkäkiukun ja toisen kaljattomuuskiukun synnyttämältä perheriidalta, piti väleihin vielä ehdottomasti mahduttaa riittävästi huoltotaukoja, ettei menisi suorittamiseksi katsokaas. Oltiin siis melkoisen haasteen edessä. Etukäteen siis pidin todennäköisimpänä että jos jossakin kaupungissa aika jää auttamatta liian lyhyeksi, niin se olisi Wienissä. Mutta yllätys yllätys, eipä näin käynytkään.
Päästyämme kaupunkiin kävimme pikaisesti viemässä laukut hotellille ja suuntasimme suoraan kohti ydinkeskustaa. Kahden päivän aikana Innere Stadtin kadut tulivat tutuiksi ja toinen toistaan vakuuttavampia rakennuksia tuli ihmeteltyä eri kuvakulmista. Jotenkin kaupunki jaksoi vaan alusta loppuun asti vahvistaa sitä ihmetystä siitä, miten paljon tähän on aikanaan uponnut rahaa, että tällaista on voinut syntyä…onhan sitä.
Wienin ydinkeskustan ulkoreunaa kiertää varsin kaunis ja vakuuttava puistokatu, Ringstrasse, jonka reunoilla sijaitsee ainakin omaan silmään valtaosa kaupungin vakuuttavimmista rakennuksista ja puistoista; ympäri kulkemalla tulee niin Ooppera, Parlamentti kuin Hofburgin palatsikompleksikin nähtyä. Kiertämällä tämän puistomaisen bulevardin, saa jo vaativampikin matkailija kunnollisen käsityksen siitä, kuinka upealla arkkitehtuurilla ja historialla varustetusta kaupungista onkaan kyse, samalla kun pieni (ja surkea) amatööri-hortonomi laskeskelee kuinka monta ihmistä pelkkien puistojen ylläpito työllistää.
Hevoset olivat kovin yleinen näky kaupunkikuvassa
Wien taisi olla ainoa kaupunki jossa ratikoista ei tullut otettua yhtään kuvaa, mutta lasketaanko tämä nyt sitten joukkoliikenteeksi?
Kehätie on varsin suosittu niin paikallisten, kuin turistienkin keskuudessa ja siksi kovin eloisa. Sen kiertämiseen voisi varmasti käyttää useamman päivän jos kaikkien nähtävyyksien kohdalla haluaa pysähtyä tutustumaan tarkemmin. Meille kuitenkin pääosiin riitti rakennusten ihailu ulkoapäin, sillä itse ainakin olen todella huono innostumaan museoista ja yksityiskohtiin syventyminenkin tuottaa usein vaikeuksia silloin, kun nurkan takana olisi jo seuraava iso nähtävyys… Arvostankin enemmän suurempien kokonaisuuksien ihmettelyä, ennemmin kuin pienenpienten yksityiskohtien tihrustamista, mikä onkin kovin yllättävää ottaen huomioon että kärsivällisyys ei tunnetusti ole se vahvin luonteenpiirteeni. Näin ollen siis Ringstrassen nähtävyydet tuli katsastettua visiitin aikana sillä tasolla että voi olla tyytyväinen, ja aikaa jäi vielä enemmän kuin riittävästi sekä sen sisä- että ulkopuolistenkin nähtävyyksien ihailuun.
Itseasiassa olimme suunnitelleet (tai siis krhm.. olin kertonut päivän suunnitelmaksi) että voisimme keskittyä lähinnä Ringstrassen sisäpuolen nähtävyyksiin ensimmäisenä päivänä. Kuitenkin siinä vaiheessa kun kolme tuntia hotellilta lähdön jälkeen oli tullut kaikki tuon ydinkeskusta-alueen päänähtävyydet katsastettua, syötyä se shnitzel menomatkalla JA testattua se aito ja alkuperäinen Sacher-kakku (oli muuten pettymys), ihmetellen samalla ohikulkevia ihmisiä, huomasimme valuneemme jo kehätien varrelle. Eteläinen osa tulikin sitten vaellettua läpi vielä saman päivän aikana, ja osuimmepa (taas!) keskelle kaupungin Pride-tapahtumaa Votivkirchen edustalla. Ihmettelimmekin hieman tuota ennen että mitenkäs kaupungissa on näin paljon sateenkaarilippuja.. no, syy selvisi kyllä pian. Eipä siinä, hauskaa näytti olevan ja tapahtuma toi mukavan modernin tuulahduksen kaiken sen historiallisuuden keskelle.
THE Sacher, hienoinen pettymys itselleni tämä oli, mutta toisaalta, suklaakakut ei ennenkään ole liiemmin maistuneet..
Ensimmäisenä päivänä kulkemamme Ringstrassen eteläinen osa kattaa valtaosan koko reitin tärkeimmistä nähtävyyksistä, joten jos kaupungissa on rajattu aika, niin ehdottomasti suositeltava reitti on lähteä ydinkeskustan keskeltä Stephansplatzilta kohti hotel Sacheria ja siitä kulkea ringstrassea pitkin aina tuonne Votivkirchen kohdille. Tällä noin kolmen kilometrin reitillä ehtii näkemään jo noin 80% (itse haluaisin sanoa 90%, mutta varmasti meiltä jäi jotain näkemättä mitä en vaan tajunnut…) kaikista keskusta-alueen nähtävyyksistä. Kiireessä tuon kiertää alle tunnissa, mutta se vaatii jo tiheää, keskeytymätöntä askellusta, josta nyt ei suuremmin ehdi nauttimaan, mutta jo pari tuntia varaamalla ehtii jo ottamaan useamman valokuvankin tärkeistä nähtävyyksistä (ulkoapäin). Toki, syvempi tutustuminen vaatiikin sitten jo päiviä. Ringstrassea ympäri voi toki myös huristella esimerkiksi raitiovaunulla ja meilläkin oli suunnitelmissa tehdä tämä ajelu toisena päivänä, mutta lopulta toisen päivän aikana ehdimme jo kiertää suurimman osan jäljelle jääneestä pätkästä ja totesimme, että ei kannata. Raitiovaunuajelu on kai teoriassa ihan hauska idea, mutta sen aikana ei ehdi saamaan kuin erittäin pikaisen vilauksen nähtävyyksistä, joten jos itse pitäisi valita tiukassa paikassa, käyttäisin puoli tuntia ennemmin ringstrassen eteläisen osan ihmettelyyn jalkaisin, kuin hyppäisin ratikkaan.
Jos ringstrassen sisäpuolella Stephansplatz ja Stephansdom, sekä Hotel Sacher ovat ne ensisijaiset päänähtävyydet, niin sen ulkopuolella näitä taitavat olla Karlskirche ja Praterin puisto, joista jälkimmäisessä tuli myös vierailtua ensimmäisenä iltana. Praterin puistossa sijaitseva Wiener Riesenrad, vuonna 1897 valmistunut maailmanpyörä, on yksi kaupungin suosituimmista nähtävyyksistä ja omakohtaisella kokemuksella ehdottomasti kokemisen arvoinen. Maailmanpyörä koostuu viidestätoista historian havinaa henkivistä, noin 5*2 metrisestä vaunusta, jonne mahtuu kerralla helposti noin 20 ihmistä. Noin 20 minuutin ajan kestävän kierroksen aikana aukenevat upeat maisemat yli kaupungin. Jos pelkkä kierros maailmanpyörässä ei riitä, on enemmän vauhtia hakeville myös useampi muu huvipuistolaite tarjolla Praterin puistossa.
Toinen päivä oli meillä pyhitetty Shönnbrunnin linnalle, sekä niille ringstrassen osille, joita ensimmäisenä päivänä ei ehditty koluamaan. Shönnbrunn ansaitsee vielä aivan oman postauksensa, mutta todettakoon että linna ei aiheuttanut pettymystä.
Maailmanpyörässä oli sitä jotakin, ehdottomasti suosittelun arvoinen paikka!
Maisemat yli Wienin maailmanpyörästä katseltuna
Toisen päivän illalla läpikäydessäni mielessäni ollutta listausta kaikista asioista jota haluaisin tehdä ja nähdä, päädyin toteamaan että tuli tehtyä varsin onnistunut pysähdys, eikä suuremmin jäänyt mitään hampaankoloon. Jos jotain yleisiä must-juttuja jäi tällä visiitilla kokematta, olisi ne varmaan olleet vierailu Espanjalaiseen ratsastuskouluun, sekä oopperaan tai balettiin. Näihin ei kuitenkaan tällä visiitillä haluttu aikaa käyttää, eikä se kyllä suuremmin jäänyt harmittamaankaan. Tiedän tosin mitä tehdä seuraavalla kerralla mikäli kapunkiin tulee suunnattua.
Hyvillä mielin siis pystyin käymään nukkumaan. Aamulla olisi vuorossa jälleen kerran siirtyminen uuteen maahan. Seuraavana kohteena meillä oli Bled Sloveniassa ja edessä olisi kuuden tunnin junamatka läpi alppimaisemien. Olimme aiemmin päivällä hotellilta lähtiessä käyneet ostamassa rautatieasemalta liput seuraavalle siirtymälle Olin katsonut jo etukäteen sopivan yhteyden meille ennen lippujen ostamista ja hyvä niin. Asemalla lipunmyyntipisteessa virkailijalle Bled oli aivan vieras kohde ja tavattuani hänelle aseman nimeä, onnistui hän luomaan yhteyden, joka ei ollut sinnepäinkään, vaatimattomasti vain ylimääräisellä vaihdolla, tunnin pidempänä ja päättyen aivan väärälle asemalle, matkasta olisikin siis tullut mielenkiintoinen ilman etukäteis-suunnittelua. Onneksi olin ottanut kuvakaappauksen netistä katsomastani yhteydestä ja sen avulla pääsimme lopulta yhteisymmärrykseen siitä, mihin junaan ja mille asemalle me nyt oikeasti halutaan. Jos olisi pitänyt veikata, olisin kyllä lyönyt rahani kiinni siihen että jos jossain menee lippujen hankinta vikaan, niin ei ainakaan Itävallassa, mutta toisin meinasi käydä.
Wien-Bled välinen junamatka meni nopeasti muunmuassa tällaisia maisemia ihaillen
Täytyy myös todeta että vaikka Wien oli ehdottomasti matkan hintavin kohde ja meidän päiväbudjetti oli yli kaksinkertainen muhin kaupunkeihin verrattuna, oli tuo siirtymä melko kohtuuttoman hintainen verrattuna muihin osuuksiin. Siirtymä Wienistä Blediin maksoi 75 euroa per pää, joka oli suunnilleen saman verran mitä maksoimme kaikista muista siirtymistä yhteensä per pää (sisältäen Prahan ja Ljubljanan lentokenttäkyydit taksilla). Tässä kohtaa oli vain todettava että tinkimisvaraa ei liiemmin näissä taida olla, ja liput oli hankittava. Onneksi kuitenkin juna oli siisti, kulki ajallaan ja nettiyhteys junassa toimi ainakin välillä. Tähän kun lisää kauniit alppimaisemat matkalla, niin mikäs siinä oli matkatessa. Itävalta jäi siis taakse ja Wienistä jäi mukavat muistot. Tosin on todettava että ennakko-oletusten ollessa aika korkealla, sellainen tulenpalava rakastuminen ja wow-fiilikset jäi välistä, mutta todennäköisesti tulen vielä matkaamaan sinne uudestaankin, tosin niin, että maahan voi tutustua yhtä kaupunkia laajemmaltikin. Realistisesti ajatellen, koska omalla bucket listillä on kuitenkin jo pelkästään eri maita noin kolmekymmentä, tulen tuskin toista kertaa samaan maahan ihan parin vuoden sisään matkaamaan.
